Luontoon.fi uutiset

Tarinapuut-näyttely on esillä Kolin luontokeskus Ukossa 5.7.-1.9.2022

Kolin luontokeskus Ukossa on kesän aikana esillä Tarinapuut-näyttely, joka kiinnittää huomion ihmisen ja puun suhteeseen. Valokuvaaja Satu Juvosen valokuvat ja sarjakuvataitelija Sanna Hukkasen piirrokset kannustavat pohtimaan suhdettamme puihin ja jakamaan puihin liittyviä tarinoita. 

Suuri keloutuva mänty latvaan päin kuvattuna. Puun yllä on tähtitaivas.“Meitä kiinnostavat puihin liittyvät tarinat ja erityiset muistot sekä puut, jotka ovat tärkeitä suvulle tai kyläyhteisölle tai joihin liittyy kiinnostavaa historiaa”, sanoo Topi Linjama, joka on toimittanut näyttelyn tekstit.

Tarinapuut-työryhmä on tehnyt kahden vuoden aikana kymmenkunta aineistonkeruumatkaa eri puolille Pohjois-Karjalaa. “Matkoilla olemme törmänneet ihan mahtaviin juttuihin kuten tarinaan maailmanloppua ennustavista männyistä”, kertoo Sanna Hukkanen.

Tarinapuut-näyttely on ollut esillä pohjoiskarjalaisissa kirjastoissa. Luontokeskus Ukossa näyttely on aiempaa laajempi ja nähtävillä 5.7.-1.9.2022. 

Näyttely järjestetään Metsähallituksen ja Kolin kulttuuriseura ry:n yhteistyönä. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Tervetuloa tutustumaan! 

Lisätietoja