Luontoon.fi uutiset
Metsähallituksen Luontopalvelut muistuttaa virallisten reittien ulkopuolella tuntureissa liikkuvia, että lumivyöryjen riski on todellinen. Alkuviikosta Mallan luonnonpuistossa Käsivarressa tapahtui lumivyöry. Viime viikolla myös Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa Keimiötunturilla oli lumivyöry.
Lumivyöryriskiä tunturialueilla voi seurata Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta (ilmatieteenlaitos.fi).
– Merkityt talvireitit ja -ladut kulkevat turvallisilla alueilla, niillä pysyminen on lähtökohtaisesti aina hyvä ajatus. Luontokeskuksissa meiltä säännöllisesti kysytään myös vapaalaskusta. Kannustamme käymään ensin lumiturvallisuuskurssin, eräensiapukurssin ja osallistumaan ohjatuille retkille, asiakaspalvelupäällikkö Timo Karinen Metsähallituksen Luontopalveluista kertoo.
Metsähallitus hoitaa ja kehittää kansallispuistoja ja muita valtion suojelualueita. Luontopalvelut myös antaa retkeilyneuvontaa luontokeskuksissa.
Vapaalaskijan pitää toimia vastuullisesti, kielletyille alueille ei saa mennä
Vapaalasku on laskettelua tai lumilautailua hoitamattomilla luonnonvaraisilla rinteillä. Koska vapaalaskua tehdään usein luonnonsuojelualueilla, laskettelijoiden on erityisen tärkeää huolehtia turvallisuuden lisäksi vastuullisuudesta.
– Aina pitää selvittää, ettei suunniteltu vapaalaskureitti ole rajoitusvyöhykkeellä. Niillä liikkuminen on kielletty. Lisäksi laskettelijan pitää ottaa huomioon, että tuntureilla pesii myöhemmin keväällä uhanalaisia lintuja. Oma toiminta ei myöskään saa häiritä porojen vasomista, Karinen muistuttaa.
Luontoilta vapaalaskusta Yllästunturin luontokeskus Kellokkaassa 24. helmikuuta
Metsähallituksen Luontopalvelut järjestää vapaalaskusta luontoillan 24.2. klo 18 Yllästunturin luontokeskus Kellokkaassa. Luontoillassa vapaalaskua harrastava, lumiturvallisuusasiantuntija Antte Lauhamaa kertoo lajin riskienhallinnasta, vapaalaskijoiden suhtautumisesta ympäröivään luontoon ja vuoden kierrosta vapaalaskijan näkökulmasta.