Poronpolun sijainti Suomessa
Etelä-Suomi, Kanta-Häme, Loppi
Reitti kulkee osittain Komion luonnonsuojelualueella
Reitin hoidosta vastaa Lopen kunta (loppi.fi), paitsi Komion luonnonsuojelualueen osalta Metsähallitus. Komion latujen huollosta vastaa Lopen samoojat (lopensamoojat.fi).

Soveltuvuus: Kesäreitti, ei talvikunnossapitoa. Poronpolun kulkeminen edellyttää karttaa ja kohtuullista suunnistustaitoa.

Poronpolku on muodostunut Lopelle suositussa Poronpolku-tapahtumassa käytettävistä reiteistä. Poronpolku-tapahtumaa on järjestetty Lopella jo 1960-luvulta alkaen, ja se on vakiintunut pidettäväksi syyskuun viimeisenä sunnuntaina. Itse reitti on kuitenkin retkeilijöiden käytössä koko sulan maan ajan.

Tapahtuma ja reitti ovat saaneet nimensä Lopella 1960-luvulla Hankkijan koeruokinnassa olleiden kymmenen poron mukaan. Koeruokinnan päätyttyä 1970-luvulla porot lähtivät, mutta polun nimi jäi elämään. Poronpolku esittelee alueen harjuluontoa upeimmillaan, ja se onkin useiden kävijöiden jokavuotinen retkikohde. Eteläpään luontopolut johdattavat tutustumaan luonnon kiertokulkuun opastaulujen avustuksella.

Kokonaispituudeltaan reitti on noin 30 kilometriä pitkä, jakautuen kuuteen lyhyempään reittiosuuteen, joista voidaan yhdistellä erimittaisia päiväretkiä. Lyhin lenkeistä on vain 3,5 km pitkä Pikku-Samo. Reitin eteläisin osuus kulkee Komion luonnonsuojelualueella, joka onkin yksi reitin näyttävimmistä osuuksista monipuolisen harjuluontonsa takia. Komion alueen ulkopuolella reitti kulkee polkujen lisäksi myös osittain hiekkateillä.

Talvisin Komion alueella ja sen ympäristössä kulkee Lopen Samoojien ylläpitämät Samoladut. Laduilla on mahdollista hiihtää perinteisellä hiihtotyylillä. Laduilla ei ole valaistusta.

Poronpolku on osa Hämeen järviylängön Ilvesreittiä. Poronpolulta on hyvät reittiyhteydet Räyskälän lentokeskuksen ja Melkuttimien suuntaan länteen sekä itään Lopen kirkonkylään Paaran Patikkana.

Poronpolku sijaitsee Hämeen järviylängöllä

Hämeen järviylänkö on erämainen luonnonhelmi keskellä Hämettä ja verrattain lähellä Suomen vilkkaimpia kaupunkikeskuksia. Hämeen järviylänkö tarjoaa kohteen monipuolisille luontoaktiviteeteille - tutustu muihin järviylängön kohteisiin:

Tämän sivun osoite on luontoon.fi/poronpolku

Asiakaspalvelu

Komion luonnonsuojelualue:
sisasuomi@metsa.fi,
puh. 0206 39 5270 (0,00€/min + pvm/mpm)

Poronpolku -tapahtuma: 
https://poronpolku.fi/

Kädessä kännykkä, jossa näkyy Retkikartta.fi. Avaa Poronpolun kartan Retkikartta.fi:ssä.

Samantyyppisiä reittejä

Pieni Karhunkierros