Paimensaaren perinneympäristö

Syksyisellä rannalla pieni rakennus.

Itä-Suomi, Pohjois-Savo, Tuusniemi 
Suvasveden rantojensuojeluohjelma-alue

Paimensaaren tila Suvasveden saaressa oli omavaraisten edelläkävijäsisarusten koti 1920-luvun alusta aina vuoteen 1987 asti. Heinäveden laivareitin varrella olevan saaren kauniiseen luontoon ja omalaatuiseen historiaan johdattelee viehättävä Paimenpolku, joka vie tutustumaan Paimensaaren pihapiiriin.

Paimensaaresta tuli Matti ja Marja Hiltusen perheen koti, kun he ostivat saaren 1920-luvun alussa. Hiltusten koko lapsikatras ei muuttanut Suvasveden pieneen saareen, vaan mukana muutti seitsemän (Risto, Helmi, Aatu, Lyyti, Janne, Matti ja Ida) perheen 12 lapsesta. Vanhimmat lapset olivat jo omillaan maailmalla. Saaresta tuli pysyvästi Helmin, Jannen, Matin ja Idan koti. He emännöivät ja isännöivät saarta keskenään vuodesta 1950 lähtien. Vuosien saatossa sisarukset pysyivät perheettöminä.

Hiltuset rakensivat kotitilaansa 1920-luvun aikana. Saaren metsät jäivät lähes koskemattomaksi, koska 1920-luvun alussa puut olivat mitättömiä riukuja saaren edellisen omistajan hakkuiden jäljiltä. Muualta tuoduista rakennuspuista nousi saaren keskivaiheille asuinrakennus, jonka pihapiirin tehtiin aitta, kellari ja kaksi kaivoa sekä savusauna. Hiltusilla oli paljon kotieläimiä, joita varten pystytettiin kanala, navetta ja talli. Muita arjen askareita varten pihapiirin liepeille rakennettiin paja sekä riihi, kuivaamo ja pyykkitupa. Väki hoiti tasapuolisesti tilaa - esimerkiksi kalastus oli talvella veljesten vastuulla ja kesäisin Ida-sisaren. Paimensaaresta muotoutui aikaa myöten omavarainen mallitila neuvokkaiden asukkaidensa ansiosta.

Paimensaaressa asuttiin vakituisesti vuoteen 1987 asti. Vuonna 1994 valtio osti saaren rantojensuojeluohjelma-alueeksi. Saaren pinta-ala on noin 45 hehtaaria. Perinneympäristöä on hoidettu kunnostamalla rakennuksia ja raivaamalla vanhoja peltoja laitumiksi. Laidunnus alkoi jälleen vuonna 1998. Nykyisin vanhalla peltoalueella kasvaa valtakunnallisesti uhanalainen hirvenkello.

Aukioloajat

Paimensaaren tila on ympäri vuoden avoinna yleisölle.

  • Pihapiirin rakennuksiin ei ole sisäänpääsyä.
  • Paimensaaren tilalla ei ole henkilökuntaa.
  • Paimensaaren tilaan tutustuminen on maksutonta.

Yhteystiedot

Kaksi retkeilijää, soutuvene ja kanootti kallioisen rannan suojaisessa poukamassa.
 

Kulkuyhteydet ja kartat

Palvelut

Kohdetta hoitaa: Metsähallitus, Luontopalvelut.

Tämän sivun osoite on luontoon.fi/paimensaari

Kädessä kännykkä, jossa näkyy Retkikartta.fi. Avaa Paimensaaren kartan Retkikartta.fi:ssä.

Retkietiketti

Piirretty kuva, jossa perhe kävelee kesäisellä polulla.

1. Kunnioita luontoa. 

2. Suosi merkittyjä reittejä.

3. Leiriydy vain sallituille paikoille.

4. Tee tulet vain sallituille paikoille.

5. Älä roskaa.

Lue lisää