Luontoon.fi uutiset

Perinteinen ruisreikäleivän leivontapäivä avaa Korteniemen perinnetilan tapahtumakesän 21.5.2022

Liesjärven kansallispuistossa sijaitseva Korteniemen perinnetila järjestää jo perinteeksi muodostuneen ruisreikäleivän leivontapäivän lauantaina 21.5. klo 11–17. Perinnetilan väki valmistautuu leivontapäivään hyvissä ajoin. Perinnetilan kummipäiväkoti Karhuryhmän lapset leipoivat vuoden ensimmäiset ruisleivät 11.5.

Pöydällä on vanha puinen leipälapio, pellavaliina sekä muuta ruisleipä ja ruisleivän reikä.
 

Korteniemen perinnetilan henkilökunta toivottaa kaikki halukkaat tervetulleiksi leipomaan ruisreikäleipää lauantaina 21.5. klo 11–17. Tule kokemaan vanhanajan tuvan tunnelma, leipomaan ruisreikäleipää perinteiseen tapaan ja tietysti maistelemaan itseleipomaasi tuoretta leipää. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Ruisreikäleivän leivontapäivän onnistuminen edellyttää hyvää ennakkovalmistelua. Leivinuunin savupiipun kuivaus aloitettiin jo toukokuun alussa.

”Vaikka perinnetilalla moni asia on vanhaa, kuten ruisleivän juuri, niin aina joskus on jotakin uutta. Nyt oikein jännittää, miten taikina onnistuu ihan uudessa puutiinussa. Aiemmin olemme lainanneet tiinua tai tehneet taikinan emaliämpäreissä. Lainaaminen ei aina onnistu, ja emaliämpäri on kylmä taikina-astiaksi. Meillä on ollut vanha, käyttämätön tiinu jo muutamia vuosia varastossa. Siitä kuitenkin puuttui vanne. Nyt naapurin Sulo korjasi tiinun, ja alamme turvottamaan sitä. Toivotaan, että tästä lähin taikinajuuremme säilyy tiinussa ja saamme yhtä hyvää leipää kuin aiemmin”, kertoo Metsähallituksen Outileena Uotila leivontapäivään valmistautumisesta.

Korteniemen perinnetilan hämeenlinnalaisen kummipäiväkoti Karhuryhmän lapset leipoivat vuoden ensimmäiset ruisreikäleivät keskiviikkona 11.5. Leivontapäivä oli onnistunut, lapset opettelivat innokkaina leivän leivontaa, ja tuore leipä maistui leipureille.

Lisätietoja

Metsähallitus on valtion liikelaitos, jonka hoidossa on kolmasosa Suomen maa- ja vesialueista. Metsähallituksen tarkoitus on luonnon arvon ja yhteisen varallisuuden vastuullinen kehittäminen yli sukupolvien. 1200 metsähallituslaista eri puolilla Suomea vastaavat alueiden kestävästä käytöstä.

Metsähallituksen Luontopalvelut tarjoaa kestävän tavan nauttia Suomen kauneimmasta luonnosta. Suojelemme arvokkainta luontoa ja vastuullamme ovat maamme kansallispuistot, luonnonpuistot ja muut valtion suojelualueet, pohjoiset erämaa-alueet sekä monet merkittävät historiakohteet.