Kevytretkeily

Kevytretkeily on retkeilyä, jossa kiinnitetään normaalia enemmän huomiota varusteiden keveyteen. Reppua pyritään keventämään, jotta matkan teko olisi mukavampaa tai jotta pystyttäisiin tekemään pidempiä retkiä. Kevyempi reppu myös ennaltaehkäisee vammoja: kevyen repun kanssa on vakaampi liikkua esimerkiksi kivikoissa ja muissa hyvää tasapainoa vaativissa maastoissa. Lisäksi kevyt reppu saattaa säästää erilaisilta rasitusvammoilta. Jos vammoja on jo aiemmin päässyt syntymään, voi lapinhullu rinkkaansa keventämällä saada retkeilyuraansa jatkoa.

Jouni Laaksosen Retkeilijän oppaassa (Otava) on kolme esimerkki-varusteluetteloa samalle yli vuorokauden mittaiselle retkelle. Havainnollistava listaus osoittaa, että valinnoista riippuen rinkan paino saattaa olla 13 tai jopa 35 kiloa.

Kevytretkeilyssä tavoitellaan usein mahdollisimman kevyttä varusteiden kokonaiskuormaa. Ilman vettä, ruokaa ja polttoainetta kevytretkeilyreppu painaa alle 10 kg ja ultrakevyt reppu alle 5 kg.

Kun selässä on kevyt reppu, jatkuu sama linja useimmiten myös päällä olevissa varusteissa ja kengissä. Kevyet jalkineet osaltaan säästävät rasitusvammoilta. Maastolenkkarit ovat useiden kevytretkeilijöiden valinta retkeilyjalkineiksi, jos omat nilkat eivät kaipaa korkeampaa vartta tuekseen. Jalkineiden keventäminen antaa monikertaisen hyödyn verrattuna selästä kevennettyyn painoon.

Keventäminen vaatii taitoa ja kokemusta

Retkeilyyn on nykyään tarjolla paljon varusteita. Entisaikojen eränkävijöillä ei ollut varusteita jokaiseen käyttötarkoitukseen. Heidän oli hallittava perinteiset erätaidot. Oli osattava majoittua luonnossa, tehdä tulet, hyödyntää luonnon materiaaleja ja luettava luontoa. Myös nykyretkeilijän on hallittava retkeilytaidot ja tunnettava omat rajat, jotta keventäminen voisi onnistua turvallisesti.

Harjoittele ainakin seuraavia taitoja, joilla voit vähentää tarvittavien varusteiden määrää:

  • Perinteinen eränkäynti ei perustu varusteisiin vaan osaamiseen.
  • Opettele tulenteko haastavissakin olosuhteissa. Jos retkikohteen säännöt ja palvelut mahdollistavat, voit sulan maan aikaan ehkä jättää keittimen kokonaan kotiin.
  • Avomajoitteet ovat yleensä telttoja kevyempiä. Totuttele laavukankaan alla yöpymiseen, jos vuodenaika ja retkeilykohde sen sallii. Muista, että luonnon materiaaleista ei voi rakentaa majoitteita jokaisenoikeuksin (lunta lukuun ottamatta).
  • Opettele suunnistamaan ja arvioimaan vauhtiasi ja etäisyyksiä. Opettele lukemaan luontoa ja säiden muutoksia. Näin voit varmistua, ettet joudu esimerkiksi majoittumaan paikkaan, johon majoitteesi on riittämätön.
  • Opettele ajattelemaan luovasti ja valitse varusteita, joita voi käyttää moneen tarkoitukseen. Voiko esimerkiksi makuupussia käyttää taukovaatteiden korvikkeena? Otatko mukaan pienen määrän pesuainetta vai paljon vaihtovaatteita? Tarvitsetko mukia vai voitko juoda suoraan pullosta?
  • Opettele kuivaamaan elintarvikkeita. Rinkassa ei kannata kantaa yhtään ylimääräistä vettä, koska sen saa luonnosta. Kuivaa siis kaikki elintarvikkeet ja jätä säilykkeet sekä turhat pakkaukset kotiin.

Etualalla risukeitin, jossa ruoka valmistuu. Taustalla metsässä kahden puun väliin on ripustettu riippumatto ja sen yläpuolella on pressukatos.

Kevytretkeily vaatii tietoa

Retkeilytaitojen lisäksi rinkan keventäminen vaatii tietoa retken luonteesta sekä retkikohteesta. Jotta osaat arvioida mitä voit jättää rinkastasi pois, pyri huomioimaan seuraavia asioita. Älä kuitenkaan luovu turvallisuutesi kannalta oleellisista varusteista.

