Etelä-Salla kuuluu Kuusamon ylänköön, ns. Koillismaahan. Aluetta luonnehtivat vaaramuodostelmat sekä niiden väliin jäävät laajat suoalueet. Ylimpänä alueen maisemaa hallitsevat Iso Pyhätunturi (477 m mpy), Ruuhitunturi (472 m mpy), Palotunturi (467 m mpy) ja Vilmatunturi (432 m mpy). Sallatunturiksi kutsutaan Iso Pyhätunturin ja Pienen Pyhätunturin muodostamaa tunturialuetta.

Topsakka-aapa. Kuva: Pauliina Kulmala

Etelä-Salla on vaihettumisvyöhykettä, jonka luonnossa ovat tavallisia niin Kainuulle tyypilliset lakimetsäiset vaarat tykkylumen runtelemine kuusikkoineen, kuin peräpohjalaiset märkien rimpien luonnehtimat aapasuot. Etelä-Sallan alueella esiintyy myös reheviä soita ja vaateliasta kalkinsuosijalajistoa. Alueen eläinlajisto on myös monipuolinen.

Sallan kunnan eteläosassa on lukuisia luonnonsuojeluohjelmiin kuuluvia alueita, joista on Natura 2000 -ohjelman myötä muodostettu yhtenäisiä suojelukokonaisuuksia. Sallatunturin alueen retkeilyreittejä pitkin pääsee kurkistamaan kolmen Natura-alueen luontoon.
 

Karhun ja kotkan valtakuntaa

Palokärki ja tiaiset viihtyvät mieluiten vanhoissa metsissä, joiden lahopuista löytyy sopivaa ravintoa ja koloja pesimistä varten. Vanhoissa kuusimetsissä asustaa myös lähes huuhkajan kokoinen lapinpöllö. Tarkan kuulonsa avulla se saalistaa myyriä, jotka se kykenee kuulemaan jopa hangen alta. Metsäkanalinnuista metso, teeri ja riekko ovat yleisiä ja myös pyyn viheltelyä voi päästä kuulemaan kuusten kätköistä.

Palokärki pesäkolonsa suulla. Kuva: Antti KettunenRikkaaseen suolinnustoon kuuluvat kurki, laulujoutsen, metsähanhi sekä lapinsirkku. Soilla tapaa myös useita haukkoja, pöllöjä ja kahlaajia. Lapin satakieleksikin kutsuttu laulutaituri, sinirinta, viihtyy pensoittuneilla suoniityillä. Sallan erämaisilla alueilla voi myös nähdä muuttohaukan tai maakotkan liitelemässä saalistusretkellään.

Itärajan tuntumassa sijaitseva Salla on myös metsän kuninkaan, karhun valtakuntaa. Alueella voi havaita merkkejä otsosta, esimerkiksi kaivetun muurahaispesän. Todennäköisemmin alueella pääsee kuitenkin näkemään hirviä tai poroja. Kuusten oksilla kasvava luppo on porojen tärkeää talviravintoa.

Kynttiläkuuset ovat sopeutuneet tykkylumeen

Kuusikot, joiden pohjaa verhoaa paksu sammalkerros, ovat luonteenomaisia Sallan ylänkömaille. Kuusi on tuntureiden metsänrajapuuna, sillä selvää koivuvyöhykettä ole, kun metsä tunturien laella loppuu. Kuusimetsät ovat korkeille lakimaille tyypilliseen tapaan harvapuustoisia, valoisia ja helppokulkuisia. Muodoltaan kuuset ovat kynttilämäisiä lyhyine oksineen. Kynttiläkuuset selviävät vähemmin vaurioin runsaasta lumikuormasta kuin pitempioksaiset kuuset.

Koillismaa on maamme runsaslumisimpia alueita, ja kovat pakkaset ovat tavallisia. Kosteat ilmamassat tiivistyvät talvisin Sallan lakimailla kuusten latvuksiin, jotka keräävät kannettavakseen jopa satojen kilojen kuorman lunta ja jäätä eli tykkyä. Tykky katkoo puiden latvoja ja kokonaisia puita, mikä näkyy kuusikoissa kelojen, lahovikaisten ja maapuiden runsautena. Lahopuu on elintärkeää monille uhanalaisille sienille ja hyönteisille. Sallan luonnonsuojelualueilta onkin löydetty uhanalaisia kääpälajeja, kuten isoilla mäntymaapuilla elävä kalkkikääpä.

Aihkipetsin lammen rantaa. Kuva: Pauliina Kulmala

Karuja kangasmetsiä - mutta myös reheviä lehtoja ja lettoja

Sallan kangasmetsien yleisilme on melko karu ja niukkalajinen: tutun metsävarvun mustikan seurassa kangasmailla vallitsevat variksenmarja ja suovarpuna tavallisemmat juolukka ja suopursu. Vaaranrinteiltä löytää usein reheviä vesilaskuja, joiden laiteilla kasvaa vehmaita saniaisia ja kulleroita. Puronvarresta löytyy vaikkapa pohjansinivalvatti, jolla on hennon violetit kukat. Pohjansinivalvatti on Koillismaata lukuun ottamatta Suomessa harvinainen.

