Luontoon.fi uutiset

Seitsemisen luontokeskuksen toimijahaku päättyi - Ensi vuonna käynnistyy uusi retkeilykeskusmainen toimintamalli 

Metsähallitus kartoitti kiinnostusta Seitsemisen luontokeskuksen ja luontomatkailun kehittämiseen laajalla toimijahaulla. Luontokeskuksen vuokrauksesta ja toiminnan kehittämisestä kiinnostuneita tahoja oli kahdeksan, joista neljä jätti alustavan liiketoimintasuunnitelman. Jatkoneuvottelut ovat parhaillaan käynnissä. Uusi toimintakonsepti julkaistaan, kun neuvottelut ovat edenneet pidemmälle. 

”Suunnitelmien arvioinneissa painotettiin kokemusta luontomatkailusta, retkeilypalveluista, kahvila- ja majoitustoiminnasta, välinevuokrauksesta sekä sitoutumista verkkokauppaan ja markkinointisuunnitelmaan. Jo ensi vaiheessa on tullut selväksi, että alkuperäinen aikataulu toiminnan käynnistymiselle, eli huhtikuu 2022, olisi tullut aivan liian nopeasti. Niinpä Metsähallitus päätti siirtää uuden toiminnan käynnistämistavoitteen vuoden 2023 alkuun”,  asiakaspalvelupäällikkö Sari Airas Metsähallituksesta kertoo. 

Kaksi naista seisoo rinkat selässä luontokeskuksen pihalla. Heidän vierellään on reittiviittoja.
 

Seitsemisen kahvila-ravintola ja majatalo palvelee retkeilijöitä lokakuun loppuun

Seitsemisen luontokeskuksen kahvila-ravintola ja majoitustilat eli Ravintola ja majatalo Kettis jatkaa toimintaansa lokakuun 2022 loppuun. Ravintola panostaa entistä enemmän lähituotteisiin. Majoitustiloja voi varata suoraan yrittäjältä tai Hotels.comin kautta. Lisäksi varattavissa on sähköpistokkeellisia karavaanipaikkoja. Luontokeskuksen näyttelyt avautuvat energiaremontin jälkeen 1.4.2022. Retkeilyneuvonnasta vastaa Metsähallituksen Luontopalvelut.

Talviretkille Seitsemisen luontokeskuksesta voi vuokrata lumikenkiä. Polut ovat myös hyvin tamppautuneet, ja suosituimmilla poluilla patikoimaan pääsee tällä hetkellä myös ilman lumikenkiä. Pitäväpohjaiset talvikengät ovat kuitenkin tarpeen. Pysäköintialueet on aurattu Seitsemisen luontokeskuksen lisäksi Kirkaslammella, Koverolla, Multiharjulla ja Soljasella. 

Lisätietoja

Huone, jossa on parisänky, sohva, pöytä ja tuoleja. Taustalla on iso ikkuna.