100 itsenäisyyden vuotta Hossassa äänitiedostot teksteinä

Vanha mustavalkoinen kuva, jossa järveltä päin kuvattu kirkko. Rakennuksen edessä iso kuusi ja pihlaja, ympärillä metsää. Kuvan päälle kirjoitettu suurilla kirjaimilla ”Suomussalmen kirkko”.

Tarina 1 - Nainen 1917

Väinö oli kirkolla käydessään kuullut, että kihupyhinä kirkossa pidetään iso kokous. Sinne lähdettiin, vaikka rospuutto oli jo alkanut. 

Osuuskaupalta lähti iso kulkue kohti kirkkoa. Loska kasteli hameen helmat. Ne painoi niin, että hameen liitinki kuroutui väkisin alas. Kirkko oli jo tupaten täynnä, kun me tultiin sinne. Väinön kanssa asetuttiin ovensuuhun. Joku oli levittänyt alttarille punalipun. 

Yrittivät tehdä pastori Kaipaisesta puheenjohtajan, vaan ei me sitä huolittu. Vaadittiin porukassa, että puhetta johtaa Janne Myyryläinen, meille entuudestaan tuttu mies. Sihteeriksi Kaipainenkin kelpasi.

Hallan-Ukko, se Hyrynsalmelta eduskuntaan valittu partainen mies, vakuutti että nyt on sellainen aika, jotta Suomen kansakin voi vapautua kahleistaan. Hyvin se puhui. Osoitti punalippua, ja sanoi sen olevan vapauden symboli, jonka alla voimme vapautemme saavuttaa. 

Olihan me kuljettu kokouksissa jo aikaisemmin, mutta ei tällaisissa. Sanansa saivat sanoa niin työläiset kuin porvaritkin, mutta kaikkea en kuullut. Väkeä oli niin paljon, että moni sana hävisi hälinään. Se tuli selväksi, että nimismies Sandbergistä, poliisi Mannisesta ja pastori Kaipaisesta haluttiin eroon. Joutivatkin mennä, kun niin herroiksi tekeytyivät. Taisi se kokous erottaa diakonissankin, vaan sen nimeä en enää muista.

Meteli oli jo kova, kun puhetta piti kirkkoherra Nordlund. Sillä oli monta paperia, vaan tärkeimmän se sanoi lopuksi. Kirkkoherra ehdotti, että vaadimme Suomen itsenäisyyttä ja Vienan liittämistä Suomeen. Asia tuli selväksi, me hyväksyimme esityksen seisaalleen nousten. Tai eihän me Väinön kanssa nousta voitu, kun seisottiin jo valmiiksi, vaan sanoimme muitten kanssa ääneen, että ehdotuksen hyväksymme.

Sitten oli pakko lähteä ulos, kun väki alkoi vyöryä penkeistä kohti ovea. 

Vanha mustavalkoinen luokkakuva, jossa koululaislapset istumassa, taaempana neljä koululaista seisoo.

Tarina 2 - Opettaja 1928

Selkoskylän koulu toimii vuokrahuoneessa, mutta luokaksi varattu huone on valoisa, tilava ja lämmin. Seinät hohtavat kirkkaana, vasta veistettyinä.

Heti ensimmäisenä päivänä luokka täyttyi oppilaista. Ikärajaa ei ole, vaan kaikki, jotka kotoa jouatettaan, saavat alkaa koulunsa heti elokuussa. Suurin osa lapsista asuu asuntolassa, sillä kotimatkat ovat pitkiä. Kiitos kiertokoulun, monet lapset osaavat jo lukea ja kirjoittaa.
Luokassa on kolme pitkää pirtin pöytää penkit kupeellaan. Muuta ei juuri olekaan, vain äänirauta ja minä. 

Koulun ensimmäisenä tauluna toimi pala aaltopahvia kustantajan lahjoittaman kirjapaketin ympäriltä. Viiden kilometrin päässä olevasta kaupasta saatiin lyijykyniä ja paperia, mutta koulukirjoja ei alkuun ollut. 

Lokakuussa lähdin terveyssisaren matkassa Piispajärven koululle. Minun piti hakea tarkastajan vaatimia papereita. Kotimatkalle lähdettäessä minulla oli repussani tarvittavat lomakkeet ja aarre: yksi kappale jokaista koulukirjaa 

Kolmen kylän kautta kulkeneelle matkalle tuli mittaa yli sata kilometriä. Onneksi askel on vielä kevyt. 

Vanhassa mustavalkoisessa kuvassa sotilaspukuun pukeutunut mies pitää kiinni hevosen suitsista. Hevosen selkään on lastattu patja, jonka alla on suuria tavarasäkkejä.

