Jääkauden muovaama

Mannerjäätikön reuna alkoi vetäytyä Itä-Suomesta noin 11 000 vuotta sitten ilmaston lämmetessä jääkauden päätyttyä. Sulamisvedet virtasivat kohti jäätikön ulkoreunaa jäätikön pohjalle muodostuneissa tunneleissa. Vesi kasasi kiviaineksia tunneleihin ja niiden suille muodostaen harjun. Tunneli, johon Punkaharju muodostui, oli leveimmillään melkein kilometrin levyinen ja paikoin siinä oli useampia uomia. Nykyinen harju jakautuukin useammassa kohtaa kolmeksi selännejonoksi.

Veden kuljettamaan kiviainekseen hautautui jäätiköstä irronneita jäälohkareita. Näistä suurimmat olivat halkaisijaltaan muutamia satoja metrejä. Lohkareiden sulaessa pintamaa vajosi ja maahan jäi kuoppa: suppa. Erikokoisia suppia löytyy harjumaastosta kymmeniä. Takaharjun Ankkalampi on syntynyt veden täyttämään suppaan.

Valkialampi, Kuva: Anne Pyykönen

Muita jääkauden jättämiä merkkejä ovat mm. jäätikön tekemät uurteet rantakallioissa ja siirtolohkareet, jotka ovat saattaneet jäätikön mukana kulkeutua nykyisille paikoilleen pitkienkin matkojen takaa. Muinaisrannat taas osoittavat kuinka vedenpinnan korkeus on vaihdellut jääkauden loputtua.

Ihmisasutus

Jääkauden loputtua Itä-Suomen alueelle levisi myös ihmisasutusta. Tulokkaat saapuivat idästä Laatokan ja Vienanmeren välisten alueiden ja kaakosta Karjalankannaksen kautta, sekä etelästä meren yli. Maamme varhaiset asukkaat saivat elantonsa kalastuksesta ja metsästyksestä. Tyypillisiä saalislajeja olivat alueella nykyisinkin yleisinä esiintyvät majava ja hirvi, sekä monet vesilinnut. Lisukkeeksi kerättiin erilaisia lehtiä, juuria ja marjoja. Vesistöt tarjosivat tärkeän kulkureitin vuoden ympäri: kesäisin käytettiin pieniä veneitä, kun taas talvella kuljettiin jäätä pitkin kävellen tai hiihtämällä.

Rautakaudelta (500 eaa. - 1150 jaa.) lähtien väestö siirtyi pyyntikulttuurista enenevässä määrin kaskiviljelyyn, mikä säilyikin Savossa elinvoimaisena pitkälle 1900-luvulle asti. Kaskiviljelyn elinvoimaisuutta edisti maaperän kivisyys, joka teki pellonmuokkauksesta muulla keinoin erityisen raskasta.

Museotie

Matkamiehelle on metsän suoja viihtyisä. Punkaharjulla elokuussa 1922. Kuva: Lusto / Kokoelma / Torsten Rancken

Harju on vanha kulkureitti, jota ovat käyttäneet niin eläimet kuin ihmisetkin. Entisaikojen eränkävijöille harju tarjosi luontaisen kulkureitin vesistöjen poikki. Ensimmäisen maantien rakensivat harjulle venäläiset jo 1700-luvulla. Punkaharjun kautta kulki tieyhteys Savonlinnasta Viipuriin. Tätä reittiä käyttivät monet sotajoukotkin. Tie kulki paikoitellen kapean ja jyrkkärinteisen harjun laella ja sitä pidettiin varsin vaarallisena. Tämä saattoikin olla yksi syy, miksi keisari Aleksanteri I antoi jo vuonna 1803 määräyksen säästää harjumetsät hakkaamiselta; tiheään kasvavat harjumännyt muodostivat luonnollisen suojan tieltä suistumista vastaan. Harjutie sai päällysteen 1950-luvulla ja 1976 valmistui ohikulkutie, joka ohjaa osan liikenteestä pois harjulta. Pätkä alkuperäistä, päällystämätöntä harjutietä on säilynyt Valtionhotellin eteläpuolella ja siihen voi tutustua jalkaisin.

Museotie, Kuva: Anne Pyykönen

Valtionhotelli

Punkaharjun Valtionhotelli rakennettiin 1845 vaatimattomasti metsänvartijan asumukseksi, tosin metsänvartijan silloisiin tehtäviin kuului myös matkailijoista huolehtiminen. Sveitsiläistyylisen rakennuksen suunnitteli E.B. Lohrmann. Sittemmin useaan otteeseen laajennettu rakennus on edelleen majoituskäytössä ja se onkin Suomen vanhin toimiva majoitusliike. Metsänvartija siirtyi asumaan omaan rakennukseensa vuonna 1879 ja keskittyi sittemmin tehtävänimikkeensä mukaisiin toimiin. Vuosina 1978 - 1979 rakennus restauroitiin huolellisesti. Nykyäänkin rakennus toimii hotellina ja tunnetaan nimellä Hotelli Punkaharju.

Keisarinnan huvila. Kuva: Mari Laukkanen

Keisarinnan huvila

Majoitustilojen puute Punkaharjulla 1890-luvulla johti Keisarinnan Huvilana tunnetun erillisrakennuksen rakentamiseen. Alun perin tämä arkkitehti Sebastian Gripenbergin suunnittelema rakennus oli nimeltään Villa Punkasyrjä. Tiettävästi keisarinna ei ole yöpynyt huvilassa, joten nykyisen nimen alkuperä on hämärän peitossa. Mahdollisesti rakentajat pitivät sitä niin hienona, että keisarinnakin olisi voinut siellä majoittua. Toisen teorian mukaan Nikolai II puolisonsa Aleksandra Feodorovnan kanssa olivat suunnitelleet matkaa Punkaharjulle, jolloin keisarinna olisi majoitettu huvilaan.

