Pakasaivo och Kirkkopahtas sejte

Pakasaivo är en saivosjö

Pakasaivo är en över en kilometer lång, smal sprickdal i berggrunden och den har omformats och spolats av inlandsisens smältvatten. Sjöns norra ända är ovanligt rund och regelbunden till sin form och den har rentav ansetts vara den största jättegrytan i vårt land. Pakasaivo har också kallats "Lapplands helvete". Dess största djup är 60 meter och de stup som omger sjön reser sig ställvis över 60 meter över sjöns yta.

Pakasaivo är den nästdjupaste sjön i norra Finland, den djupaste är Enare träsk. Man trodde att saivosjöarna hade två bottnar och att fiskarna emellanåt försvann ner i det djupare vattnet. Saivosjöarna fascinerade även Samuli Paulaharju:

"Till de allra märkvärdigaste vattnen i Lappland hör saivosjöarna, dessa besynnerliga sjöar som påträffas endast i Lappland, undrens land. En genuin, fullkomlig saivo är en sluten fjällsjö som ingen å rinner ut ur och ingen å utmynnar i" (Lapin muisteluksia 1922).

Samernas respektingivande kultplats

Pakasaivo kultplats låg troligen på den skrovliga östra bergsbranten i norra ändan av sjön. Det finns små grottfördjupningar i den här klippväggen, som eventuellt fungerade som offergrottor. Kirkkopahta i närheten av Pakasaivo är en stor stenbumling som står ensam mitt på en jämn mo. Paulaharju skildrar Pakasivo och Kirkkopahta på följande sätt:

"Här bodde i urminnes tider gubbar, och de här gubbarnas farfäder likaså, och de beskådade med högaktning och förundran den ståtliga sjön Pakasaivo och dyrkade den höga sejten Seitapahta på mon bakom Pakasaivo." (Lapin muisteluksia 1922) "Och Seitapahta kallas även Kirkkopahta, för att den var som en kyrka för lapparna" (Seitoja ja seidan palvontaa 1932).

Kulturmiljöer av riksintresse

Fornlämningsområdena i Pakasaivo och Kirkkopahta räknas till våra byggda kulturmiljöer av riksintresse. Pakasaivo-området är en genom Forststyrelsens beslut skyddad skyddsskog och sejten Kirkkopahtas omgivning en rekreationsskog. Vi hoppas att besökarna endast rör sig längs de markerade vandringslederna. Det är förbjudet att klättra upp klippformationerna. Det är förbjudet att skada fornlämningarna (finlex.fi).

I omnejden finns det en annan för samerna helig plats, nämligen Äkässaivo med sejten Seitapahta.
Vandra med respekt för samernas heliga platser.

Saivot ovat Länsi-Lapissa esiintyviä rotkojärviä. Kuuluisin saivo on 60 metriä syvä Pakasaivo Muoniossa. Se on näyttävä geologinen muodostuma, jonka syntyhistoriaa on selvitetty kartoittamalla järven ympäristön geologisia muodostumia ja luotaamalla järven pohjaa. Pakasaivo on myös kiehtonut ihmisen mielikuvitusta kautta aikojen. Sitä on kunnioitettu ja siihen on liitetty erilaisia uskomuksia näkymättömistä haltioista. Heitä palvomalla ja heille uhraamalla ihminen varmisti itselleen onnen sekä tämänpuolisessa että kuoleman jälkeisessä elämässä.

Länsi-Lapissa esiintyy useita saivo-nimisiä kirkasvetisiä järviä ja lampia. Niistä monet ovat muodoltaan pyöreitä tai soikeita ja huomattavan syviä. Osalle on tyypillistä myös äkkijyrkät rinteet ja kalliojyrkänteet, jolloin ne näyttävät syviltä veden täyttämiltä rotkoilta. Saivo ei varsinaisesti ole mikään luonnontieteellinen järvityyppi, vaan ennemminkin se on paikallisten ihmisten käyttämä nimi syville järville ja lammille.

