Uutiset

Takaisin

Metsähallitus julkaisi Lapin kalastajille erikoisnumeron

21.5.2019

Historian ensimmäinen Ylä-Lapin kalastuslehti neljällä kielellä on julkaistu. Metsähallituksen Tuikki-lehden erikoisnumerossa on sisältöä suomen lisäksi pohjoissaameksi, koltansaameksi ja inarinsaameksi.

Lapin Tuikki on luettavissa Eräluvat.fi-sivuilla.

Tuikki on kalastuslehti, joka jaetaan vuosittain Metsähallituksen kalastusasiakkaille. Tuikin ensimmäisessä erikoisnumerossa kerrotaan, minkälaisia kalastuslupia juuri Utsjoelle, Inariin ja Enontekiölle saa jatkossa, kun eduskunta muutti kalastuslakia.

Lehti sisältää reportaaseja kalastuksesta Lapissa, mutta keskeisin sisältö koskee lupauudistusta. Ylä-Lapissa kuntalaiset voivat alkaa keskiviikkona 22.5. lunastaa 40 euron kausilupia, jotka kattavat lähes kaikki oman kunnan jokialueet. Uusi lupa perustuu eduskunnan päätökseen muuttaa kalastuslakia. Ulkopaikkakuntalaisten kohdekohtaisia vuorokausilupia voi alkaa hankkia Eräluvat-verkkokaupasta ja palvelunumerosta 020 692424 jo tiistaina 21.5. kello 9.

”Halusimme, että tieto uusista luvista olisi nyt mahdollisimman monen saapuvilla omalla äidinkielellään pohjoisessa. Tänä vuonna vietetään myös alkuperäiskansojen kielten vuotta”, kertoo Tuikin päätoimittaja Aku Ahlholm Metsähallituksesta.

Tuikki-lehden valtakunnallinen versio julkaistiin huhtikuussa. Lehden painos oli 46 000 kappaletta. Lehti on luettavissa Eräluvat.fi-sivuilla.

Tuikki-lehden Lapin erikoisnumeron painos on 5 000 kappaletta.