Vanha asemarakennus

Punkaharjun kautta kulkeva rautatie valmistui vuonna 1906 ja asemarakennuksen sen varrelle suunnitteli Bruno Granholm. Asema tunnettiin ennen Punkaharjun asemana, mutta nykyisin seisakkeen nimi on Lusto. Seisake on nimetty vuonna 1994 perustetun Suomen metsämuseo ja metsätietokeskus Luston mukaan. Tämä asemarakennus poikkeaa muista samaan aikaan maaseudulle rakennetuista asemarakennuksista komeutensa ja näyttävyytensä puolesta. Asemarakennuksen piiriin kuuluu myös laiturialueella sijaitseva puinen huvimaja.

Finlandia

Valmistumisvuotenaan 1914 hotelli Finlandia edusti Suomessa moderneimpia majoituspaikkoja. Hotellilla oli oma sähkölaitoksensa, keskuslämmitys ja kaikissa 30 huoneessa oli oma vessa sekä parveke. Rakennuksen suunnittelivat Walter ja Ivar Thomén ja siinä näkyy vaikutteita kansallisromantiikasta ja jugend-tyylistä, sekä lisämausteena barokin ja renessanssin aiheita. Vain puolitoista viikkoa hotellin avajaisten jälkeen syttyi I maailmansota ja hotelli tyhjeni lähes kokonaan. Hotellitoiminta jatkui kuitenkin aina vuoteen 1935 saakka, jolloin Finlandia pakkohuutokaupattiin ja se siirtyi valtion omistukseen. Talvisodan aikana se toimi sotasairaalana ja myöhemmin sotilaiden kuntoutuskeskuksena. Sotien jälkeen hotellitoiminta jatkui vaihtelevalla menestyksellä ja lopulta hotelli Finlandia päätyi siihen kuuluvine talousrakennuksineen jälleen valtiolle vuonna 1981. Paikalla aloitti toimintansa sotainvalidien kuntoutussairaala, ja nykyisin toiminnasta vastaa Kruunupuisto - Punkaharjun kuntoutuskeskus.

Runebergin kumpu

Harjun korkein kohta on 25 metriä järven pinnan yläpuolella, ja paikkaa kutsutaan Runebergin kummuksi. Kansallisrunoilijan kunniaksi on paikalle pystytetty 3,5 m korkea kivipaasi, jonka kyljessä on Heinäkuun viides päivä -runon säe:


"Rannalta tältä palasen
maat ihanaista isien
sä näet
nuorukainen".


Kivi pystytettiin vuonna 1939 tiepiirin ja Metsätieteellisen koelaitoksen yhteisvoimin, lähes kuusikymmentä vuotta idean synnyn jälkeen. Runebergin tiedetään varmuudella vierailleen harjualueella kahdesti kesäkuussa 1838, mutta todennäköisesti edellä mainittua runoa hän ei kirjoittanut paikan päällä.

Pususilta

Alkuperäinen Pususilta rakennettiin Matkailijaliiton toimesta 1930-luvulla lyhentämään matkaa Hotelli Finlandiasta Valtionhotellille ja harjualueelle. Silta uusittiin 1983, jolloin sen rakennutti Metsäntutkimuslaitos.

Kuva: Saara Lavi

Salpalinja

Punkaharju sijaitsee vanhalla rajaseudulla ja on kuulunut vuoroin Ruotsille ja Venäjälle. Suomen itsenäistyttyä varauduttiin Neuvosto-Venäjän mahdolliseen hyökkäykseen ja Itä-Suomeen, aivan rajan tuntumaan, rakennettiin yli 1000 km pitkä Suomen Salpa. Kansan suussa tämän Suomenlahdelta Sallaan asti ulottuvan puolustuslinjan nimeksi tuli Salpalinja. 

Sotahistoriaa Kuikonniemessä, Kuva: Anne Pyykönen

Vuosien 1940 - 1944 välisenä aikana rakennettiin mm. 800 majoituskorsua, 1250 konekivääripesäkettä, 130 km kaivantoesteitä, yli 350 km taistelu- ja yhteyshautoja ja 225 km panssarikiviesteitä. Punkaharjun luonnonsuojelualueella Salpalinjan rakennelmia oli Kuikonniemessä ja Mustaniemessä. Valtaosa rakenteista täytettiin ja siivottiin pois sodan jälkeen. Tähän päädyttiin maiseman- ja metsänhoidollisista syistä. Kuikonniemessä sijainneet juoksuhaudat ja korsu rakennettiin uudelleen vuosina 2001 - 2003. Vuonna 2014 osa huonokuntoisista juoksuhaudoista kunnostettiin ja loppuosan ympärille pystytettiin köysiaita ja jätettiin maatumaan. Jäljellä on myös vielä pieni osa aivan alkuperäisestä juoksuhaudasta. Juoksuhaudat ovat avoinna yleisölle. Korsun avaimen saa panttia vastaan lainaksi Harjutien kioskilta.

Lusto

Lusto (www.lusto.fi) edustaa modernia nykyarkkitehtuuria ja sen pääsuunnittelijat ovat arkkitehdit Rainer Mahlamäki ja Ilmari Lahdelma. Rakennuksen runko on betonista, mutta rakenteissa ja pinnoissa on käytetty runsaasti myös eri puulajeja. Pyöreä muoto muistuttaa puun kantoa, ja tästä tuli suunnittelijoiden antama nimi Lusto, joka tarkoittaa puun vuosirengasta. Museo valmistui vuonna 1994 ja sitä laajennettiin ensimmäisen kerran vuonna 2005 ja toistamiseen vuonna 2008.