Retken lähtöpiste

Nelostieltä käännytään Luttojoen tielle. Kun metsäautotietä on ajettu reilu 12 kilometriä, Luttojoki tulee ensi kerran näkyviin maantiesillalta. Silta ylitetään ja ajetaan vielä 3,5 kilometriä, kunnes Luttojärvi näkyy vasemmalla. Heti sen jälkeen käännytään vasemmalle lähtevälle tieuralle. Sitä ajetaan vain 280 metriä ja käännytään sitten rantaan. Lähtöpaikka on Luttojärven luoteiskulmassa.

Luttojoki -reitti © Metsähallitus 2014

Reittiosuudet

Luttojärvi – Alttojärven purettu silta

Kun lähtöpaikasta melotaan reilu puoli kilometriä järven itärantaa seuraten tullaan Luttojoen luusuaan ja jokiosuus alkaa. Joki on täällä vielä kapea, leveyttä on noin 15–30 metriä. Virtausta on mukavasti, ja kanootti kulkee kevyesti. Joki on matalahko ja pohja yleensä näkyvissä.
 
Ensimmäinen niva tulee vastaan kohta järveltä lähdettyä. Väylä löytyy sieltä missä virtaus on voimakkainta, usein aivan rannasta. Pohja kolisee todennäköisesti kiviin, sillä selvää väylää ei varsinkaan matalan veden aikaan ole. Veden voima on kuitenkin hallittavissa, ja nivan voi laskea hätäilemättä kiviä väistellen.

Kasvussaan melkein pysähtynyttä männikköä. Kuva: Tapio Tynys

Lutto kuljettaa halki karujen mäntykankaiden. Virta kuljettaa melojaa, mutta matalan veden aikana on katsottava kulkuväylä tarkoin. Luttovuopajan matalaan jokilaajentumaan mennessä joki on laskenut 4,9 metriä. Kohta sen jälkeen on vastassa lyhyt ja kivinen niva, sitten taas väljempää vettä, kunnes joen mutkassa alkaa jälleen kivinen koskentapainen, nyt edellisiä pidempi niva.

Kun on melottu noin neljä kilometriä, tullaan Luttojoen ja Kulasjoen yhtymäkohtaan. Kulasjoki on jotakuinkin samankokoinen kuin Luttojoki, joten yhtymäkohdan jälkeen joen vesimäärä kaksinkertaistuu. Jokeen tulee lisää syvyyttä ja rauhallisuutta.
 
Luttojoen ja Kulasjoen väliin jää Kulasniemi, lähes tasainen, karu hiekkakangas. Maa on palanut 1800-luvun lopulla niin karrelle, että alueen metsät 1900-luvun kartoittanut metsäkonduktööri arveli, ettei se enää koskaan kasva mitään. Hän oli väärässä. Alueelle on noussut erittäin tiheä männikkö. Ravinneköyhä maa on kuitenkin aiheuttanut sen, että juuri yksikään puu ei ole päässyt voitolle naapuristaan, ja siksi metsä on jäänyt lyhyeksi kääpiömetsäksi. Tällainen luontotyyppi on harvinainen. Papanoiden runsaus kertoo, että porot asuvat niemeä talvisin.

Reilu kilometri Kulasjoen suusta tullaan paikkaan, jossa tie tulee kahta puolen joen rantaan. Siltaa ei enää ole. Jos on pakottava tarve, autolla pääsee joen länsirannalle Anninkadulta. Anninkatu on metsätie joka kulkee nelostien ja Rajajoosepintien välillä. Itäpuolelta tuleva tie on ajokelvoton.

Alttojärven purettu silta – Kolmoskoski

Entisen sillan kohdalta lähdettäessä on heti vastassa niva. Joki jakautuu kahtia jättäen keskelleen saaren. Saaren pääsee ohittamaan ainakin oikeanpuoleista haaraa.
 
