Elämää luonnon ehdoilla

Vuosisatoja ihminen eli Päijänteen rannoilla sopusoinnussa luonnon kanssa. Kutuhaukia keihästettiin rantamatalasta, kalastettiin verkoilla kuikkien vesillä ja metsän riistalle viritettiin pyydyksiä. Ajan myötä perustettiin yhä pysyvämpiä asuinpaikkoja ja lopulta ryhdyttiin viljelemään maata. Asutus oli kuitenkin harvaa ja kuikat saivat hautoa rauhassa.

"Päijänteen saarten tarinat - Elämää luonnon ehdoilla" -video kertoo ihmisen ja luonnon suhteen kehittymisestä Päijänteen kansallispuiston ympäristössä. Videolla esitellään kiinnostavia kohteita ja niihin liittyviä tarinoita muun muassa kalastuksen ja pyyntikulttuurin kehittymisestä, kaskenpoltosta sekä vanhoista hautaustavoista. 

Päijänteen saarten tarinat - Elämää luonnon ehdoilla -video on tuotettu LAB-ammattikorkeakoulun ja Metsähallituksen Luontopalvelujen toteuttamassa ja Maaseuturahaston rahoittamassa Luontokohteiden kulttuuriperintö eläväksi-hankkeessa (2022-2024). 

Päijänne ihmisen käytössä

Rauhaisaa eloa sopusoinnussa luonnon kanssa kesti viime vuosisadalle asti. Sittemmin ihminen on lopullisesti ottanut Päijänteen käyttöönsä. Kehitys on ollut tavattoman nopeaa. Tervaveneiden tuoksu on vaihtunut muovin kirkkaisiin väreihin, hetken kukoistanut höyrylaivaliikenne on loppunut ja puutavaran uitto on supistunut murto-osaan viime vuosisadan puolivälin kukoistuksestaan.

Nykyisin järveä säännöstellään vesivoimatalouden takia ja sen vesiä johdetaan maan uumeniin louhittua Päijännetunnelia pitkin pääkaupunkiseudun juomavesitarpeisiin. Sen niemet, saaret ja suojaisat lahdet ovat mökkitontteina ja koko kesäkauden halkovat sadat huviveneet niin laajoja ulapoita kuin matalia rantavesiä.

Päijänteen alueet ovat olleet metsätalouskäytössä jo pitkään. 1910-20 -luvut olivat sahojen kulta-aikaa ja rantojen hakkuut olivat huipussaan. Kansallispuiston alueella on Kelventeen harjurinteillä hallitsevana laajat, hoidetut ja lähes puhtaat harjumänniköt, joiden alle sadan vuoden ikä kertoo osaltaan rantahakkuiden ajasta.

Aurinko laskee järvimaisemassa.

Päijänteen höyrylaivaliikenne koki kahdesti huippunsa, joista toinen oli sota-ajan polttoainepulan seurausta. Puutavaran uitto oli merkittävimmillään 1950-luvulla, jolloin valtavia tukkilauttoja kiskovat hinaajat puksuttivat Päijänteellä.

Toteutumattomia suunnitelmia

1960-luvulla vuosisatainen asutus pakeni saarilta ja Päijänteen rantojen mökkirakentaminen lisääntyi voimakkaasti. Tehtiin suuria suunnitelmia, jotka huipentuivat Kelventeen harjusaarelle ideoituun lomakeskukseen. Alustavien kaavailujen mukaan saarelta ei olisi palveluita puuttunut ja sinne olisi päässyt autolla siltaa pitkin tai sujuvammin viereiseen Huovarinsaareen pienkoneella.

Luonnonläheistäkin puuhaa olisi voinut harrastaa: kalastusta ja vesilinnustusta Kärppäsaaressa, ratsastusta harjun komeilla rinteillä tai käyskentelyä lintu- sekä kasvitarhojen hyvin hoidetuilla käytävillä. Todella erähenkiselle olisi ollut varattuna pikkuruinen luonnonsuojelualue eläintarhan kyljestä. Majoitusvaihtoehdot olisivat vaihdelleet loistohuviloista häämatkahotelliin ja asuntovaunualueesta retkeilymajoihin. Aktiviteetteja olisi taatusti löytynyt jokaisen makuun. Vesihiihto olisi talvella vaihtunut jäärata-ajoksi, tarjolla olisi ollut niin vesioopperaa, lämmitettyä järveä, taidekeskusta kuin ostoskeskuskin. Illat olisivat kuluneet rattoisasti kestikievarissa tai kasinolla ja mikäli vauhti olisi käynyt liian kovaksi, olisi tarjolla toki ollut myös toipilaskoti.

Kelvenne-sanan alkuperä

Kelve, kelven = kevyt, helppi, kuiva, halpa, huono
Kelvetä = helpottua, huojentua
Kelvehtyä = kuivua ilmassa, keventyä (elo, puu, lauta)

Saaren kapeimmalta kohdalta on kannettu matkan lyhentämiseksi kirkkoveneitä harjun poikki.

 

Lisätietoja Päijänteen kansallispuistosta 

  • Perustettu 1993
  • Pinta-ala 16 km²

Päijänteen kansallispuiston piirretty tunnus. Soikeassa tunnuksessa on kuvattu selkälokki. Tunnuksen ulkoreunoilla kiertää teksti: Päijänne kansallispuisto nationalpark.

Päijänteen kansallispuiston tunnus on selkälokki.