Uutiset

Metsähallitus aloittaa Kärnäkosken linnoituksen kunnostuksen 

Metsähallitus kunnostaa Savitaipaleella sijaitsevaa Kärnäkosken linnoitusta kevään ja kesän aikana. Linnoitus kunnostetaan eduskunnan myöntämällä lisärahoituksella. Työt käynnistyvät huhtikuussa. Arkeologit avaavat ensin muurien päällä olevia maakerroksia. Tavoitteena on selvittää, onko vanhaa, savesta ja tuohesta tehtyä, vesieristystä vielä jäljellä. Itse linnoituksen korjaustyöt käynnistyvät toukokuun puolivälissä. Linnoituksen kunnostustöiden urakoitsija on Mikkelin Kivityö MKT Oy.

Kesäinen maisema linnoitukselta.

Kärnäkosken linnoitus rakennettiin venäläisen kenraali Aleksandr Suvorovin johdolla vuonna 1791 osaksi pääkaupunki Pietarin puolustusjärjestelmää. Rakentamiskäskyn antoi keisarinna Katariina Suuri. Ruotsin vastaista rajaa turvannut linnoitus oli samalla Saimaan laivaston tukikohta. Linnoitus hylättiin tarpeettomana, kun Suomi oli vuonna 1809 liitetty osaksi Venäjää.

”Kärnäkosken linnoitukselta valvottiin ennen niin maantietä kuin vesiä pitkin kulkevia. Nykyään linnoitus sekä sitä kiertäneet muurit ja vallihauta ovat nähtävillä raunioina. Kärnäkosken linnoituksen alue on luokiteltu maakunnallisesti arvokkaaksi perinnemaisemaksi. Lampaat laiduntavat kesäisin linnoituksella, pitävät maiseman avoimena, hoitavat muinaisjäännöstä ja ilahduttavat eläinten ystäviä,” erikoissuunnittelija Tanja Tenhunen Metsähallituksesta kertoo.

Linnoitusalue on normaalisti aina avoinna. Kunnostustöiden vuoksi työmaa-alue aidataan ja kulku sille estetään töiden ajaksi. Helpointa linnoitukseen tutustuminen on lumettomaan aikaan, vaikka pysäköintialue aurataan myös talvisin. Kärnäkosken linnoitukselle pääsee myös veneellä. Tulentekopaikka ja laavu sijaitsevat lotjasataman rannassa, puolen kilometrin kävelymatkan päässä linnoituksen pysäköintialueelta. Yleisöopastuksia linnoitukselle voi tilata Partakosken kyläyhdistykseltä.

Lisätietoja