Luontoon.fi uutiset

Särkitunturin P-paikan laajennus aloitettu Pallas–Yllästunturin kansallispuiston kupeessa

Metsähallituksen Luontopalvelut on aloittanut maanantaina 16.5.2022 Särkitunturin pysäköintialueen laajennustyömaan Pallas–Yllästunturin kansallispuiston kupeessa. Työt kestävät ainakin heinäkuun loppuun asti. Särkitunturin reitti on suljettu turvallisuussyistä työmaan ajaksi. 

Opastekatos, jossa Särkitunturin tietojen yli on laitettu ristiin kaksi aurauskeppiä.
 

Paikoitustyömaalta poistetaan ensin puusto ja tällä viikolla päästäneen aloittamaan maankaivuutyöt. Tiellä liikkujien kannattaa huomioida lähipäivinä alkavat maa-ainesten kuljetukset. Valtatien varressa liikennemerkit varoittavat kulkijoita työmaaliikenteestä.

Nyt rakennettavien paikoitusalueiden kapasiteetin arvioidaan kestävän myös kasvavat kävijämäärät. Laajennuksen jälkeen käytössä on kolme erillistä pysäköintialuetta, jossa on 78 autopaikkaa ja 3 linja-autopaikkaa.

Särkitunturiin vie helppo, sorastettu polku ja reitin kävijämäärät ovat kasvaneet huomattavasti kymmenisen vuotta sitten tehdyn kestävöinnin sekä kodan rakentamisen jälkeen. Koronan aikana kävijämäärät ovat entisestään lisääntyneet, eikä autoille ole aina löytynyt turvallista pysäköintipaikkaa. Kahtena viime kesänä peräjälkeen molemmin puolin tietä parkkeeratut autot ovat aiheuttaneet myös vaaratilanteita tienkäyttäjille.

Paikoitusalue tehdään Metsähallituksen omana investointina. Urakoitsijana on Levin Puskutyö oy.

Lisätietoja