Nivan jälkeen rantamaiden luonne alkaa muuttua. Joki virtaa nyt läpi hiekkakankaiden ja rajautuu usein jyrkkiin hiekkatörmiin. Hiekkatörmät ovat joen ulkokaarteen puolella. Mutkan sisäpuolella on samalla kohtaa hiekkasärkkä. Ilmiö on tyypillinen hiekkamaille. Virta meanderoi, eli syövyttää ulkokaarretta, ottaa hiekkaa mukaansa ja kasaa sitä sisäkaarteeseen, jossa virtaus on heikoin. Ilmiön seurauksena joki muuttaa aikojen kuluessa uomaansa. Näin on käynyt Lutollakin. Lenkkimakkaran muotoisia lampia on kahta puolen jokea. Koska niiden yhteys jokeen on katkennut, ne ovat kasvamassa umpeen. Entinen joenuoma näkyy hyvin kartalla, mutta kanootista sitä ei huomaa. 

Hienoja hiekkarantoja leiriytymiseen. Kuva: Tapio Tynys

Mäntyjä on kaatunut jokeen paikoissa, joissa kevättulva on huuhtonut juuret paljaiksi. Joen pohja välkehtii kullanhohteisena auringossa. Hirvasjärven tasalla suurehko suo ulottuu jokirantaan. Turvekerrokset näkyvät hyvin jyrkässä rantatörmässä. Turvekerros on ohut täällä niin kuin muuallakin Metsä-Lapissa. Tällä osuudella on upeita hiekkarantoja tauon pitämiseen ja myös yöpymiseen. 

Kun tullaan Kattaojan suuhun, ollaan jo lähellä Rajajoosepin tietä. Sitä ennen on vielä laskettava lyhyt, helpohko Saunakoski. Sitten ollaankin jo Kolmoskosken yläpuolella. Tähän on hyvä lopettaa retki, jos matkaan on varattu vain päivä. Tie tulee rantaan, ja pysäköintitilaa löytyy hyvin.

Kolmoskoski – Torkojoen silta

Luttojoen luonne muuttuu Kolmoskoskella. Kun Kolmosjoki tuo vetensä väylään Kolmoskosken alla, tähän saakka idyllinen, metsän sisällä leppoisasti kulkeva pikkuvirta saa voimaa. Rannat vetäytyvät kauemmas toisistaan. Koskilla on nyt karttanimet toisin kuin ylävirran nivoilla. Se kertoo siitä, että ne on noteerattava. Taitovaatimus kasvaa.

Kartalta katsottaessa voi kuvitella, että joen suuntainen tie häiritsisi melojan tunnelmaa. Joelta ei kuitenkaan näe tietä, ja koska liikenne ja sen äänet ovat vähäisiä, erämaan tuntu säilyy. Vastaantulevat kalastajat tienpuoleisella rannalla kertovat kuitenkin, että nyt ollaan jo tien läheisyydessä.

Torkojoki on kapea mutta syvä. Kuva: Tapio Tynys

Heti Kolmoskosken jälkeen tulee vastaan lähes kilometrin pituinen Ruuhkakoski. Se on niin kivinen, että matalan veden aikaan on vaikea löytää hyvää reittiä. Pohjakosketuksia ei voi välttää. Ruuhkakosken jälkeen on puolentoista kilometrin rauhallinen osuus, joka päättyy Puolivälinkoskelle. Sekin on kivinen, mutta lyhyt. Aiemmin paikalla oli silta, joka mahdollisti kulun poikki kairan nelostielle. Sillasta on vain pengermiä jäljellä.

Puolivälinkosken ja Torkojoen sillan välillä on vain yksi koski, sekin etapin loppupäässä. Etapin pääosa, noin kahdeksan kilometriä Puolivälinkoskesta eteenpäin, on rauhallista suvantoa, jossa joutuu melomaan. Virta ei kovin paljon auta. Rauhallinen meno päättyy Littoskoskeen. Se on noin kilometrin pituinen ja kivinen kuten aiemmatkin kosket. Kapean Torkojoen suu tulee vastaan heti kosken alla. Torkojoki on kapeudestaan huolimatta syvä, ja sitä pääsee melomalla Rajajoosepin tien sillalle saakka.
 
Puolivälinkosken ja Torkojoen sillan väli soveltuu myös itsenäiseksi reitikseen, jos aikaa on vähän. Pääosa reittiä on helppoa taivalta. Littoskoski tuo sopivasti jännitystä retkeen.