  • Lämpötila. Pyri ennakoimaan päivä- ja yölämpötilat, jotta osaat arvioida kuinka paljon vaatetta tarvitset mukaasi. Opettele myös tuntemaan oma kylmänsietosi ja suhteuta varusteesi niihin.
  • Leirissä viettämäsi aika. Liike pitää lämpimänä. Arvioi, istuskeletko pitkiä aikoja leirissä. Jos syöt leirissä vain päivällisen ja menet nukkumaan, et ehkä tarvitse lämpimiä taukovaatteita. Ota kuitenkin retkikohteesi vaativuus ja vuodenaika huomioon tätä harkitessasi.
  • Päivänvalo. Tarvitsetko otsalamppua? Jos tarvitset, kuinka paljon? Tarvitsetko varaparistoja?
  • Maastonmuodot ja kasvillisuus. Vaikuttavat mm. jalkineiden ja majoitteen valintaan.
  • Veden saanti. Jos retken reitillä on useita mahdollisuuksia täyttää juomapullo, riittää pieni pullo. Jos päivän vedet pitää kantaa mukana, joudut ehkä varaamaan useamman pullon.
  • Räkkä. Kun ilma on sakeana hyttysiä yms. tarvitset mukaasi hyttysverkon ja -myrkyn.
  • UV-säteilyn määrä. Tarvitsetko aurinkorasvaa?
  • Ravinnon tarve. Opettele arvioimaan energiankulutustasi ja arvioimaan tarvittava ruokamäärä mahdollisimman tarkasti. Pitkille vaelluksille on hyvä varata mukaan varamuonaa.
  • Keittimen polttoaineen kulutus. Testaa keitintäsi kotona ja pyri arvioimaan retkesi aikana tarvittava polttoainemäärä mahdollisimman tarkasti. Pitkille vaelluksille on hyvä varata mukaan ylimääräistä polttoainetta. Tai opettele tulenteko ja korvaa perinteinen keitin risukeittimellä, jonka polttoainetta ei tarvitse kantaa rinkassa.

Keveyttä saa rahallakin

Kevytretkeilyyn on tarjolla runsas valikoima tuotteita, etenkin Pohjois-Amerikan markkinoilla. Rahalla saa kevyitä ja pieneen tilaan pakkautuvia tuotteita. Lompakkoa raottamalla rinkkaa on helppo keventää. Halvemmaksi tulee, kun oppii tulemaan toimeen vähemmillä varusteilla. Kevyin varuste on kotiin jätetty turha varuste.

Kevytretkeilijän kannattaa kiinnittää huomionsa erityisesti repun, majoitteen ja makuupussin painoon. Kaikki edellä mainitut ovat pitkäikäisiä hankintoja, joissa kannattaa tehdä vertailua ja etsiä kevyempiä ratkaisuja.

Varusteita valitessasi kiinnitä huomiota:

  • Monikäyttöisyyteen. Voitko syödä suoraan kattilasta (lautasen voi jättää kotiin)? Tarvitsetko haarukkaa ja veistä (selviätkö lusikalla ja puukolla)?
  • Pakkauksiin. Ota esimerkiksi aurinkorasvaa mukaasi pienessä purkissa vain tarvittava määrä. Kaikki ylimääräiset pakkaukset kannattaa jättää kotiin.
  • Varusteiden valmistusmateriaaleihin. Käytetyllä materiaalilla on suuri merkitys varusteiden painoon.
  • Tarpeellisuuteen. Onko repussasi mukavuusvarusteita painoa lisäämässä? Tarvitsetko välttämättä oman makkaratikun, ison pyyhkeen tai tyynyn?

Varusteiden painoon vaikuttaa paljon valmistusmateriaali. Usein kevyistä materiaaleista, kuten titaanista, cuben fiberista ja untuvasta voidaan valmistaa kevyempiä tuotteita kuin korvaavista materiaaleista. Aina tekniset ja kalliit materiaalit eivät kuitenkaan ole grammoista tietoisen kannalta parhaita vaihtoehtoja. Esimerkiksi umpisolumuovinen makuualusta on usein kevyempi, kuin pienempään tilaan menevä itsetäyttyvä makuualusta. Umpisolumuovialustan käyttäjä ei myöskään tarvitse korjaus- ja paikkausvälineitä mukaansa.

Ultrakevyet varusteet ovat usein myös alttiimpia rikkoutumiselle. Kevyet retkeilyvarusteet saatetaan tehdä materiaaleista, joiden elinkaari on melko lyhyt, koska keveys ja kestävyys eivät aina käy käsi kädessä. Esimerkiksi kevyt kangas on ohuempi tai harvemmalla lankatiheydellä neulottu, jolloin kestävyysominaisuuksia menetetään.  

Lue lisää

  • Retkeilijän opas, Jouni Laaksonen, Otava 2013
  • Beyond Backpacking, Ray Jardine, AdventureLore Press,U.S. 1999
  • Ultimate Hikers Gear Guide, Andrew Skurka, National Geographic 2013