Hossa-Schwarzwald-yhteistyö

Hossan kansallispuisto ja saksalainen Schwarzwaldin kansallispuisto solmivat yhteistyösopimuksen 11.10.2022. Kansainvälisen yhteistyön tavoitteena on jakaa osaamista ja parhaita käytäntöjä puolin ja toisin. Hossan lisäksi mukana on myös muita Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kansallispuistoja, kuten Oulanka, Syöte, Riisitunturi, Hiidenportti, Rokua ja Perämeri.

Kansallispuisto suojelee kuuluisan matkailualueen luontoa

10 000 hehtaarin laajuinen Schwarzwaldin kansallispuisto perustettiin vuonna 2014 keskelle Lounais-Saksassa sijaitsevaa kuuluisaa Schwarzwaldin matkailualuetta. ”Mustametsän” alue on tunnettu jo kauan värikkäästä kulttuuristaan sekä kuuluisista nähtävyyksistään: UNESCO:n maailmanperintökohteisiin kuuluvista kylpylöistä viinitiloihin, käkikellosta maailmankuuluun kirsikkasuklaakakkuun.

Baden-Württembergin osavaltion ainoana kansallispuistona Schwarzwaldin kansallispuistolla on tärkeä tehtävä alueen luonnon suojelussa. Se suojelee alueella eläviä lajeja sekä niiden elinympäristöjä, kuten vanhoja metsiä, soita, nummen kaltaisia historiallisia laitumia sekä geologisia karstimuodostumia. Kansallispuistoa myös ennallistetaan, eli luonnonhoitotoimilla sitä palautetaan hiljalleen takaisin luonnontilaan.

Alueella yleisiä puulajeja ovat kuusi, saksanpihta ja pyökki. Metsä tarjoaa elinympäristön useille lajeille, kuten saksanhirvelle, metsäkauriille, lepakoille sekä lukuisille linnuille, kuten tikoille ja pöllöille. Alueella harvinaiselle metsolle Schwarzwaldin kansallispuisto on yksi tärkeimmistä elinympäristöistä Keski-Euroopassa.

Retkeilijän Schwarzwald

Retkeilijälle Schwarzwaldin alue tarjoaa yli 400 kilometrin edestä merkittyjä reittejä, joista löytyy omansa niin patikoijalle, pyöräilijälle kuin ratsastajille. Paikallinen luontokeskus, vuonna 2021 avattu Nationalparkzentrum Ruhestein, tarjoaa tietoa Schwarzwaldin luonnosta, retkeilymahdollisuuksista ja alueen monipuolisista matkailupalveluista.