8. Valkoselkätikan elinympäristön hoito

Valkoselkätikka. Kuva: Ilkka MarkkanenSuomessa elää seitsemän tikkalajia, joista valkoselkätikka (Dendrocopos leucotos) on Suomessa erittäin uhanalainen laji. Lajin kanta on vahvistunut Suomessa huomattavasti elinympäristöjen hoitotoimien seurauksena. Metsähallituksen luontopalveluilla on erityinen valkoselkätikkametsien hoidon kokonaissuunnitelma Etelä-Suomessa.

Valkoselkätikka elää valoisassa lehtipuuvaltaisessa metsässä sukkessiovaiheessa, jossa metsä tarjoaa runsaasti ravintoa ja pesäpaikkoja lahopuiden ja –pökkelöiden muodossa. Tyypillisessä valkoselkätikkametsässä kasvaa runsaasti koivua, haapaa ja leppää. Sekapuuna voi olla mäntyä ja kuusta. Alikasvoskuusikkoa on vain vähän tai ei lainkaan.

Valkoselkätikka ruokailee maapuista löytyvillä hyönteisillä, jotka etenkin talvisaikaan ovat elintärkeitä.  Pesimäaikaan tikka ruokkii poikasiaan myös lehvistöstä ja puiden tyviltä löytyvillä hyönteisillä.

Kuusettumisen ehkäisemiseksi valkoselkätikkametsät vaativat jatkuvaa hoitoa. Kuusettumisen myötä kenttä- ja pohjakerroksen kasvillisuus jää pysyvästi varjoon. Varjoisissa metsissä maapuut sulavat lumen alta hitaammin, ja horrostavat hyönteiset ovat avoimeen ympäristöön verrattuna liikkeellä myöhemmin keväällä. Tiheä alikasvoskuusikko antaa myös pedoille paremmat mahdollisuudet yllätyshyökkäykseen. Kuusta voidaan poistaa raivaamalla alikasvoskuusia ja kaulamaalla suurempia kuusia pystyyn. Suurempaa kuusikkoa voidaan myös raivata koneellisesti. Tällä kohteella alikasvoskuusikko on raivattu metsurityönä.

Valkoselkätikalle soveltuvat metsät soveltuvat myös monille muille uhanalaisille metsälajeille - etenkin lahopuilla eläville kovakuoriaisille, sammalille ja kääväkkäille. Myös uhanalainen liito-orava viihtyy samanlaisilla reviireillä valkoselkätikan kanssa.

Valkoselkätikkametsissä suositaan luonnollisesti syntynyttä lehtilahopuuta, mutta tarvittaessa kohteella voidaan myös lisätä lehtilahopuuta kaulaamalla ravinnon lisäämiseksi.

På svenska

8. Vård av den vitryggiga hackspettens livsmiljö

Vi har sju hackspettsarter i Finland, av vilka den vitryggiga hackspetten (Dendrocopos leucotos) är en starkt hotad art. Artens bestånd har förstärkts betydligt till följd av skötselåtgärderna i livsmiljöerna. Forststyrelsens naturtjänster har en särskild helhetsplan i södra Finland för vården av skogar där den vitryggiga hackspetten lever.

Den vitryggiga hackspetten lever i ljusa lövträdsdominerade skogar i successionsfas, där skogen erbjuder rikligt med föda och boplatser i form av murkna träd och stubbar. I en typisk skog där den vitryggiga hackspetten trivs växer det rikligt med björk, asp och al. Som blandträd kan tall och gran förekomma. Det finns bara lite eller ingen granunderväxt.

Den vitryggiga hackspetten livnär sig på insekter i markliggande träd, som särskilt under vintern är livsviktiga.  Under häckningen matar hackspetten sina ungar också med insekter som de hittar i bladverket och i trädens rotända.

För att förhindra att granen tar över kräver skogarna kontinuerlig skötsel. När gran tar över hamnar vegetationen i fält- och bottenskiktet permanent i skugga. I skuggiga skogar smälter snön på de markliggande träden långsammare, och insekterna som ligger i dvala sätter sig i rörelse senare på våren än i en öppen miljö. En tät granunderväxt ger också rovdjur bättre möjligheter till överrumplande anfall. Granarna kan avlägsnas genom att man röjer underväxten och ringbarkar större träd. En större grandunge kan också röjas maskinellt. På det här objektet har granunderväxten röjts av skogsarbetare.

I sådana skogar som är lämpliga för den vitryggiga hackspetten trivs också många andra hotade skogsarter – särskilt skalbaggar, mossor och svampar av ordningen Polyporales. Den hotade flygekorren trivs också på samma slags revir som den vitryggiga hackspetten.

I skogar där den vitryggiga hackspetten lever gynnar man naturligt uppkomna murkna lövträd, men vid behov kan man också öka mängden murkna lövträd genom ringbarkning.

In English

8. Care for the habitat of the white-backed woodpecker

Seven different species of woodpecker live in Finland, of which the white-backed woodpecker  (Dendrocopos leucotos) is a very endangered species in Finland. The population of the species has gained ground considerably as a result of measures taken to nurture their habitats. Metsähallitus Natural Heritage Services has a special plan for caring for the white-backed woodpecker in Southern Finland.

The white-backed woodpecker lives in well-lit leafy forests in a leafy phase, in which the forest offers plenty of food and nesting places in the form of dead wood and standing dead trees. A typical forest inhabited by white-backed woodpeckers has plenty of birch, aspen, and alder. Pine or spruce can also grow in such a forest. There is little or no spruce undergrowth.

The white-backed woodpecker feeds on insects found in brushwood, which are vital for it especially in winter.  When nesting, the woodpecker also feeds its young insects found in the foliage and the bottom of trees. 

Forests that are home to the white-backed woodpecker require constant care to prevent the excess spread of spruce. The spread of spruce places vegetation at the field and bottom layer is permanently overshadowed.  In shadowy forests, brushwood is exposed from under the melting snow slower than in other places, and hibernating insects are on the move later in the spring than those in an open environment. Thick undergrowth spruces also give predators better opportunities for surprise attacks. Spruce can  be removed by clearing away undergrowth spruce and by ring-barking larger trees. Larger stands of spruce can also be cleared away mechanically. In this location loggers have been used to clear away undergrowth spruce.

Forests suitable for white-backed woodpeckers are also suitable for many other endangered forest species - especially beetles, moss, and Aphyllophorales fungi living on decomposing wood. The endangered flying squirrel also thrives in the same kinds of territories as the white-backed woodpecker.

Forests with white-backed woodpeckers, naturally propagated decaying wood from broeadleafed trees are favoured, but if necessary, ring-barking can also be used to create more dead wood as a way of increasing food.