Luontoon.fi uutiset

Luonnon konserttisali lumosi Punkaharjun

Kesäinen elokuun ilta tarjosi upeat puitteet Punkaharjulla eilen järjestetylle tiedettä ja taidetta yhdistävälle Luonnon konserttisali -tapahtumalle. Tapahtuma levittäytyi Suomen Metsämuseo Luston, Hotelli Punkaharjun ja Aseman taidelaiturin alueille. Kartanokimalaisen elämään tutustui päivän aikana yhteensä noin 800 henkilöä. Metsähallituksen Luontopalvelut järjesti tapahtuman yhdessä lukuisien kumppaneiden kanssa. