Siirry pääsisältöön
Retkeilykohteet
Ruskan keltaisessa ja oranssi kylpevä karu maisema. Kulku-ura halkoo tasaista maisemaa.

Postipolku

1600-luvun loppupuolelta lähtien suurporonhoito levisi Enontekiön alueelle. Poronhoitajat eivät perustaneet kiinteitä asumuksia, vaan liikkuivat vuoden kierron mukaan laidunalueilta toiselle. He paimensivat porojaan ja muuttivat niiden mukana eli jutasivat Hetan alueen havumetsävyöhykkeeltä aina Pohjoisen Jäämeren rannoille asti. Ensimmäisten uudistilallisten on arvioitu asettuneen asumaan Ounasjärven rantaan 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa.

Merkitty Hetta–Näkkälä -reitti 26 km

Reitti on osa vanhaa postipolkua, jota pitkin on kuljetettu postia Hetasta Näkkälään ja sieltä edelleen Pöyrisjärvelle ja Kalkujärvelle. Reitti soveltuu myös maastopyöräilyyn. Vaellusreittinä Hetta–Näkkälä -reitti on aika helppo, mutta maastopyöräreittinä se on vaativa, koska polut ovat osittain kivikkoiset. Reitillä on pitkospuita, mutta niitä ei ole jokaisen kosteikkopaikan kohdalla, joten vedenpitävät jalkineet ovat tarpeen. Hetta–Näkkälä -reitin varsinaiset opasteet ovat vihreät korkeat tolpat, joiden päissä on punavalkoinen rasti.

Hetasta Näkkälän polulle on helpointa lähteä Tunturi-Lapin luontokeskuksen pihalta. Aluksi reitti kulkee samaa matkaa sinisillä reittimerkeillä merkityn Pahtajärven polun kanssa. Sissanginselällä Pahtajärven polku kääntyy kohti länttä Näkkälän reitin jatkuessa pohjoiseen. Loppuosa Näkkälän polusta on merkitty ainoastaan korkeilla vihreillä tolpilla, joita on noin kolmensadan metrin välein.

Hetta–Näkkälä -reitin kanssa samansuuntaisesti kulkee Hetta–Näkkälä -moottorikelkkaura. Vaeltajan kannattaa olla tarkkana, ettei mene vahingossa moottorikelkkauralle, koska se kulkee suoalueiden läpi, eikä siellä ole pitkospuita.

Reitti näkyy polkuna alueen maastokartoissa. Lisätietoja reitistä saa Tunturi-Lapin luontokeskuksesta.
Palvelut: Reitin alussa, noin 7 km Hetan kylästä sijaitsee lukittu Šiššat / Sissangin kota, jota voi vuokrata. Puolivälissä reittiä sijaitsee autiotupa, Neakkela Gaskastohpu / Näkkälän Väitupa.
Nähtävyydet: Näkkälän seitakivi sijaitsee lähellä reitin päätepistettä, Näkkälän kylän lähellä.

Vakiintunut kulku-ura Kalmakaltio–Pöyrisjärvi–Näkkälä, n. 93 km

Reittiä ei ole merkitty, mutta se erottuu maastosta kohtuullisen selvästi. Reitti on erittäin vaativa ja kulkee keskellä erämaa-aluetta. Reitille lähtijän tulee ottaa mukaansa kartan ja kompassin lisäksi maastojalkineet ja riittävästi lämmintä vaatetusta, sillä tunturimaastossa sää voi muuttua hyvinkin nopeasti. Reitillä ei ole rakenteita ja joet ylitetään kahlaamalla. Reitti soveltuu sekä vaellus- että maastopyöräilyreitiksi.

Kalmakaltioon pääsee autolla Nunnasen kylältä. Naltijärveltä reittiä voi jatkaa kohti Kalkujärveä kahta eri uraa pitkin. Itäisempi reitti ylittää Suomen ja Norjan välisen rajan, joten sitä ei kannata lähteä kulkemaan, mikäli mukana on tullattavaa tavaraa tai koira. Itäinen ja läntinen reitti kohtaavat Suukisautsissa, josta reitti jatkuu Kalkujärven kautta Pöyrisjärvelle. Pöyrisjärveltä lähtee merkitsemätön, mutta selvästi maastosta erottuva 18 km:n pituinen ura Näkkälän kylään.

Tarkempia reittikuvauksia (ulko.fi).
Lisätietoja Tunturi-Lapin luontokeskuksesta.
Palvelut: Reitillä sijaitsevat Galbmagáldu / Kalmakaltion autiotupa, Náldejávri / Naltijärven autiotupa ja läntisemmän reitin varrella Šleŋgehat / Lenkihaan autiotupa. Pöyrisjärven lähellä sijaitsee Bievrrašjávri / Pöyrisjärven autiotupa / varaustupa. Nunnasen kylässä on majoitusyrityksiä, joista saa lisätietoja Enontekiön verkkosivuilta. (enontekio.fi).

Reittien lähtöpisteet

Hetta–Näkkälä -reitille voi lähteä Enontekiön kirkonkylästä Hetasta useasta paikasta
Tunturi-Lapin luontokeskuksen pihalta.
Hetan keskustasta noin kilometri itään, ennen poliisilaitosta kääntyy Pulkkatie, jonka risteyksessä on viitta "Hetta-Näkkälä". Pulkkatieltä reitti kääntyy vasemmalle kohti valaistua kuntorataa.
Enontekiön liikuntahallin takaa lähtee valaistu kuntorata, jota pitkin kuljetaan noin 1,3 km. Kuntoradalta kääntyy polku vasemmalle. Risteyksessä on viitta "Pahtajärvi - Näkkälä".
Noin 2 km Hetan keskustasta itään sijaitsee Paavontalo, jonka jälkeen kääntyy Paljasseläntie. Paljasseläntietä kuljetaan valaistun kuntoradan pysäköintipaikalle, jonne voi jättää auton. Pysäköintipaikalta käännytään oikealle, kunnes vastaan tulee Hetta–Näkkälä -reitin opaskyltti.
Näkkälästä päin reitille pääsee Näkkälän kylästä.
Kalmakaltio–Pöyrisjärvi -reitille voi lähteä joko Kalmakaltiosta tai Näkkälän kylästä.