Luontoon.fi uutiset

Metsähallitus kunnosti Lakkalan tilan pärekattoja Kolin kansallispuistossa

Kunnostusurakoita on tehty pitkin syksyä myös muilla vuokratuvilla

Metsähallitus on saanut valmiiksi kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Lakkalan tilan pärekattojen kunnostusurakan Kolin kansallispuistossa. Tilan neljä piharakennusta saivat syksyn aikana uudet haapapärekatteet. Kattoja on uusittu eduskunnan myöntämällä tasokorotusrahalla. Pärekattojen uusimisesta vastasi Willatalli Restaurointi.

Kaksi retkeilijää kävelee rinnettä alas. Heidän takanaan on kaksi vanhaa puurakennusta.

Lakkalan tila on perustettu 1800-luvun alkuvuosikymmeninä. Tilan säilyneet rakennukset ovat pääsääntöisesti 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä. Nykyisin Lakkala toimii vuokratupana ja kesäaikaan suosittuna lammaspaimenkohteena. Lakkalan pihapiiri sijaitsee Herajärven kierroksen varrella, joten uusia vaaleuttaan hohtavia pärekattoja voi ihailla vaellusreissuilla. 

”Pärekattojen tekeminen on harvinaistunut perinnetieto- ja taitolaji. Vielä alle 70 vuotta sitten päre oli yleinen rakennusten katemateriaali. Katot tehtiin tavallisesti talkoilla kylän tai tilojen omilla pärehöylillä hyvin saatavilla olleesta hyvälaatuisesta haapa- tai havupuusta. Pärekatot yleistyivät Suomessa tiettävästi 1800-luvun puolivälissä ja niiden kultakausi päättyi 1950-luvulle. Nykyään osaavia tekijöitä alkaa olla harvassa. Taitavien tekijöiden löytäminen voi usein olla ensimmäinen haaste korjausrakentamisen kohteissa, jossa ensi sijassa vaalitaan alkuperäisyyttä, perinteisiä materiaaleja ja työtapoja. Metsähallituksen hallinnassa on kulttuurihistoriallisia, päreillä katettuja kohteita kelpo määrä”, kertoo rakennusperinnön erikoissuunnittelija Sini Saarilahti.

Kolminkertaisen pärekaton käyttöikä on tavallisesti 15-25 vuotta katon lappeen kaltevuudesta, rakennusten sijaintipaikasta, käytetystä puumateriaalista ja huoltotoimista riippuen. Pärekattojen uusiminen alkuperäisen kaltaisena säilyttää rakennuksille ominaisen ilmeen ja materiaalin, perinteistä rakentamistapaa unohtamatta. 

”Kolin kansallispuistossa on syksyllä ollut käynnissä muitakin urakoita. Pärnälahden Kelomökin kunnostus valmistui juuri. Siellä uusittiin peltikatto sekä tupaan että varastoon, lisäksi ikkunoiden ja ovien yläpuolisia painumavaroja suurennettiin. Mäkränmajan hirsirungon korjaustyö laajeni myös ulkokatteeseen, siellä pelti vaihtuu rakennukselle paremmin soveltuvaksi kolmiorimahuovaksi.  Seppälän pihapiirin ladon kattoremontti on puolivälissä, siellä päre vaihdetaan lautakatteeseen. Kolin kylällä sijaitsevan kirkon pysäköintialueen pieni laajennus on saatu valmiiksi. Muuten maastossa aletaan pikkuhiljaa odotella talven tuloa. Vuokratuvista Metsäpirtti, Lakkala, Seppälä ja Soikkeli menivät kiinni kuun vaihteessa. Pärnälahden kelomökki ja punainen tupa ovat retkeilijöiden vuokrattavissa vielä lokakuun ajan”, suunnittelija Tarja Teppo Metsähallituksesta sanoo.  

Lisätietoja