
Nämä retkikohteet ja reitit kiinnostavat ensi kesänä luonnossa liikkuvia
27.05.2025Metsähallituksen Erä- ja luontoyhteisössä käytiin viime vuonna keskustelua, jossa jaettiin kesän retkisuunnitelmia. Erä- ja luontoyhteisö on Metsähallituksen asiakastutkimuksen alustana toimiva yhteisö, johon kuuluu noin 1200 retkeilijä- ja eränkävijäasiakasta eri puolilta Suomea. Jäsenistä 225 osallistui retkisuunnitelmia koskevaan keskusteluun.
Aloittelevia retkeilijöitä kiinnostavat erityisesti Hossan kansallispuiston harjut ja vesistöt Kainuussa, Kolin kansallismaisema Pohjois-Karjalassa, Repoveden kansallispuiston vaihtelevat maastot Kymeenlaaksossa ja Teijon kansallispuiston helposti julkisillakin saavutettavat reitit Varsinais-Suomessa. Kokeneet retkeilijät puolestaan suuntaavat tuttuun tapaan erämaisille pitkille reiteille, kuten Kevon reitille, Karhunkierrokselle ja Hetta-Pallas-reitille.
Luonto kutsuu ja retkeilyinnostus kasvaa kesälomien lähestyessä
Kesälomien kynnyksellä yhä useampi suomalainen suuntaa katseensa kohti metsiä, jokilaaksoja ja tuntureita. Sopivia kohteita sekä reittejä aletaan etsiä niin kartalta kuin somesta. Kokeneet konkarit suunnittelevat vaelluksensa jo hyvissä ajoin – usein edellisenä kesänä tai talven pimeinä iltoina.
”Luonnossa liikkuminen on edelleen suosittu tapa viettää vapaa-aikaa: viime vuonna Metsähallituksen ylläpitämillä retkikohteilla vierailtiin huikeat 6,8 miljoonaa kertaa. Tämä kertoo siitä, että suomalaiset hakevat elämyksiä, rauhaa ja hyvinvointia luonnosta – yksin, ystävien tai perheen kanssa”, pohtii Metsähallituksen Luontopalvelujen eteläisen asiakaspalvelun tiimivastaava Liisa Neuvonen.
Rauhaa rakastavien kannattaa hakeutua vähemmän suosittuihin retkikohteisiin, tosin aloitteleville retkeilijöille voi olla hyödyksi, että reiteillä ja taukopaikoilla on muitakin ihmisiä.
Kävelemisen lisäksi luonnossa voi tehdä paljon muitakin asioita omin aistein ja ilman välineitä: tarkkailla lintuja, poimia metsämarjoja, tarkastella metsän pienimpiä - kuten muurahaisia - ihastella sammalpatjoja, uida ja katsella luonnonkukkia.

Aloittelijat etsivät helppoa saavutettavuutta ja monipuolisuutta
Luontoon lähteminen ei vaadi vuosien kokemusta tai erikoisvarusteita. Aloittelevat retkeilijät suosivat kohteita, joissa on selkeät reitit, hyvät palvelut ja mahdollisuus päiväretkeilyyn sekä myös kevyisiin yöpymisiin. Päiväretkeilyn suosio on parissa kymmenessä vuodessa noussut ja retki on osa lomapäivää, luonnossa piipahdetaan tai vietetään muutamia tunteja kävellen, meloen, kalastaen tai pyöräilen.
Metsähallituksen Erä- ja luontoyhteisössä käydyn vuoden 2024 retkisuunnitelmia koskevan keskustelun mukaan aloittelevien luonnossa liikkujien suosioon ovat nousseet – erityisesti Hossan kirkasvetiset järvet ja helppokulkuiset polut houkuttelevat. Koli tarjoaa ikoniset maisemat ja hyvin merkittyjä reittejä, jotka sopivat myös ensikertalaisille. Myös Repovesi ja Teijo ovat helposti saavutettavia ja tarjoavat vaihtelevia maisemia sekä hyvät taukopaikat. Rokua ja Pyhä-Luosto puolestaan houkuttelevat perheitä ja uusia retkeilijöitä selkeillä reiteillään ja geologisesti kiinnostavilla kohteillaan.
Kansallispuistojen ja muiden retkikohteiden läheisyydessä olevat matkailukeskukset ja lomakylät tarjoavat majoitusta ja palveluja, jotka tukevat luonnossa liikkujan mahdollisuuksia lähteä luontoon.

