Hannukurun sauna avataan perjantaina

Hannukurun sauna avataan jälleen käyttöön perjantaina 29.9. Sauna oli suljettuna syyskuun ajan, sillä saunan läheisessä lammessa todettiin järvisyyhyä. Asiakkaat, jotka ovat maksaneet saunamaksun ennakkoon saunan sulkemisen ajalta, saavat halutessaan maksun takaisin lähettämällä tilausnumeronsa ja tilinumeronsa sähköpostitse Tunturi-Lapin tai Pallastunturin luontokeskukseen. Huomioithan, että palautukset tehdään vain tilauksen tehneen henkilön tilille. (Päivitetty 26.9.2023).

Reiteillä haastavat olosuhteet

Ylläksellä Kotamajalle vievä reitti tulvii, ja kahvila on sulkenut ovensa tältä syksyltä. Aakenuksen Pyhäjärvelle menevällä tiellä (Pyhäjärventie) tulee ajaa todella varovaisesti, sillä toinen kaista on osittain sortunut. Tietä korjataan syyskuun viimeisellä viikolla.

Reitit, jotka kulkevat maastossa alempana ja/tai vesistöjen kuten soiden ääressä, ovat lähtökohtaisesti todella märkiä. Suosittelemme ylempänä kulkevia, sekä kestävöityjä reittejä maaston kulumisen ja uusien polkujen syntymisen estämiseksi. Tunturissa lunta voi olla paikoitellen jopa polveen asti, ja rinteet ovat jäisiä ja liukkaita. Syksy on haastavaa aikaa retkeillä tunturialueella, koska korkeammalla saattaa olla talvista, vaikka laaksoissa ja metsän siimeksessä olisi vielä lämmintä. Lumisää ja myrsky voivat estää tunturien ylittämisen, jolloin retkisuunnitelmia tulee muuttaa. Tarkista aina sääennuste ennen retkeä ja valitse varustus sen mukaan. (Päivitetty 26.9.2023).

Huomio retkeillessäsi porojen rykimäaika

Rykimäaika, eli porojen kiima-aika, on alkamassa. Rykimäaika kestää syyskuun loppupuolelta loka-marraskuulle. Hirvaat eli urosporot piirittävät naarasporoja eli vaameja. Hirvaat ovat mustasukkaisia vaameistaan ja puolustavat asemaansa toisia hirvaita vastaan. Rykimäajan nimi tulee hirvaiden ääntelystä, joka muistuttaa rykimistä. 

Rykimäaikaan retkeillessä kannattaa pitää ääntä, jotta porot havaitsevat sinut ajoissa. Kierrä porot mahdollisimman kaukaa ja vältä kulkemasta hirvaan ja vaamien välistä. Hirvas voi ahdisteltuna kokea ihmisen uhkaavan asemaansa ja tulla päälle. Jos hirvas hyökkää, ota jalat alle. Jos lähistöllä on puita, voit hakea niistä suojaa. Ottamalla nämä asiat huomioon, liikkuminen pohjoisen luonnossa rykimäaikaankin onnistuu hyvin. 

Lisätietoa porojen syksystä (paliskunnat.fi). (Päivitetty 14.9.2023)

Tutustu Eräetikettiin 

Metsästyskauden alettua on hyvä tutustua Eräetikettiin. Eräetiketti on jatkoa Retkietiketille, jota noudatetaan valtion alueilla retkeiltäessä. Eräetiketti muistuttaa kunnioittamaan luontoa, saalista ja toisia luonnossa liikkujia. Eräetiketti ottaa lisäksi huomioon kalastuksen ja metsästyksen erityispiirteet, kuten saaliin kunnioituksen ja tulistelun erilaisilla alueilla. Lisätietoa Eräetiketistä (eraluvat.fi).

Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa metsästys on kielletty muilta kuin paikallisilta asukkailta. Metsästys ei ole sallittua tunturien paljakka-alueilla eikä puiston reittien, palvelurakenteiden eikä Ylläksen ja Pallastunturin matkailukeskusten läheisyydessä olevilla alueilla. (Päivitetty 10.9.2023)

Reittitupa Pallastunturilla

Keskellä puuseinäinen taukovaunu, jonka ympärillä nurmikkoa. Taustalla tunturimaisema.
Reittituvassa voit tutustua Pallaksen reitteihin omatoimisesti - astu siis rohkeasti sisään! Ilmoitamme kun Reittitupa jatkaa matkaansa seuraavaan paikkaan.

Pallaksen luontokeskus on purettu toukokuussa 2023. Luontopalvelujen asiakaspalvelu Pallastunturin osalta toimii puhelimen ja sähköpostin välityksellä. Pallaksen asiakaspalvelun tavoittaa ma-pe kello 9.00–16.00, puh. 0206 39 7930, sähköposti: pallastunturi(at)metsa.fi.

Muistathan, että voit vierailla puiston kahdessa muussa luontokeskuksessa: Tunturi-Lapin luontokeskuksessa Hetassa ja Yllästunturin luontokeskus Kellokkaassa Äkäslompolossa. (Päivitetty 11.9.2023).

Kivien kasaaminen tunturien huipuille kielletty

Kansallispuiston alueella on useita vanhoja rajapyykkejä tunturien huipuilla, ja ne ovat hautautumassa retkeilijöiden kasaamiin kiviiin. Pallas-Yllästunturin kansallispuiston läpi menee mm. vanha hiippakuntaraja 1300-luvulta ja lapinraja vuodelta 1754. Rajapyykit on rauhoitettu muinaismuistolain perusteella. Kiviä ei saa kansallispuistossa kasata missään. Älä myöskään pura kasoja, koska ne voivat olla muinaismuistoja! Tutustu kansallispuiston järjestyssääntöön ennen retkeä! (Päivitetty 25.8.2023)

Hannukurun kaivon vesi keitettävä

Hannukurun kaivon vesi on keitettävä ennen käyttöä. Kaikkien luonnonvesien keittämistä suositellaan ennen käyttöä. (Päivitetty 22.8.2023)

Uusi liikenneyhteys kansallispuistoon avattu

Muonio–Olos–Särkijärvi–Torassieppi–Jerisjärvi–Pallas välille on avattu uusi liikenneyhteys syys- ja kevätsesongille, ns. retkibussi kansallispuistoon. Pikkubussilla pääsee kulkemaan arkisin kahdesti päivässä Muonion ja Pallaksen välillä. Kolarista kulkee lisäksi liikenneyhteys päivittäin Hettaan, joka pysähtyy myös Pallaksella. Tarkista täältä aikataulut (rundgrenky.fi). Liput Matkahuollosta (matkahuolto.fi). (Päivitetty 16.8.2023)

Varovaisuutta Punaisellehiekalle johtavalla tiellä

Autoilija, kiinnitä huomiota oikeaan tilannenopeuteen Punaisellehiekalle johtavalla Majavaojantiellä. Soratie ja irtokivet ovat aiheuttaneet renkaiden rikkoutumisia. Liikennöinti metsätiellä tapahtuu kuljettajan omalla vastuulla. (Päivitetty 15.8.2023).

Varkaankurun uudet pitkokset

Varkaankuruun on asennettu teräsrakenteiset, leveät, koiralankulliset pitkokset. Uudet pitkokset ovat turvallisemmat ja kestävämmät kuin vanhat puupitkokset. 

Varkaankurun sadunomaista ympäristöä ja sen lajistoa suojellaan rajoitusvyöhykkeen avulla. Varkaankurun rajoitusvyöhykkeellä liikkuminen on sallittua 1.5.–30.11. vain merkittyä reittiä pitkin. Muistathan, että telttailu ja muu leiriytyminen on Varkaankurun kodan ympäristössä ja koko rajoitusvyöhykkeellä kiellettyä. Myös pyöräily ja pyörän taluttaminen on kielletty.