Tarina 3 - Rajamies 1930-luvulla

Tulin töihin Hossan kenttävartiolle toukokuussa 1930. Täällä ei kommunisteja silitellä 
Ruhtinansalmella kommunisteja tuntuu olevan liiaksi asti, ja on niitä lähikylissäkin. Joku porukan johtajista saateltiin matkaan ihannoimaansa neuvostovaltioon Raatteen tien kohdalta, mutta kommunisteja lähtee rajan yli myös omin luvin. 

Ruhtinansalmen Osulaa eli Osuuskauppaa saamme pitää erityisesti silmällä. Meille vihjattiin, että se voi olla rajan yli aikovien kommunistien etappipaikka. Ei siitä vielä varmuutta ole, mutta kyllä niitä kommunisteja siellä tiheään kulkee. Rajan yli pyrkijöitä jää kiinni tämän tästä. 
Neuvostoliittoon riittää luvallisiakin kulkijoita. Poliisi kirjoittaa työpasseja väelle, joka lähtee naapurimaahan kotimaan kurjuutta pakoon. Moni menee töihin metsätyömaille, joku kai Muurmannin radallekin. 

1930-luvun ensimmäiset vuodet kulkijoita oli enemmän lännestä itään kuin idästä länteen, mutta nyt väkeä alkaa kulkea enemmän toiseen suuntaan. Kuuluisteluissa kiinni jääneet pakolaiset kertovat suomalaisten ja karjalaisten pidätyksistä. Vain harva on kuulemma palannut takaisin. Kai Stalinin puhdistukset sammuttavat hiljalleen kovimpienkin kommunistien muuttohalut. 

Tarina 3b - Rajamies 1939-1940

Sain lokakuussa kutsun Ylimääräisiin harjoituksiin, niin kuin jokainen asevelvollinen. Palvelin ensin Rajaosasto II:ssa. Meitä oli 42 miestä, ja valvottavana noin 80 kilometriä rajaa. Vanhan akan leuassakin on hampaita tiheämmässä kuin meitä miehiä oli rajalla. 

Kukaan ei osannut ennakoida, että puna-armeija tulisi rajan yli Ruhtinansalmen Lehtovaarassa. Rajan takana piti olla vain korpea. Kenttälinnoitustöitä tehtiin Raatteen suunnassa, mutta eiväthän ne linnoitukset sielläkään pitkään pitäneet.

Kun sota alkoi marraskuun viimeisenä päivänä, olin partiossa Juntusrannan pohjoispuolella. Hetkeen en tiennyt sodan syttymisestä mitään, mutta pian ensi käden tietoa kertyi yhden elämän tarpeiksi. On ihme, että selvisin Suomussalmen kirkonkylän helvetistä hengissä. Stalinin syntymäpäivänä votkan rohkaisemia ryssiä tuli päin vyörynä, niin kuin ne olisivat jo halunneet päiviensä päättyvän. 

Nyt olen takaisin Hossassa. Lähetimme juuri viimeisiä siviilejä evakkotielle syrjäisimmistä taloista. Saimme käskyn, että lähtiessämme meidän on sytytettävä heidän kotitalonsa. Jos puna-armeija vielä tulee yli rajan, suojaa he eivät löydä. 

Vanhassa mustavalkoisessa kuvassa kolme naista ja viisi lasta uunin raunioiden äärellä, taustalla rakennus, jonka ulkoseinustalla kätkyt.

Tarina 4 - Lapsi 1940-luvulla

Kun me palattiin evakosta kotiin, koko piha-aituuksessa ei ollut muuta kuin leivinuuni.  
Aidan takana oli hirrestä tehty sauna. Sitä ei ollu poltettu. Me purettiin ja siirrettiin se pihaan isän ja veljien kanssa. Nyt me asutaan siinä. 

Aina kun joku laudankappale löytyy, me mietitään mitä siitä tehtäisiin. Ensimmäisenä tehtiin pöytä. Illalla meidän pitää nostaa pöytä ja penkit ulos, että mahdutaan kaikki nukkumaan. Naapuritkin on meillä yötä, kun niille ei jäänyt edes saunaa. 

Me tehtiin vanhan kamarin uunin kivistä sisälle hella. Sen toisella puolella ne naapurin isäntä ja emäntä nukkuu, mahtuvat kun ovat niin pieniä.

Äiti paistaa leivät vanhassa uunissa pihalla. Se leipoo ne sisällä ja vie sitten laudalla uunin luo. 

Nyt me rakennetaan isän ja veljien kanssa navettaa. Lehmät tarvitsee talveksi suojan. Jos me saahaan tarpeeksi iso navetta tehtyä, niin sinne sopii meidän hevonenkin.

