Torronsuon kansallispuiston palveluvarustus kohentui 30 vuotisjuhlavuotena - esteettömyyteen on panostettu

30 -vuotista taivaltaan viettävän Torronsuon kansallispuiston käyntimäärät ovat vuosittain kasvaneet ja puiston merkitys matkailu- ja virkistyskohteena on entisestään korostunut koronan vaikutuksesta. Juhlapuiston palveluvarustusta on kohennettu vastaamaan entistä paremmin kasvavaan kävijämäärään. Näin talviretkeilyn kynnyksellä, joulukuun alussa, valmistui aivan uusi esteetön pitkospuupolku ja katselulava.

Näköalatasanteelle johtaa hennon lumikerroksen peittämä pitkopuupolku. Ihminen katselee tasanteelta suomaisemaa.

Torronsuon kansallispuistossa on panostettu esteettömyyteen. Jo 20 vuotta sitten, puiston 10 -vuotisjuhlallisuuksissa, avattiin Torronsuolle leveä vajaan parinsadan metrin mittainen pitkospuureitti, jota pitkin pääsee suoraan Kiljamon pysäköintialueelta näköalatasanteelle ihailemaan eteläsuomalaista keidassuota. Tämä levennetty pitkospuureitti oli ensimmäinen pyörätuoleilla kuljettavaksi tarkoitettu reitti Etelä-Suomessa. Joulukuussa 2000 Lounais-Hämeen psykologit valitsivat vuoden mielenterveysteoksi Torronsuon vaalimisen ja sen rakentamisen kulkukelpoiseksi kaikille luonnossa liikkujille. Valinnalla haluttiin nostaa esille luonnon merkitys ihmisen hyvinvoinnille, sekä erittäin tärkeänä pidettiin sitä, että esteettömyys oli otettu Torronsuon palveluvarustuksessa huomioon.

Tänä vuonna juhlapuiston kaikille tarkoitettua palvelutarjontaa on lisätty entisestään. Alkukesästä valmistui Kiljamon pysäköintialueen laajennus sekä taukopaikalle uusi esteetön nuotiokatos ja kuivakäymälä. Joulukuun alussa valmistui puolestaan aivan uusi esteetön pitkospuupolku ja polun päässä oleva näköalatasanne. Tämä noin 120 metriä pitkä pitkospuupolku sijaitsee Kiljamon näkötornin eteläpuolella ja se on rakennettu kokonaisuudessaan suolle.

Pitkospuupolun päässä työmaakyltit ennen tasannetta.Lisäksi vastikään on saatu valmiiksi jo olemassa olevan, pysäköintialueelta näköalatasanteelle johtavan, esteettömän pitkospuureitin korjaustyö. ”Lahonneet pitkospuut uusittiin kokonaisuudessaan, mutta talven tulo keskeytti näköalatasanteen korjaamisen. Tasanteelle ei saa mennä ennen kuin se on korjattu ensi vuoden puolella. Kiljamon ympyräreittiä pääsee kyllä muuten kulkemaan ja Torronsuo on mainio talviretkeilykohde, vaikka lunta ei välillä olekaan kuin hentoinen kerros pitkospuiden päällä” toteaa Metsähallituksen puistomestari Harri Kirjavainen.

Pitkospuureittien ja rakennelmien tavoitteena on tarjota kaikille retkeilijöille mieleenpainuvia elämyksiä ja miellyttäviä retkikokemuksia, mutta myös ohjata yhä kasvavan kävijämäärän kulkua puistossa luontoa säästäen. Uudet palvelurakenteet on tehty osana Kanta- ja Päijät-Hämeen luontomatkailun kärkikohteiden ja reitistöjen kehittämishanketta. Hankkeen toteuttajana on Metsähallituksen luontopalvelut. Rahoitus tulee Hämeen Ely-keskuksen kautta EU:n Maaseuturahastosta.

Retkeile talvisessa Torronsuon kansallispuistossa

Loppusyksyn vesisateet ovat haalistaneet Torronsuon vaivaiskoivujen heleän kellan, juolukan lehtien punan ja rahkasammalten sadat värivivahteet. Hehkuvan värinen ruska on sammunut, eikä retkeilijä enää näe paljoa liikettä ympärillään. Hallaöiden kohmettamat hyönteiset ovat piiloutuneet talvilepoon kasvillisuuden kätköihin, ja suon kasvit sinnittelevät säästöliekillä routaisessa maassa. Vaikka suon elämä on talven tulon myötä hiljentynyt, saa luonnon rauhasta ja maiseman kauneudesta voimaa.

Torronsuon kansallispuisto on upea retkeilykohde myös talvella. Puistoon on helppo tutustua kulkemalla pitkostettuja reittejä. Jo lyhyellä retkellä Kiljamon ympäristöön saa aisteja herkistävän luontoelämyksen. Pidemmällä retkellä voi patikoida suota ylittäviä pitkospuita pitkin aina kansallispuiston ulkopuolelle Torron kylän kulttuurimaisemiin asti. Suotuisina lumitalvina Torronsuolle ajetaan perinteisen hiihtotyylin retkilatuja. Talvisesta luonnosta voi nauttia myös avaamalla omat latunsa tai vaikka varaamalla lumikenkäilyretken puiston yhteistyöyrittäjältä.

Lisätietoa

Metsähallituksen Luontopalvelut suojelee ja hoitaa alkuperäistä ja uhanalaista suomalaista luontoa sekä tuottaa luonnossa liikkujille retkeilypalveluja. Vastuullamme ovat maamme kansallispuistot, luonnonpuistot ja muut valtion suojelualueet, pohjoiset erämaa-alueet sekä monet merkittävät historiakohteet.