Länsi-Lapin tunnetuin saivojärvi, Pakasaivo, sijaitsee Muonion eteläosassa, Ylläksen ja Muonionjoen välisessä asumattomassa erämaassa. Se on runsaan kilometrin mittainen, kapea pohjois-eteläsuuntainen, kallioperän ruhjeeseen sijoittunut järvi. Se ahtautuu kallioseinämien väliin ollen kapeimmillaan vain hieman yli kymmenen metriä. Pohjoispäässä järvi levenee likimain ympyrän muotoiseksi ja runsaan 100 m:n läpimittaiseksi altaaksi, jota reunustavat jyrkästi nousevat graniittiseinämät.

Pakasaivon rotkon syvyydestä oli aiemmin olemassa ristiriitaisia tietoja. Geologian tutkimuskeskus teki järvellä kaikuluotauksia ja kairauksia, joissa selvitettiin pohjan syvyyttä, sen muotoa sekä sinne kerrostuneiden maakerrostumien paksuutta ja laatua. Järven pohja syöksyy jo muutaman metrin päässä rannasta kymmenien metrien syvyyteen saavuttaen järven pohjoispään keskellä 60 metrin syvyyden. Noin 30 – 40 m korkeiden kallioseinämien kanssa rotkolle tulee syvyyttä noin 100 m. Pakasaivo on meromiktinen järvi, jonka vedet eivät sekoitu vuosikierron aikana. Tämän vuoksi vesi on pohjalla täysin hapetonta.

Rotkon syntyyn vaikuttivat jääkautta edeltäneet ja sen aikaiset eri geologiset syntytapahtumat. Graniittiseen kallioperään oli jo miljoonia vuosia sitten haljennut pohjois-eteläsuuntainen ruhje. Jääkaudella, viimeisen kahden miljoonan vuoden aikana, alueella virrannut mannerjää kulutti ja syvensi sitä. Viimeisen jäätikön sulamisvaiheessa, noin 10 500 vuotta sitten, sen pohjalla virranneet sulamisvedet kerääntyivät tunneleihin jäätikköjoiksi, jossa ne virtasivat voimakkaan paineen alla. Pakasaivon kautta kulki myös yksi jäätikköjoki, jossa sulamisvesien aikaansaama vesipyörre tempasi mukaan kiviä ja lohkareita. Vähitellen kallioruhjeeseen alkoi syntyä hiidenkirnumainen, pyöreä onkalo.

Jäätiköitymisen loppuvaiheessa, noin 10 000 vuotta sitten mannerjää vetäytyi alueelta. Sen luoteispuolella olevaan Muonionjoen laaksoon syntyi jäätikön patoama jääjärvi. Se laski vetensä Pakasaivon kautta etelään. Jääjärvestä lähteneet valtaisat vesimassat ja siinä kelluneet jäävuoret vyöryivät Pakasaivoon sen pohjoisrannalla olevan kallioseinämän yli. Paikalle syntyi kymmeniä metrejä korkea vesiputous. Purkautuvat vesimassat kuluttivat lisää rotkon seinämiä ja puhdistivat sen pohjan irtokivistä. Pakasaivo oli saavuttanut nykyisen muotonsa. Jääkauden jälkeisten vuosituhansien aikana rinteiden kalliot ovat vähitellen rapautuneet, ja niistä lähteneet kivet vyöryneet alas järveen muodostaen rinteitä peittäviä vyörykeiloja.

Entisajan kunnioitettu uhripaikka

Saivot ovat kiehtoneet kautta vuosisatojen Lapin ihmisten mielikuvitusta. Kuten kaikkiin luonnon muovaamiin erikoisiin muodostumiin, myös Pakasaivoon liittyy kansan keskuudessa syntyneitä uskomuksia. Järvessä on arveltu olleen kaksi pohjaa. Luotauksissa ei löytynyt mitään todisteita räystäsmäisestä välipohjasta. Pakasaivolla tiedetään olleen myös haltioiden palvontapaikka eli seita. Uhrien tarkoituksena oli varmistaa hyvä kalastus- ja metsästysonni sekä järvessä elävän haltian pitäminen hyvällä mielellä. Samuli Paulaharjun mukaan Pakasaivoa kunnioitettiin ja pidettiin eräänlaisena maanpäällisenä paratiisina.