Tarina 5 - Terveydenhoitaja 1950-luvulla

Tänä aamuna hiihdin Selkoskylästä Hossaan. Onneksi tuisku loppui jo eilen illalla. Joku oli ehtinyt tulla Hossaan ennen minua, niin että umpea oli hiihdettävä vain pari viimeistä kilometriä. Saapi nähä, kumpi tulee aiemmin, tie Selkoskylään vai minun eläkevuodet. 

Kokosin parin talon väen yhteen ja annoin matolääkettä. Ovat niin ahkeria kalansyöjiä, että matokuureille on täällä yhä tarvetta. Sen tietää, että jos pitää mateen mätiä herkkuna, matokuuriin saa kohta varautua. Tuolla ne ovat nyt pitkänään kaikki madotettavat, vaan eiköhän kohta ala tulla potalle asiaa.

Näenpähän samalla, mitä perheen pienimmille kuuluu. Terveystalolle Juntusrantaan on näille kulkijoille liian pitkä matka. Kurkkumätärokotteenkin voisin nuorimmalle antaa, jos ei ole kovin nuhainen.

Jos saan täällä kaiken ajoissa valmiiksi, ajattelin poiketa vielä pirttikoululla. Pitäisi tarkastaa, onko täitilanne yhtään rauhoittunut. Toivottavasti ovat käyttäneet sitä pesuainetta, jonka viimeksi jätin. 

Vanhassa mustavalkoisessa kuvassa kaksi miestä ja poika viiden kaadetun, pakkasen kangistaman suden kanssa keskellä talvista maisemaa. Toinen mies pitää pystyssä kahta kaadettua sutta, toinen mies seisoo taustalla, poika seisoo hänen vierellään.

Tarina 6 - Poromies 1960-luvulla

Voi piru millainen talvi tämä on ollut. Eilen kaatui meidän paliskunnan alueella talven kymmenes susi. Yhden viikon aikana susia on tapettu kolme.

Hiihdettiin kaverin kanssa Valkeisen vaaralla umpea niin, että näytti jo siltä, että tämä susi se taitaa jäädä. Vaan ajattelin, että kunhan päästään vaaran päälle, niin mäkihän se velkansa maksaa. 

No ei meidän tarvinnut myötäistä odottaakaan. Vaaran päällä jäljet yhtäkkiä katosi semmoiseen hetesilmäkkeeseen. Susi oli niin väsynyt, että se katteli piilopaikkaa. 

Kovaa hommaa se on, kun pitää umpea hiihtää. Kun ollaan isommalla porukalle, mennään vuorovedolla. Yhdellä kaverilla kun on sydänvika, niin se ottaa lujille. Kun se viimeksi vuoronsa jälkeen pyörähti edestä, sanoi että nyt hän kuolee, mutta niin se vaan perässä tuli. 

Ammattimiehet on täälläkin pyytäneet petoja raudoilla. Se se on kumma, että tapetuista susista kaikki on yhtä vaille olleet uroksia.

Tämä alkaa monen poromiehen kohdalla olla tässä. Suunnittelevat ampuvansa kaikki poronsa, eivät halua syöttää koko karjaa susille.

Vanhassa mustavalkoisessa kuvassa kolme naista ja yksi mies istuu kalliojyrkänteellä. Naisilla on yllä housut ja rintaliivit, miehellä paita heitetty rennosti hartioille. Alhaalla kanjonijärvi, vastarannalla kohoaa jyrkkä kallio.

Tarina 7 - 1970-luku Kekkonen

Kysyivät minulta aikakauslehden haastattelussa, että minne muuttaisin, jos voisin lähteä Helsingistä. Vastasin että Suomussalmen Hossaan tai Itä-Kuusamoon, josta vedet virtaavat Neuvostoliittoon ja taimen nousee sieltä.

Hyvää se on Hossan siikakin. Iso Valkeisen kirkasvetinen järvi on kautta Kainuun kuulu siioistaan. Minulla on jo hamasta lapsuudesta tuo nimi ollut mielessä: isäni toi Hossan savotasta palattuaan kahtenakin talvena kotiin Valkeisjärven siikaa, joka oli todella suurta herkkua.

Viime vuosina en ole juuri Hossaan kalalle päässyt, mutta reissullani kävin myös Julman Ölkyn erämaajärvellä. Laskettelimme moottoriveneellä Pitkän Hoiluajärven pohjoispäähän ja kävelimme kompassin mukaan halki poluttoman korven tuolle erikoislaatuiselle järvelle. 

Se on 3 ½ kilometrin pituinen, pitkulainen järvi, kapeimmalta kohdaltaan vain kivenheiton levyinen. Kalliorannat ovat äkkijyrkät, korkeimmilta kohdiltaan arviolta n. 30 metriin saakka. Se on todellinen elämys tuo Julma Ölkky, ja joka haluaa nähdä jylhää erämaaluontoa, hän kävelköön sinne.

