Uutiset

Takaisin

Viikonlopun Retkiratsiassa muistutetaan hyvistä retkeilytavoista Nuuksion kansallispuistossa

5.9.2019

Metsähallitus järjestää syyskuussa kahtena viikonloppuna valvontatempauksen Retkiratsian Nuuksion kansallispuistossa (pe 6.9.- su 8.9. ja pe 27.9.-su 29.9.). Viikonloppuna 3-4 henkilön partio kulkee Nuuksion kansallispuistossa ja kertoo retkelijoille hyvistä retkeilytavoista ja muistuttaa kansallispuiston sääntöjen noudattamisesta. Nuuksion kansallispuistossa on yhä enemmän ikävää käyttäytymistä mm. laittomia tulipaikkoja, metelöintiä yömyöhään ja roskaamista.

"Suurin osa retkeilijöistä osaa toimia hyvin ja olemme ennen kaikkea liikkeellä hyvien retkeilytapojen puolesta ja luonnonsuojelun, yleisen viihtyvyyden ja turvallisuuden vuoksi. Jaamme esimerkillisesti toimiville mm. Haltian näyttelylippuja ja jututamme retkeilijöitä keräten myös palautetta Nuuksiosta. Tarvittaessa muistutamme kansallispuiston järjestyssäännöistä ja hyvästä retkietiketistä", sanoo puistonjohtaja Harri Karjalainen Metsähallituksesta.

Retkiratsiassa on mukana 3-4 Metsähallituksen työntekijää, joista yksi on erätarkastaja. Hän voi sakottaa maastossa, jos havaitaan rikkeitä, esim. laittomia nuotioita.

Aiemmin Nuuksiossa on ollut partiolaisten tekemää Kuutamoritarit-yöpartiointia, ja tempaus elvyttää osin tätä perinnettä.

Lisätietoja