Mitä Hetassa voi tehdä?

Kävellä merkityllä reitillä

Hetasta Tunturi-Lapin luontokeskuksen pihasta lähtee useita eripituisia merkittyjä reittejä. Reittien pituudet vaihtelevat vajaasta parista kilometristä 18 kilometriin. Hetasta pääsee merkittyjä reittejä pitkin sekä etelään Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon että pohjoiseen, Näkkälän kylään. 

Tehdä vaelluksia kävellen

Hetasta lähtee suosittu 55 kilometrin pituinen Hetta - Pallas-reitti Pallastunturilta patikointia voi jatkaa Olokselle, Ylläkselle tai Leville asti. Hetasta voi kävellä myös kohti pohjoista Näkkälään menevää polkua pitkin. Näkkälästä matkaa voi jatkaa yleisesti käytettyjä kulku-uria pitkin Pöyrisjärvelle asti. Kokeneet vaeltajat voivat patikoida vaativaa reittiä Pöyrisjärveltä Kalkujärven kautta Kalmakaltiolle. Tätä reittiä ei ole merkitty maastoon.

Meloa ja soutaa

Ounasjärven rannalla sijaitseva Hetan kylä on oiva lähtöpiste melonta- tai souturetkelle. Järven selkää pitkin on mukava soudella kauniina kesäpäivänä. Melonnan harrastajat pääsevät järveltä suoraan Ounasjoelle, joka on eräs Lapin suosituimmista melontareiteistä. Hetan alueen yrittäjiltä voi vuokrata tarvittaessa soutuveneitä tai kanootteja.

Tarkkailla lintuja

Hetan lähialueella on kaksi lintutornia. Kylästä noin kymmenen kilometriä itäänpäin sijaitsee Yrjö Kokko -lintutorni (enontekiolapland.com), jossa voi lintujen tarkkailun ohella tutustua Ounasjoen suvannon eli Joentekiäisen linnustosta sekä Yrjö Kokosta kertoviin tauluihin. Sotkavuomalla, noin 18 km Hetasta länteen päin, kohoaa Sotkajärven lintutorni (enontekiolapland.com), joka on erinomainen linturetkikohde sekä muutto- että pesimisaikaan.

Katsella nähtävyyksiä ja näköaloja

Kirkonkylän vieressä kohoavan Jyppyrävaaran laelle voi nousta luontopolkua pitkin ihailemaan ympärillä avautuvia tunturimaisemia. Jyppyrän näköalakodalta näkee hyvin myös etelässä kohoavat Pallas-Ounastuntureiden huiput. Huipuista pohjoisin on Pyhäkero, jonka laelle voi kulkea Ounasjärven eteläpuolelta lähtevää retkeilyreittiä.

Tutustua luontokeskukseen 

Hetassa sijaitseva Tunturi-Lapin luontokeskus on avoinna ympäri vuoden. Luontokeskuksessa voi tutustua alueesta kertoviin luonto- ja retkeilynäyttelyihin sekä ostaa tarvittavat kalastus-, metsästys- ja uraluvat sekä kartat.

Tutustua luontopolkuun

Luontokeskuksen pihasta lähtee historiasta kertova polku Jyppyrävaaran laelle ja vaaran alarinteessä kulkee peuranpyyntikulttuurista kertova Peurapolku.

Hiihtää ladulla

Hetan alueella on runsaasti koneellisesti hoidettuja latuja. Jyppyrän alueen latujen lisäksi kylästä lähtee useita latuja Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Suurin osa laduista soveltuu sekä perinteiseen että luisteluhiihtoon. Latuverkoston ylläpidosta vastavat Enontekiön kunta ja Ounaksen Tunturiladut Oy.

Kalastaa

Hetan alueella voi onkia ja pilkkiä jokaisenoikeudella, jolloin ei tarvita lupia. Virtaavissa vesissä pilkkiminen ja mato-ongella onkiminen on kiellettyä.
Kalastonhoitomaksulla (eräluvat.fi) voi kalastaa kaikissa alueen järvissä ja lammissa. Hetan lähialueiden yksityisissä vesistöissä kalastamiseen tarvitaan kalastonhoitomaksun lisäksi Hetan osakaskunnan kalastuslupa, jonka voi hankkia Hetan alueen yrityksistä.

