Luontoon.fi uutiset

Oulun neuvolat kannustavat lapsiperheitä luontoon

Oulussa voi palata neuvolakäynniltä kotiin uuden retkivinkin kanssa. Oulun neuvolat ja Metsähallituksen Luontopalvelut ovat käynnistäneet yhteistyön, jonka tavoitteena on innostaa lapsiperheitä luontoon. Neuvoloista löytyy tietoa Oulun seudun lähiluontokohteista sekä luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksista. Neuvolaväki osallistuu tällä viikolla koulutuspäivään aiheesta Liminganlahden luontokeskuksessa. 

Aikuinen ja lapsi katselevat sientä lapsen kädessä.

Retkeilyn suosio on värittänyt viime vuosina monen suomalaisen arkea. Kotimaisiin luontokohteisiin on löytänyt yhä enemmän ja uusia kävijöitä. Luonnosta haetaan virkistystä, mutta myös terveyttä. Oulun neuvoloissa halutaan auttaa lapsiperheitä tunnistamaan luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutusten merkitys.

Kaksi lasta ja aikuinen istuvat tuvan avoimen oven edessä rappusilla.- Vahvan luontosuhteen syntyminen lapsuudessa antaa eväitä koko loppuelämään. Luonnossa lapsi innostuu liikkumaan monipuolisesti ja leikkimään mielikuvitusta käyttäen. Näillä on lapsen kehityksen kannalta suuri merkitys. Luonto on samalla tasavertainen, pääsymaksuton paikka, josta jokainen perhe voi hakea positiivisia yhdessäolon hetkiä, kommentoi äitiyshuollon vastuuterveydenhoitaja Johanna Moilala Tuiran neuvolasta.

Metsähallitus on toimittanut neuvoloihin esitteitä Oulun seudun lähiluontokohteista sekä tietoa luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksista. Yhteistyön erilaisia mahdollisuuksia tutkitaan.

- Pohdimme vaikkapa sitä, voisiko tietyn ikäryhmän vuositarkastuksiin liittää pienen luontoviestin, Moilala paljastaa.

Tulevana perjantaina (24.9.2021) Metsähallituksen Luontopalvelut järjestää yhdessä Oulun neuvolatoimen kanssa kaupungin neuvolahenkilökunnalle koulutuspäivän Liminganlahden luontokeskuksessa. Aamupäivän tietoiskuissa neuvolaväellä kerrotaan Oulun seudun luonnosta ja retkikohteista sekä luonnon terveysvaikuksista. Asiantuntijapuheenvuorot pitävät terveysliikunnanprofessori Raija Korpelainen (”Metsä liikuttaa lasta”) ja terveystieteiden tohtori Varpu Wiens (”Luontoympäristö perheiden hyvinvoinnin mahdollistajana”).

Metsähallitus on ottanut viime vuosina entistä merkittävämmän roolin luonnon terveysvaikutusten viestinviejänä. Metsähallituksen Luontopalveluilla ja Eräpalveluilla on vuoteen 2025 ulottuva terveyden edistämisen ohjelma, jonka tavoitteena on yhteistyössä kumppaneiden kanssa innostaa ihmiset liikkumaan ja oleilemaan luonnossa useammin ja pidempään.

Lisätietoja