Konkarit hakevat haasteita ja hiljaisuutta
Kokeneet retkeilijät suuntaavat usein syrjäisemmille reiteille ja erämaihin, joissa voi vaeltaa useita päiviä ja kokea luonnon rauhan ilman ruuhkia.
Hossa ja UKK-puisto ovat myös konkarien listalla – niiden laajat alueet ja monipuoliset reitit tarjoavat mahdollisuuksia pidempiin vaelluksiin. Kevon luonnonpuisto ja Pallas-Yllästunturin kansallispuisto houkuttelevat tunturimaisemillaan ja vaativammilla reiteillään.
Koli säilyttää paikkansa myös kokeneiden suosikkina, erityisesti maisemien ja kulttuurihistorian vuoksi. Seitseminen, Karhunkierros, Repovesi, Teijo ja Patvinsuo täydentävät listaa – nämä kohteet tarjoavat mahdollisuuden syventyä luontoon ja testata omaa retkeilykokemusta vaihtelevissa maastoissa.
Kokeneet retkeilijät tekevät vaelluksia tunnetuilla vaellusreiteillä, kuten Karhunkierroksella, Kevon reitillä tai Hetta-Pallaksella. Uusiakin pitkiä vaellusreittejä on nyt tarjolla, jos kaikki pitkät vaellusreitit on kuljettu.

Luonto kuuluu kaikille ja lähelläkin on luontoa
Olitpa sitten ensikertalainen tai kokenut vaeltaja, Suomen kansallispuistot ja retkikohteet tarjoavat jokaiselle jotakin. Luontoon.fi-sivustolta löydät ajankohtaiset tiedot reiteistä, palveluista ja turvallisuusohjeista. Reittejä ja kohteita voi etsiä niin kartalta kuin sanahaulla, tai reitin pituuden mukaan.
Tänä kesänä on hyvä hetki lähteä liikkeelle – vaikka lähimetsään. Luonto tarjoaa elämyksiä, jotka jäävät mieleen pitkäksi aikaa.
Useisiin kansallispuistoihin ja retkikohteisiin pääsee myös julkisilla. Katso tarjonta VR:n sivuilta (vr.fi).

Mikä on Erä- ja luontoyhteisö?
Erä- ja luontoyhteisö on Metsähallituksen perustama osallistava asiakasyhteisö, johon kuuluu noin 1200 retkeilijä- ja eränkävijäasiakasta eri puolilta Suomea. Yhteisön tavoitteena on kehittää yhdessä asiakkaiden kanssa Metsähallituksen luontopalveluita, digitaalisia ratkaisuja ja retkeilyn käytäntöjä.
Aloitteleville luonnossa liikkujille sopivia reittejä
- Hossan kansallispuiston kauniissa joki- ja harjumaisemassa kulkee Lihapyörteen esteetön reitti (0,4 km).
- Kolin kansallispuistossa Kylän polku (2,9 km) johdattaa Kolin kylältä vanhojen pihapiirien ja perinnemaisemien kautta ylös Kolin kansallispuiston sydämeen.
- Ketunlenkki (3,6 km) yhdistää Repoveden kansallispuiston keskeiset piirteet eli suojaisat järvet, jyrkät kallionrinteet sekä mainiot retkeilyrakenteet.
- Teijon kansallispuiston Totin luontopolulla (1,3 km), pääsee tutustumaan vanhan kartanon puistoalueeseen.
- Rokuan kansallispuiston kauneimmassa ja vanhimmassa osassa kuljetaan Pitkäjärven esteetöntä reittiä (1,6 km), mäntykankailta järvimaisemaan.
- Pyhä-Luoston kansallispuistossa Tunturiaavan luontopolku (8,2 km) vie metsien läpi puiston kauneimmalle aapasuolle.
Kokeneille vaeltajille tai melojalle
- Yksi Hossan kansallispuiston melontareiteistä: Peranka - Hossa vesiretkeilyreitti, 43 km
- Urho Kekkosen kansallispuistossa: vaeltajalle Korvatunturin retkeilyreitti, 41 km
- Kevon luonnonpuisto: vaeltajalle Kevon reitti, 58 km
- Pallas-Yllästunturin kansallispuisto: Hetta-Pallas vaellusreitti, 48 km
- Kolin kansallispuisto: vaeltajalle Herajärven kierros, 70 km
- Seitsemisen kansallispuisto: vaeltajalle Pirkan taival Kuru Seitseminen, 28,5 km
- Oulangan kansallispuisto: vaeltajalle Karhunkierros 82 km
- Repoveden kansallispuisto: melojalle Puun tie Repovesi-Verla, 27 km
Uusia vaellusreittejä
- Korpitaival, Kuhmo, 52 km, Kuhmo – reitti kulkee kohteilla Kokkamo-Kylmäjärvi luonnonsuojeluohjelmien alue, Elimyssalon luonnonsuojelualue ja Iso-Palosen - Maariansärkkien luonnonsuojelualue
- Toraslammen kierros 29 km, Syötteen kansallispuisto