Huomaathan, että reitin varrella on pieniä kasoja rakennusmateriaalia, jotka on jätetty odottamaan pois vientiä Varkaankurun herkälle ympäristölle sopivampaan ajankohtaan. Jätäthän koskematta näihin kasoihin. (Päivitetty 21.7.2023).

Ilmatieteenlaitos ja yliopistot tutkivat

Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa voi törmätä erilaisiin tutkimuslaitteisiin niin järvillä, soilla kuin tuntureilla. Jos ilmettelet jonkin laitteen tai merkin olemassa oloa, se on todennäköisesti osa Ilmatieteenlaitoksen tai yliopiston tutkimuksia. Jos asia vaivaa, voit tarkistaa sen luontokeskuksistamme. Jätä kuitenkin kaikki laitteet rauhaan, jotta saamme oikeaa tutkimustietoa mm. ilmastonmuutoksen vaikutuksista maapalloomme. (Päivitetty 9.6.2023)

Skutsirastit

Yhteistyössä Mielenterveyden keskusliitto kanssa suunnitellut ja toteutetut Skutsirastit pitää sisällään yhteensä 21 hyvinvointiharjoitusta, jotka on sijoitettu Suomen kansallispuistoihin sekä luonnonsuojelu- ja retkeilyalueille. Lue koko tiedote Skutsirasteista.

Säästä polttopuita ja luontoa

Ikuinen tuli ei kuulu tupiin ja tulentekopaikoille. Polttopuun hankinta, kuljetus ja ylenpalttinen kulutus rasittaa luontoa ja lisää hiilipäästöjä. Tulistele siis kohtuullisesti, käytä polttopuita säästeliäästi, äläkä turhaan lisää puita tuleen lähtiessäsi tuvalta. (Päivitetty 28.7.2023)

Kodat on tarkoitettu pääosin päiväkäyttöön

Kansallispuiston palveluvarustuksesta vain tuvat on tarkoitettu yöpymiseen. Kodat on tarkoitettu pääosin päiväkäyttöön. Kotia ei ole rakennettu lämpimiksi eikä niissä yleensä ole lämmitykseen soveltuvaa kamiinaa. Kodan lämmittäminen jatkuvasti kuluttaa puuta kohtuuttomasti eikä se ole kestävää retkeilyä. Hetta - Pallas -reitillä Suaskurun, Rihmakurun ja Varkaanjärven kodilla voi yöpyä tarpeen vaatiessa. (Päivitetty 23.5.2023)

Metsähallituksen palvelujen yrityskäyttö on maksullista

Metsähallituksen reittien ja rakenteiden käyttö yritystoiminnassa on aina maksullista.

(Päivitetty 23.5.2023)

Maailman puhtainta ilmaa

Pallastuntureilla on mitatusti maailman puhtain ilma. Tutustu The Purest Air! -hankkeen tuloksiin.  

Kuukkeli -lehden artikkelit

Oletko lukenut Kuukkeli-lehden artikkelit kansallispuiston hoidosta? Jos et, niin ne löytyvät verkkolehdestä:

Uutisia Pallas-Yllästunturilta

Tarkista varoitukset

Metsä- ja ruohikkopalovaroituksen (ilmatieteenlaitos.fi) aikana tulenteko on sallittu vain hormillisilla, katetuilla tulentekopaikoilla ja tupien tulisijoissa erityistä varovaisuutta noudattaen. Sytyttäjä vastaa aina tulenteon turvallisuudesta. Huomaathan, että tulenteko voidaan kieltää paikkakohtaisesti.

Piirros tulisijasta. Piirrokseen on merkitty katto, hormi ja irti maasta.

Facebookista ajankohtaiset

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston facebook (facebook.com)

Facebook-näkymän upotus näkyy vain, jos hyväksyy evästekyselyssä markkinoinnin.