Uutiset

Takaisin

Uusi suositus kannustaa ottamaan merialueet paremmin huomioon aluesuunnittelussa

2.10.2019

Metsähallituksen Luontopalvelujen meriluonnonsuojelutiimi on julkaissut suosituksen miten huomioida mereiset suojelualueet merialuesuunnittelussa.

”Tavoitteena on suojella Suomen merialueen luontoa entistä paremmin. Suositus tukee rannikkokuntien ja -kaupunkien aluesuunnittelijoiden, ELY-keskusten ja muiden paikallisten toimijoiden työtä. Aluesuunnittelun keinoin on mahdollista tehdä suojelua tukevia ratkaisuja ja osaltaan edistää meren kestävää käyttöä sekä hyvän tilan saavuttamista”, kertoo Matti Sahla, hankkeen projektipäällikkö.

Työ on tuotettu Euroopan meri- ja kalatalousrahaston rahoittamassa Merisuojelu-hankkeessa (TILA2 - Merisuojelun tehostaminen ja huomioon ottaminen). 

Mereiset luonnonsuojelualueet auttavat turvaamaan luontoarvojen säilymisen myös tuleville sukupolville. Käytännössä suojelua toteutetaan rajoittamalla toimintoja, jotka vaikuttavat luontoarvoihin haitallisesti. Meriympäristössä suojeltavia luontoarvoja ovat esimerkiksi mereiset luontotyypit, levät, vesisammalet, putkilokasvit, kalat, pohjaeläimet, linnut ja hylkeet.

Koottua tietoa ja tietokantoja

Itämeren ainutlaatuista ja herkkää luontoa suojellaan kansallisten ohjelmien, strategioiden ja lainsäädännön lisäksi kansainvälisellä yhteistyöllä. Merialueiden suojelun ja käytön tavoitteet ovat monitahoisia ja ulottuvat maa-alueelta ulapalle ja pinnasta pohjaan. 

”Suojelualueiden huomioiminen merialuesuunnittelussa vaatii perehtymistä eri suojelualuetyyppeihin ja niiden erityispiirteisiin. Usein aluesuunnitelmia toteuttavat kuitenkin toimijat, jotka eivät välttämättä ole luonnonsuojelun asiantuntijoita. Siksi olemme koonneet suositukseen mahdollisimman tiiviisti Suomen merialueilla esiintyvät suojelualuetyypit, niiden alla suojeltavat suojeluarvot, eri toimintojen rajoitukset ja tietolähteet” sanoo Sahla.

Tieto mereisistä suojelualueista ja luontoarvoista on tällä hetkellä jakautunut useisiin eri organisaatioihin ja tietokantoihin, mikä hankaloittaa tiedon kokonaisvaltaista käyttöä päätöksenteon tukena. Työ sisältää kirjallisen osuuden lisäksi paikkatietopohjaista materiaalia.

”Suosituksen tueksi olemme hankkeessa koonneet paikkatietoaineistopaketin suojelualuerajauksista merellä. Tämä helpottaa suojelualueiden huomioimista alueellisesti”, toteaa Sahla.

Paljon arvokasta suojeltavaa löytyy suojelualueiden ulkopuolelta. Luontoarvojen näkökulmasta mereiset suojelualueet kattavat vain osan arvokkaista kohteista ja lainsäädännön mukaan määritellyt suojeluperusteet vain osan meriluonnon monimuotoisuudesta.

Lisätietoja: