Luontoon.fi uutiset

Suomen Rangereiden talkoolaiset kunnostavat Kivitunturin rakenteita heinäkuun lopussa

Leirillä osallistutaan myös kansainvälisen The World Ranger Day -päivän viettoon

Metsähallituksen Luontopalvelut järjestää Savukoskella sijaitsevalla Kivitunturin alueella heinäkuun lopussa Suomen Rangereiden talkooleirin. Noin 20 talkoolaista ympäri Suomea kokoontuu rakentamaan pitkoksia ja köysikaiteita, merkitsemään luontopolkua, kantamaan pitkospuulankkuja, kaatamaan puita parkkipaikan laajennuksen tieltä, asentamaan Retkietiketti-opasteita taukopaikoille ja korjaamaan näköalatasanteen kaiteita. Lisäksi, jos aika antaa myöten, rakennetaan kaksi uutta moottorikelkkauran siltaa.

Ilmakuva laajasta kallioalueesta, jolla kasvaa harvakseltaan puita. Hankalakulkuisemmissa paikoissa on puusta rakennettuja portaita ja siltoja. Muutama retkeilijä seisoo kalliolla.

Järjestyksessään kymmenes Suomen Rangereiden talkooleiri järjestetään 26.-30.7.2021 Savukosken Kivitunturin alueella. Talkooleirin työpäivät ovat erilaisia ja monenlaista työtehtävää sisältäviä.

Leirin lopussa osallistutaan virtuaalisesti Maailman rangeripäivän (The World Ranger Day) viettoon muistamalla maailmalla työtehtävissään menehtyneitä rangereita ja suojelualueiden työntekijöitä.

Lisätietoja