Uutiset

Takaisin

Lapin kesässä vuorottelevat lumisateet ja paahtavat helteet

20.6.2019

Kesä on saapunut myös Pohjoisimpaan Lappiin. Kesäkuun ensimmäiset viikot ovat kuluneet vaihtelevissa olosuhteissa, ja niitten aikana on ehditty kokea niin lumisateet kuin paahtavat helteetkin. Luonto on aloittanut lyhyen kasvukautensa kiireellä, jotta kaikki ehtii valmiiksi ennen uutta talvea. Heleä alkukesän vihreys hallitsee maisemaa. Utsjoella koivunlehti on vasta savuttanut noin puolet täydestä koostaan, kun taas Inarin alueella lähetystään jo täyden lehden aikaa.

Alkukesän heleää vihreyttä Utsjoen Välimaassa. Kuva: Aimo Leppäkangas.

Kesä käynnistyi Inarin ja Utsjoen Lapissa koleissa tunnelmissa, kun lämpömittari jaksoi vain vaivoin kiivetä plussan puolelle. Viileitä lämpötiloja täydensivät koleat tuulet ja välillä maan valkoiseksi maalanneet lumisateet. Kuun puolivälin tienoilla lämpömittari pomppasi kerralla yli kolmenkymmenen asteen lukemiin, joten karvalakki ja kelkkahaalari joutivat kesälomalle, mutta vain pariksi päiväksi. Yhtä nopeasti kuin lämpötila kohosi, se myös putosi takaisin alle kymmenen asteen lämpötiloihin. 

Kesäkuun puolivälissä Pohjois-Lapissa maa oli valkea. Kuva: Kirsi Ukkonen.

Sitten tulivat sateet – välillä lumena ja välillä vetenä. Vedet ovatkin nyt Inarin ja Utsjoen alueella korkealla viime viikon sateiden jälkeen, ja maastoon lähtijän on syytä varautua siihen. Vesi on normaalia korkeammalla niin Inarijärvellä kuin alueen joissakin, mutta ne ovat tällä hetkellä laskemassa nopeasti. Juhannuksen ajalle on povattu vesisateita, ja ne voivat vaikuttaa veden korkeuteen nopeasti.
Esimerkiksi Kevon ja Sevettijärvi-Nuorgamin reiteillä korkea vesi vaikeuttaa retkeilijöiden kulkua jokien ylitykissä. Lisäksi jängät ovat hyvin märkiä, eikä suorinta reittiä aina välttämättä pääse kulkemaan. Myös merkityillä reiteillä on märkiä paikkoja.


Kaikesta huolimatta vuoden pisintä päivää koristavat kukkimaan puhjenneet toinen toistaan sievemmät kasvit niin tuntureilla kuin outamailla ja jängilläkin. Yksi tärkeimmistä kukkijoista on hilla eli lakka eli suomuurain – sen kukinnan onnistumista ja marjan kehittymisen vaiheita seurataan seuraavat kuusi viikkoa silmä tarkkana, kunnes sadonkorjuun aika koittaa. Vuoden pisin päivä on tänä vuonna juhannusaatto eli 21.6.

Hillan kukinta on alkanut ja sen vaiheita seurataan tarkasti. Kuva: Kirsi Ukkonen.

Maastossa on alkukesän aikana huollettu rakenteita ja reittejä kuntoon kesäretkeilijöitä ajatellen. Inarin Tuulijärven tulipaikan rakenteita on uusittu ja juhannukseksi sinne valmistuu pulpettikattoinen sekä lasiseinäinen taukopaikka. Uusi tulistelutupa tarjoaa entistä paremman sääsuojan alueella retkeileville.

Pohjois-Lapin puistoalueen väki toivottaa turvallista ja leppoisaa keskikesän juhlaa!

 

Lisätietoja

Kesäkuun muotâ eli inarinsaameksi lumi - toivottavasti juhannuksena sitä ei ole maassa. Kuva: Kirsi Ukkonen.