Matkailijat löytävät Pakasaivon

Pakasaivo on rauhoitettu geologinen nähtävyys, josta viime vuosina on tullut myös suosittu matkailukohde. Kolari - Äkäslompolo -tieltä johtaa hyväkuntoinen metsäautotie paikoitusalueelle, josta rotkon reunalle on kävelyä vain muutama sata metriä. Rantakallion törmälle on rakennettu näköalapaikkoja ja niiden välille portaita. Pakasaivolle on annettu matkailijoita houkutteleva lisänimi: "Lapin Helvetti".

Peter Johansson, Geologian tutkimuskeskus

Pakasaivon ja Kirkkopahdan muinaisjäännösalueet kuuluvat valtakunnallisesti merkittäviin kulttuuriympäristöihin. Alue on Metsähallituksen päätöksellä suojeltu suojelumetsä. Pakasaivo on arvokas muinaismuistokohde, eikä sen maaperää saa vahingoittaa. Pysyttelethän siksi reitillä. Kallioseinillä ja järvellä toimimiseen tarvitset aina Metsähallituksen luvan (metsa.fi). Muinaisjäännösten vahingoittaminen on kielletty (finlex.fi).

Muinaismuistolaki kieltää kaiken muinaisjäännöksen vahingoittamisen ja siihen kajoamisen. Järven pohjaa ja rantoja ei saa kaivaa, eikä järvestä tai ympäristöstä saa kerätä esineitä, kiviä, puuta tai muuta irtainta tavaraa. Kallioilla ei saa kiipeillä rapautumisen estämiseksi ja lajiston suojelemiseksi. Jos paikalla havaitsee vanhoja esineitä, niistä voi ottaa valokuvan ja koordinaatin, ja lähettää tiedot Museovirastolle, mutta esineisiin ei pidä koskea.

Vägen Pakasaivontie (13 km) från Hannukainen plogas inte regelbundet på vintrarna. Man kan inte komma till området med allmänna kommunikationer.

Till Pakasaivo

• Från Kolari: När man kommer från Kolarihållet viker man av från väg nr 21 (E8) ca 10 km norr om kyrkbyn till vägen till Äkäslompolo (nr 940), som man kör nästan fram till Hannukainen. Vid Hannukainen viker man av till vägen Pakasaivontie mot nordväst och följer denna 13 km. Vägen är skyltad och vid Pakasaivo finns det en parkeringsplats på vänstra sidan av vägen. Från Kolari är det 40 km till utflyktsmålet.
• Från Kittilä: När man kommer från Kittilähållet viker man genast norr om kyrkbyn av till Ylläsjärvi - Kolari -vägen (nr 939). När man har passerat Ylläsjärvi by tar man av till vägen till Hannukainen (nr 9404). När man kommit till Kolari - Äkäslompolo -vägen viker man av till vänster och efter 700 meter till höger till vägen Pakasaivontie. Resten av vägen är den samma som beskrivs ovan. Från Kittilä är det 67 km till utflyktsmålet.
• Från Muonio: När du kommer från Muonio, vik vänster från väg 21 (E8) norr om Kihlanki (Torniontie 3731, Muonio) och kör totalt 13 km till Pakasaivo. Det är en T-korsning på vägen, där du svänger vänster och från nästa korsning svänger du höger. Från Muonio är det 80 km till utflyktsmålet.
• Till Pakasaivo är det ca 25 km från Äkäslompolo.

Till Kirkkopahta

• Utflyktsmålet finns vid Pakasaivontie, knappa 3 km före Pakasaivo och ca 100 meter från vägen.
• I närheten av utflyktsmålet finns en parkeringsplats på västra sidan av vägen. Sejten syns från skogsbilvägen.