Ohjeita Puljun alueella liikkumiseen

Tulenteko

  • Metsähallitus on päätöksellään antanut yleisen luvan tulentekoon maastossa Lapissa. Tulentekoon voi käyttää maassa olevia kuivia oksia, risuja ja pieniä juurakoita. Mikäli alle puolen kilometrin sisällä on huollettu tulentekopaikka, täytyy tulistelun tapahtua siellä. Luonnonsuojelualueilla, joille on laadittu hoito- ja käyttösuunnitelma tai annettu järjestyssääntö, noudatetaan tulenteossa sitä, mitä näihin suunnitelmiin ja sääntöihin on linjattu. Vähäpuustoisella alueella tulenteko ei ole suositeltavaa.
  • Käytä vanhoja tulentekopaikkoja, jos sellaisia on.
  • Maastopalovaroituksen aikana tulenteko on kiellettyä.
    • Avotulen teko on kielletty aina sekä merkityillä tulentekopaikoilla että maanomistajan luvalla, jos alueelle on annettu maastopalovaroitus (ilmatieteenlaitos.fi).
    • Kielto ei koske keittokatoksia tai muita hormilla varustettuja tulisijoja.

Ennakkovarustautuminen

Matkapuhelimien kuuluvuus

  • Vaikka Suomen matkaviestinverkot ovatkin kattavia, Puljun erämaa-alueella voi olla katvealueita. Tarkista matkaviestinverkon kattavuus omalta puhelinoperaattoriltasi. Lisäksi aina on paikkoja, joissa matkapuhelin ei toimi tai puheluissa on häiriöitä. Tällaisissa tilanteissa saattaa auttaa esim. hakeutuminen muuta maastoa korkeammalle, avoimelle paikalle ja/tai puhelimen SIM-kortin poistaminen hätäpuhelun ajaksi. Kannattaa myös ottaa huomioon, että erilaisten matkapuhelimien välillä on eroja kuuluvuudessa.
  • Kannattaa pitää puhelin lämpimänä sekä ruokaa ja juomaa mukana. Tietyt puhelinmallit eivät toimi pakkasessa, joten reittisuunnitelma aikatauluineen on hyvä ilmoittaa jollekin. Jotta matkapuhelimesta ei loppuisi virta, ota mukaan esimerkiksi varavirtalähde, vara-akku tai vanha puhelin, jossa on toimiva akku.

Varusteet ja turvallisuus

  • Puljun erämaa-alueella liikuttaessa tulisi olla mukana ainakin kartta, kompassi ja asialliset retkeilyvarusteet retken pituudesta riippuen. Muista, että tunturialueella sääolot vaihtuvat hyvin nopeasti ja kesälläkin voi sataa lunta. Mukaan kannattaa ottaa myös ensiapupakkaus.
  • Erämaassa retkeily on paljon vaativampaa kuin merkityillä reiteillä kulkeminen, joten siellä liikuttaessa tarvitaan hyvää suunnistustaitoa ja retkeilykokemusta.
  • Voit jättää ilmoituksen itsestäsi, aikataulustasi ja reittisuunnitelmistasi esim. Tunturi-Lapin luontokeskukseen. Muista ilmoittaa myös saapumisesi perille, jottei etsijöitä hälytetä turhaan. Pelastuspalvelu laskuttaa turhista etsinnöistä.
  • Tietoa melonnan turvallisuudesta ja varusteista: Turvallista melontaa (melontajasoutuliitto.fi) ja Melontaopas (melonta.wasalab.com). 
  • Jos joudut retkelläsi hätään, esimerkiksi eksyt, loukkaannut tai havaitset maastopalon, soita numeroon 112 ja tee hätätilanneilmoitus. Taustatietoa toiminnasta hätätilanteessa.
  • Retkeilyn ABC:

Erätarkastajat valvovat luontokohteita

Kaksi ihmistä seisoo vaaran laella moottorikelkkailuvaatteissa. Taustalla on avoin maisema.

Erävalvonta (eräluvat.fi) on palvelu- ja valistustyötä suomalaisen luonnon hyväksi. Erätarkastajan tehtävänä on valvoa laillisuutta ja luvallisuutta valtion alueilla tapahtuvassa toiminnassa ja luonnon käytössä.

Kun havaitset rikkomuksen tai epäilet rikkomuksen tapahtuneen, voit ilmoittaa havaintosi erätarkastajalle (eräluvat.fi). Toivomme, että jätät ilmoituksen yhteydessä yhteystietosi, mutta voit jättää ilmoituksen myös nimettömänä.

Hätänumero 112

Jos joudut retkelläsi hätään, esimerkiksi eksyt, loukkaannut tai havaitset maastopalon, soita numeroon 112. Tarkemmat ohjeet hätätilanteisiin.

112 Suomi -sovellus.

Lataa puhelimeesi 112 Suomi-sovellus (112.fi). Kun hätäpuhelu soitetaan 112 Suomi -sovelluksen kautta, niin hätäkeskuspäivystäjä saa automaattisesti tiedon soittajan sijainnista.

Retkietiketti

Piirretty kuva, jossa perhe kävelee kesäisellä polulla.

1. Kunnioita luontoa. 

2. Suosi merkittyjä reittejä.

3. Leiriydy vain sallituille paikoille.

4. Tee tulet vain sallituille paikoille.

5. Älä roskaa.

Lue lisää