Nainen, poika ja mies seisovat puusta rakennetun katselulavan kaiteeseen nojaten. Taustalla on jyrkkä kallioseinä ja mäntymetsää.

Tarina 8 - Retkeilyalueen työntekijä 1980-luvulla

Nyt on retkeilyalueen polut merkitty. Monessa paikassa polku seuraa porojen jälkiä. Ne kun tietävät, mistä on helpoin kulkea.

Aluemetsänhoitaja neuvoi, ettei me tästä Hossasta mitään tivolia tehdä.  Eivät halua tänne tungosta, mutta eihän niitä ihmisiä voi estää, ja tuovathan ne Hossaan rahaa. Hossassa käy väkeä laidasta laitaan, toiset laulavat Hoosiannaa ja toiset pistävät tanssiksi, vaan kaikkien kanssa tulee juttuun. 

Aluemetsänhoitaja kysyi minulta, että eikö niitä asioita voisi virka-aikana hoitaa. Sanoin, että minä pistän aamukuudelta puhelintöpselin paikalleen ja iltakymmeneltä otan pois – siinä se on minun virka-aika. 

Sitä ne ihmiset ihastelevat, kuinka täällä on kaunista joka paikassa. Vedet on niin kirkkaat, että jos katiskan laittaa viiden metrin syvyyteen, ei sitä tarvitse kokea. Sitä näkee jo veneestä, että onko siellä kalaa.

Minä katselin aikoinaan niitä Värikallion piirroksia ja ajattelin, että ne on sen Ilmari Kiannon tekosia, vaan eivätpä olleetkaan. Kun aamuaikaiselle ajoin siitä kelkalla ohi, niin se punainen väri oikein hehkui.

Rakennamme sinne katselulavaa, niin pääsevät ihmiset kesälläkin kallion lähelle vähän helpommin. Nyt sinne on kesällä pitänyt mennä veneellä. 

Tarina 9 - Matkailuyrittäjä 1990-luvulla

Jospa tämä vuosi jatkuisi yhtä vilkkaana kuin alkoikin, vaikka olihan se melkoista elämää. Koiria oli varmasti 600. Lie tuo haukku kuulunut Kuusamoon asti, mutta saatiinpa valjakkokisat vedettyä kunnialla läpi. Jokainen petipaikka mahtoi kylällä olla käytössä. 

Tämän kokemuksen jälkeen olemme aika valmiita maaliskuun SM-kisoihin. Taas on Hossa löytänyt uudet asiakasryhmän. Kiinnostusta lajin harrastamiseen tuntuu olevan Keski-Euroopasta asti.

Jospa näillä lumilla käydään vielä porokisatkin. 

Tapahtumat tuovat kylälle elämää silloin, kun matkailijoita ei on muutoin ole juuri liikkeellä. Sen naisten kelkkasafarin toteutamme varmasti.

Onneksi me yrittäjät olemme oppineet tekemään yhteistyötä. Ei täällä muuten pärjää. Eipä ole koko kylällä enää monta taloa, joka ei jollain tavalla olisi mukana matkailussa. 

Saa nähdä, tuleeko siitä poromatkailusta totta. Se toisi kyllä oman pohjoisen lisänsä kylän ohjelmapalveluihin.

Kymmenen ihmistä kävelee tasaisella lumella jonossa. Heillä on jaloissaan lumikengät ja käsissään sauvat. Etummaisella on suuri reppu selässään. Taustalla kohoaa jyrkkä luminen ja metsäinen rinne.

Tarina 10 - Ulkomaalainen matkailija 2000-luvulla

Nyt tiedän, millaisia ovat hiljaisuuden äänet ja miltä näyttää väri nimeltään valkoinen. 

Täällä on talvi! 

Lumi muuttaa kaikki äänet uudeksi. Puut ovat uskomattomia, paikoin kuin valkoisia pilareita. 

Kuvittelin tietäväni, millaista on alkuperäinen, koskematon luonto, mutta minulla on ollut siitä vain kalpea aavistus. Muutaman Hossassa vietetyn päivän jälkeen ymmärrän, miten luonto voi rauhoittaa ihmisen mieleen, puhdistaa ajatukset vanhasta painolastista ja antaa luvan vain olla. 

Olen aina ollut hyvän ruuan ystävä, mutta harvoin olen maistanut jotain niin ainutkertaista kuin itse juuri JÄÄN ALTA pyydetty, paistettu ahven. Se ei kaivannut seurakseen muuta kuin hivenen suolaa. Se muisto ei katoa kieleltäni. 

Järven jäällä kävi hyinen tuuli, mutta onneksi maltoin viipyä siellä tovin. Tulen loimussa oli kalastuksen jälkeen hyvä lämmitellä.