Luontoon.fi uutiset

Perinnetilalla sielu lepää - Tervetuloa Liesjärven kansallispuiston Korteniemeen

Niin vaan kevät ja uusi kasvukausi on koittanut.  Pääskysetkin ovat saapuneet Tammelaan Korteniemen perinnetilalle, joka avautui yleisölle 4.5. Kanat sekä lampaat karitsoineen tulevat tilalle viikolla 20. Muu karja hiukan myöhemmin kesän edetessä. Sään lämmetessä päästään myös peltotöihin ja kasvimaalle.

Kesäinen maalaismaisema. Etualalla riukuaita ja peltoja, taustalla puinen rakennus.

Tilan aukioloaikoja ja henkilökunnan määrää on lisätty. Näin voimme hoitaa tilaa sekä palvella kansallispuiston ja perinnetilan kävijöitä paremmin isompia ruuhkia välttäen. Kansallispuiston työntekijät liikkuvat nykyisin useammin myös maastossa opastaen ja hyvästä retkietiketistä huolehtien.  

Toukokuussa tilan väki on paikalla arkisin sekä helatorstaina kello 9-15. Kesäkuusta syyskuun loppuun tila on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin kello 11-17, heinäkuussa myös tiistaisin. Savusaunakin on kunnostustöiden jälkeen taas käytössä. Vaikka tila on auki, varsinaiset toukokuulle suunnitellut yleisötapahtumat on jouduttu perumaan. Niistä tulee kuvia ja videoita Liesjärven kansallispuiston facebook-sivuille.

Tervetuloa Korteniemen rauhaan!

Lisätietoja