Länsi-Lappi
Muonio, Enontekiö
Pallas-Yllästunturin kansallispuisto
 

Hetta-Pallas vaellusreitti

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston suosituin pitkä vaellusreitti on 50 km:n pituinen Hetta-Pallas-vaellusreitti. Reitti linjattiin jo vuonna 1934. Reitti kulkee yli tuntureiden poiketen välillä alas kuruihin kuin valmistaakseen kulkijaa kohtaamaan uuden henkeä salpaavan maiseman seuraavan tunturin laelta. Reitti on merkitty nuoliviitoituksella. 

Hetta-Pallas reitiltä on poistettu kaikki jäteastiat. Reitillä kulkijoiden on vietävä roskansa mukanaan pois kansallispuistosta.

Sesonki: Vaellusaika alkaa juhannuksen tienoilta. Talven kynnyksellä lokakuun puolivälissä reitillä tapaa enää vain satunnaisen kulkijan. Huomaa, että kesäkuun alkuun mennessä lumi on jo pääosin sulanut alueelta, mutta reitti on sulamisvesien vuoksi märkä ja siksi hyvin altis kulumiselle. 

Hetta-Pallas hiihtoreitti 

Hetan ja Pallaksen välillä on myös hiihtoreitti, jonka pituus on reittivalinnan mukaan 53-60 km. Talvireitti kulkee kesäreittiä alavampia metsäisiä maita ja soita tunturien laiteilla. Sioskurun ja Hannukurun välillä sekä Nammalakurun kohdalla reitti kulkee avotunturissa.

Kokonaisuudessaan Hetta-Pallas hiihtoreitti on hiihdettävissä hoidettuja latuja pitkin vain maalis–huhtikuussaSioskurun ja Hannukurun välillä on latu vain maalis–huhtikuussa, muina aikoina latua ei ole. Silloin vaeltajan on osattava suunnistaa erittäin vaativissa olosuhteissa, sillä valoisa aika on talvella lyhyt, sää vaihtuu nopeasti eikä hiihtoreitillä ole valmiita uria. 

Tupien välimatkat ovat talvireitillä pidemmät kuin kesäreitillä. Latumerkintänä on ristiviitta. Talvireitit eivät sovellu kesäretkeilyyn, koska ne monesti kulkevat märillä soilla. Lue lisää talviretkeilystä Hetta-Pallas-reitillä.

Neljä retkeilijää menossa tupaan sisälle. Tuvan edustalla on suksia sekä sauvoja lumessa pystyssä.

Paikalliset latupoolit huolehtivat hiihtoreittien ylläpidosta.  Hetan ja Hannukurun välisen latujen hoidon tilanteen voi tarkistaa Hetan latukartasta (infogis.fi) ja Hannukurun ja Pallaksen välisen tunturien itäpuolta kulkevan latureitin tilanteen Raattaman-Ylikyrön latukartasta (infogis.fi). Nammalan ja Pallaksen länsipuolen ladun aukiolon näkee Muonion alueen latukartasta (infogis.fi)

Kohdetta hoitaa: Metsähallitus, Luontopalvelut.

Tämän sivun osoite on luontoon.fi/hetta-pallas

Asiakaspalvelu 

Pallastunturin asiakaspalvelu
Puh. 0206 39 7930 (0,00€/min + pvm/mpm)
pallastunturi(at)metsa.fi

Tunturi-Lapin luontokeskus
Puh. 0206 39 7950 (0,00€/min + pvm/mpm)
tunturi-lappi(at)metsa.fi

Kädessä kännykkä, jossa näkyy Retkikartta.fi. Avaa Pallas-Yllästunturin kansallispuiston kartta Retkikartta.fi:ssä.

Ajankohtaista

Tapahtumat, uutiset ja sosiaalinen media. Lue lisää ajankohtaista-sivulta.

Tunturien raikkaimmat huiput