Suot ovat Sallassa kallioperän kalkkipitoisuuden vuoksi poikkeuksellisen ravinteisia. Etelä-Suomessa hyvin harvinaisiksi käyneet letot ovat alueella tavallisia. Yleisiä lettolajeja ovat korkeana huojuva lettovilla, kauniskukkainen maariankämmekkä sekä jännittävän elämäntavan omaava, hyönteisiä ravinnokseen saalistava siniyökönlehti. Letoilla tavataan paljon uhanalaisia, vaateliaita lajeja, joista keltakukkainen lettorikko on Suksenpaistama - Miehinkävaaran (www.ympäristö.fi) laajoilla soilla jopa yleinen.

Sallan jääjärvi peitti aluetta

Viimeisimmän jääkauden Veikselin päättyessä noin 10 600 vuotta sitten laajat alueet Itä-Lapissa jäivät jopa sadoiksi vuosiksi jääjärvien peittoon. Niistä suurin oli noin 4 500 km² laajuinen Sallan jääjärvi, joka oli kooltaan yli kolme kertaa nykyistä Inarinjärveä laajempi. Sallan jääjärven syntyyn oli syynä länteen peräytyvä sulava mannerjää. Se patosi sulamisvesiä ja esti niitä virtaamasta Kemijokilaaksoa pitkin länteen, joten jääjärvi laski itään. Sallan alueen vaarojen rinteillä noin 230 - 240 m korkeudella on havaittavissa jääjärven aikana muodostuneita rantakivikoita, muinaisrantoja.

Alkutalvea Kaunisharjulla. Kuva: Antti Kettunen

Harjut

Sallan alueen halki kulkee useita luode-kaakkosuuntaisia harjujonoja. Harjut ovat syntyneet jääkauden sulamisvaiheessa lähellä jään reunaa, sen railoissa ja tunneleissa sulamisvesien kasaamasta hiekasta ja sorasta.

Kolsanharju on yksi arvokkaimmista Sallan harjuista. Tenniöjokea seuraileva harju ulottuu luoteessa Savukosken puolelle ja kaakossa se menee kauas itärajan taakse. Sallatunturin kaakkoispuolella sijaitseva Kaunisharju (Kauniinhaudanharju - Hanhiharju) on eräs alueen nähtävyyksistä, joka on helppo saavuttaa harjua pitkin kulkevalta Salla - Kuusamo -tieltä (nro 950).

Aatsinginhauta

Noin 20 kilometriä pitkä Aatsinginhauta Sallatunturin itäpuolella on hyvä esimerkki kivilajien erilaisesta kulutuskestävyydestä. Aatsinginhauta on syntynyt, kun vuosimiljoonien aikana eroosio ja jääkausien kulutus kuluttivat ja uursivat nykyisen rotkolaakson. Aatsinginhaudan kohdalla olleet kerrostuneet kivilajit eli sedimenttikivet ovat kestäneet kulutusta huonommin kuin ympäröivien alueiden vulkaniitit eli tulivuoritoiminnan seurauksena syntyneet kivilajit. Aatsinginhaudan pohjalla olevan Sotkajärven pinnan ja rotkoa reunustavan korkeimman vaaran, Petservaaran, välinen korkeusero on yli 250 metriä.

Aatsinki - Onkamon Natura-alue

Sallatunturin koillispuolella sijaitseva 97 km² laaja alue alkaa matkailukeskuksen reunoilta ja ulottuu Venäjä rajalle. Alueen hienoihin vaaramaisemiin pääsee tutustumaan helposti Sallasta Kuusamoon vievältä tieltä (nro 950), joka kulkee pitkin nimensä mukaista Kaunisharjua. Tieltä näkee pohjoiseen kauas yli mäntykelojen täplittämien laajojen luonnonmetsien. Iso Pyhätunturin rakkakivikkoinen, puuton laki hallitsee maisemaa. Osittain alueeseen kuuluva Aatsinginhauta on noin 20 kilometrin pituinen rotkolaakso, jossa esiintyy mm. harvinaista lehtolajistoa. Erämaisen Onkamojärven pohjoispuolella on laaja vanhojen kuusimetsien alue.

Julmoiva. Kuva: Antti Kettunen

Peuratunturin Natura-alue

Peuratunturin Natura-alue (53 km²) sijaitsee noin 10 km Sallan kirkonkylältä lounaaseen. Aluetta luonnehtivat ennen kaikkea metsäiset vaarat ja alue on säilynyt varsin luonnontilaisena. Peuratunturin Natura-alueeseen kuuluu myös jylhä Salmijoen kuru hienoine aihkipetäjikköineen.

Suksenpaistama - Miehinkävaaran Natura-alue

Alueeseen kuuluu Löytöjängän - Suksenpaistaman suoalue ja sen ympärillä olevia vanhoja metsiä yhteensä yli 60 km². Alueen laajoja avosoita halkovat lukuisat purot. Alueella on ravinteikkaita lettosoita ja uhanalaista kasvilajistoa.

Lue lisää Natura-alueista