Kansallispuistokummi Matti Ristinen

Kärsämäen kylän kasvatista, Matti Ristisestä, olisi saattanut tulla puuseppä. Suomalaisten onneksi hänestä tuli kuitenkin monitaitoinen näyttelijä, jonka yleisö on oppinut tuntemaan muun muassa televisiosarjoista ja sekä draamakomediasta. Suosikkinäyttelijä on löytänyt itsensä viime vuosina monesta paikasta – niin kameran edestä, teatterinäyttämöiltä ja Eino Leinoa lausumasta kuin mainoksia ja dubbauksia lukemasta.

Matti Ristinen kalliokiipeilemässä.Ristinen on löytänyt tiensä myös luontoon ja kansallispuistokummiksi. "Kun minua pyydettiin kansallispuistokummiksi, en keksinyt yhtään syytä kieltäytyä. On upeaa, että Suomessa on kansallispuistoja, joihin kuka tahansa voi mennä. Kansallispuistot ovat minulle paikka ladata akkuja ja irrottautua arjesta. Niissä voi tuijotella nuotiota ja laskea tähtiä. Iltanuotiolla voi rauhoittua ja pohtia elämän mielekkyyttä. Aina ei löydy vastauksia, mutta voi syntyä uusia tärkeitä kysymyksiä", Ristinen sanoo.

Ristisen tapaa tätä nykyä luonnosta varmimmin kiipeilyvehkeet mukanaan, pyrkimässä ylöspäin kallioita ja jääseinämiä pitkin. "Kiipeilystä on tullut minulle hyvin rakas harrastus. Minua kiinnostaa seikkailla, ja sitä kiipeily tarjoaa. Hienoimpia kiipeilymuistoja minulla on Repoveden kansallispuistosta, jonka Olhavanlammen seutu on kiipeilypaikkojen klassikko", Ristinen kertoo. Miestä kiehtovat myös Koillismaan karu ja omalaatuinen luonto sekä hänelle tuntematon Lappi.

"Mieleenpainuvimmat hetket luonnossa ovat usein niitä, kun sataa ja myrskyää, makuupussi on litimärkä ja silti pärjää. Aina ei tarvitse olla aurinkoista kuin kuvakirjassa. Innostankin, että nyt kaikki pois koneen ääreltä, reppu selkään ja luontoon", Ristinen kannustaa.