Luontoon.fi uutiset

Nuuksion kansallispuisto etsii uusia Junior Rangereita - luontoharrastus 11–13-vuotiaille

Uusia Junior Rangereita haetaan Nuuksion kansallispuiston lähialueelta. Junior Ranger -harrastus on ulkoilmaelämää, käytännön tekemistä ja luontokokemuksia. Junior Rangerit pääsevät mukaan kansallispuiston luonnon tutkimiseen ja hoitoon, retkeilyreittien rakentamiseen ja huoltamiseen sekä monenlaiseen muuhun luonnonsuojelualueella tapahtuvaan tekemiseen. Nuuksion Junior Ranger -toimintaa järjestää Metsähallitus.

Kaksi nuorta niityllä. Taustalla useita telttoja.

Junior Ranger -harrastus aloitetaan osallistumalla kesäleirille Nuuksion kansallispuistossa. Nuuksion eläimet, kasvit ja niiden elinympäristöt ovat ohjelmassa keskiössä. Tutustuminen kansallispuiston luontoon ja historiaan tehdään retkeillen. Asiat opitaan itse tekemällä. 

Harrastus on suunnattu 11–13-vuotiaille Nuuksiosta kiinnostuneille lähialueen nuorille. Harrastuksessa Junior Rangerit saavat rautaisannoksen tietoa ja taitoa kansallispuiston luontoarvoista sekä kansallispuistossa tehtävästä työstä. ”Mukana olevia nuoria innostaa erityisesti luonnossa retkeily sekä uudet ystävät ja yhdessä tekeminen”, kertoo Nuuksion Junior Ranger toimintaa ohjaava luontokasvatuksen erityisasiantuntija Elina Pilke. Nuoret ovat myös ylpeitä omista kädenjäljistään, moni kansallispuiston silta, pato ja polun reittimerkki on Junior Rangereiden tekemä. 

Uusia Junior Rangereita mukaan elokuussa

Harrastus aloitetaan Junior Ranger -leirillä, joka pidetään 1.-3.8.2023 Nuuksiossa. Haku uusiksi Junior Rangereiksi haluaville on avoinna 30.4.2023 asti! Haussa valitaan mukaan enintään 20 nuorta Junior Ranger -ryhmään. Valinnan perusteena on kiinnostus luontoa, luonnonsuojelua ja retkeilyä kohtaan. Etusija on Nuuksion kansallispuiston kotikuntien (Espoo, Kirkkonummi ja Vihti) nuorilla. 

Haku Nuuksion kansallispuiston Junior Ranger -toimintaan.

Nuuksion Junior Rangerit ovat auttaneet luontoa jo yli kymmenen vuotta

Nuuksion kansallispuisto on ensimmäinen suojelualue Suomessa, jossa on järjestetty Junior Ranger -toimintaa. Kesäisen aloitusleirin jälkeen Junior Rangereille järjestetään jatkotoimintaa. Leirin jälkeen tapaamisia on 6–8 vuodessa kaikkina vuodenaikoina. Tapaaminen voi olla vaikkapa päivänmittainen retki, jossa etsitään merkkejä liito-oravista tai yön yli kestävä retki, jossa ehtii toteuttamaan monipuolisempaa ohjelmaa.

Jatkotoiminnassa syvennetään tutustumista luonnonsuojelualueeseen ja sen eliöihin sekä hankitaan uusia retkeily- ja työtaitoja. Mitä pidempään toiminnassa on mukana, sitä haastavampia tehtäviä on luvassa. Junior Ranger -toiminnassa voi jatkaa 18-vuotiaaksi asti. Junior Ranger on Euroopan suojelualueiden liitto Europarcin ohjelma. Toimintaa järjestetään monilla eurooppalaisilla luonnonsuojelualueilla.

Lisätietoja:

Metsähallitus on valtion liikelaitos, jonka hoidossa on kolmasosa Suomen maa- ja vesialueita. Metsähallituksen tarkoitus on luonnon arvon ja yhteisen varallisuuden vastuullinen kehittäminen yli sukupolvien. 1200 metsähallituslaista eri puolilla Suomea vastaavat alueiden kestävästä käytöstä, hoidosta ja suojelusta – erilaiset tarpeet ja odotukset yhteensovittaen.
Metsähallituksen Luontopalvelut tarjoaa kestävän tavan nauttia Suomen kauneimmasta luonnosta. Suojelemme arvokkainta luontoa ja vastuullamme ovat maamme kansallispuistot, luonnonpuistot ja muut valtion suojelualueet, pohjoiset erämaa-alueet sekä monet merkittävät historiakohteet.