Ounasjoki soveltuu erinomaisesti perho- ja viehekalastajille. Ounasjoessa kalastettaessa pitää maksaa kalastonhoitomaksu (eräluvat.fi) sekä hankkia lupa vesialueen haltijalta.

Koska joki sijaitsee usean eri osakaskunnan alueella, se on jaettu useaan eri lupa-alueeseen. Alkuosa Ounasjoesta sekä muut Hetan lähialueen vesistöt kuuluvat Hetan osakaskunnan alueeseen. Vuontisjärven osakaskunnan alue alkaa Haarakoskesta, eli paikasta, jossa Käkkälöjoki laskee Ounasjokeen. Enontekiön puolella on lisäksi valtion vesialueita, joissa kalastaessa pitää hankkia Ounasjoki-Käkkälöjoki- Pöyrisjoki lupa (eräluvat.fi). Lisäksi Ounasjoessa on Peltovuoman osakaskunnan vesialueita. Kittilän puolelta alkaa Ounasjoen yhtenäislupa-alue (kalakortti.com). Lisätietoja Ounasjoen ja Hetan ympäristön kalastuksesta saa Tunturi-Lapin luontokeskuksesta.

Pyöräillä

Hetan alueella on useita reittejä, joita pitkin voi myös ajaa maastopyörällä. Enontekiön kunnan alueella on lisäksi lukuisia maastopyöräilyreittejä (enontekiolapland.com). Polkujen taso vaihtelee helposta erittäin vaikeaan.

Hetan kylän läpi kulkee myös vanha valtakunnallinen pyöräretkeilyreitti nro 21. Reitti on merkitty ruskea-valkoisin polkupyörätunnuksin. 

Suunnistaa 

Hetan alueen maasto sopii hyvin suunnistamiseen. Jyppyrän alueella suunnistus onnistuu aloittelevilta harrastelijoilta, kun taas Ounastunturissa kunto joutuu koetteille kokeneimmillakin konkareilla. Jyppyrällä on kiintorastiverkosto ja suunnistukseen sopivia karttoja saa luontokeskuksesta.

Lumikenkäillä

Hetan lähialueella voi talvisin hiihtämisen lisäksi kulkea myös lumikengillä. Jyppyrän alueelle on useana vuonna merkitty omia reittejä lumikenkäilijöille. Lumikenkäilymahdollisuudet ovat entistään parantuneet Hetan Hiihtomaan avauduttua.

Marjastaa ja sienestää

Marjastuksesta ja sienestyksestä kiinnostuneiden kannattaa poiketa maastoon Hetan alueella. Mustikan lisäksi alueelta löytyy jonkin verran puolukkaa ja hilloja. Sienestäjäkään ei tarvitse kovin kauan kävellä kori tyhjänä, sillä hyviä sienipaikkoja löytyy ihan kylän läheltä.

Ajaa moottorikelkalla

Hetan alueen kautta kulkee moottorikelkkailureittejä (eräluvat.fi) eri puolille Enontekiötä sekä Muonioon ja Kittilään. Näillä reiteillä ajava ei tarvitse lupaa. Hetan alueen moottorikelkkaurien ylläpidosta vastaa Enontekiön kunta (enontekio.fi). Hetasta Palojärven kautta Kilpisjärvelle kelkkailevan tulee lunastaa Metsähallituksen moottorikelkkailu-uralupa (eräluvat.fi). Uraluvan voi hankkia Tunturi-Lapin luontokeskuksesta. Lue lisää ohjeista ja säännöistä.

Harrastaa geokätköilyä

Hetan alueella on mahdollista tutustua kansainvälistä suosiota saaneeseen geokätköilyyn. Hetan kylän lähellä sijaitseville kohteille, Jyppyrälle, Yrjö Kokko -lintutornille ja Muotkajärven niemeen (geocache.fi) piilotettujen geokätköjen etsiminen voi olla alku mielenkiintoiselle koko perheen yhteiselle harrastukselle.