Uutiset

Pirkanmaan luontokohteiden kunnostamiseen lisärahoitusta - Seitsemisen kansallispuistoon suurin potti

Valtion lisätalousarvioista on myönnetty Metsähallituksen Luontopalveluille Pirkanmaan luontokohteiden kunnostamiseen yhteensä 435 000 euroa. Rahoituksella kunnostetaan teitä ja pysäköintialueita Seitsemisen kansallispuistossa, Riuttaskorvessa ja Pukalassa. Lisäksi Seitsemisen luontokeskuksen energiaratkaisujen parantamiseen ja Rapolan linnavuoren linnoituksen raivaukseen myönnettiin rahoitusta.

”Lisärahoitukselle on suuri tarve, sillä Seitsemisen teiden kunto ja pysäköintialueiden ruuhkat ovat puhuttaneet retkeilijöitä. Seitsemisen tiet ovat olleet huonossa kunnossa jo pitkään ja kelirikkoaikaan on teitä jouduttu jopa sulkemaan. Myös pysäköintipaikat ovat sesonkiaikoina olleet ruuhkautuneita. Ruuhkaisuus on lisääntynyt korona-aikana, jolloin puiston kävijämäärät ovat olleet normaalia suurempia. Heinäkuussa Seitsemisen suosio on jatkunut hyvän marjasadon myötä”, kertoo puistonjohtaja Tuula Peltonen Metsähallituksesta.

Maalaismaisema, jossa kävelee kaksi retkeilijää soratietä koivun alla. Vieressä on pelto, jota reunustaa riukuaita.

Lisärahoitus antaa mahdollisuuksia Seitsemisen luontokeskuksen palvelujen ja ylläpidon kehittämiseen. Tavoitteena on saada nykyaikaistettua vuonna 1988 valmistuneen luontokeskuskiinteistön lämmitysratkaisuja ympäristöystävällisemmäksi, mikä myös pienentäisi luontokeskuksen ylläpitokuluja. Lisäksi on tarkoitus parantaa luontokeskuksen pysäköintialueen ohjausta ja palveluja muun muassa lisäämällä asuntovaunupaikkoja. Luontokeskuksen pysäköintialue on puiston suosituimpia ja se toimii myös reittien lähtöpisteenä.

Kukkakori kiven päällä Seitsemisen kansallispuistossa. Taustalla astelee hirsirakennuksen vierellä maalaisemännän perinneasuun pukutunut henkilö.

 

Seitsemisen kansallispuiston taukopaikkojen ja reittien korjausvelkaa on saatu pienennettyä vuodesta 2019 alkaen puistolle myönnetyn 300 000 euron suuruisen eduskunnan jakovararahoituksen myötä. Lisärahalla on parannettu käymälärakenteita, tehty kaivo Koveron perinnetilalle ja lisätty käyntimäärän seuraamisessa tarvittavia maastolaskureita. Kesän aikana valmistuu Kortesalon vuokratuvan remontointi. Ja pitkospuiden uusimisia tullaan vielä tekemään maastossa loppuvuoden aikana.

Lisätietoja:

Puistonjohtaja Tuula Peltonen, Metsähallitus puh. 0206 39 5268

Lisätietoja Pirkanmaan retkikohteista:

Seitsemisen kansallispuisto 
Pukalan virkistysmetsä
Rapolan linnavuori
Riuttaskorven virkistysmetsä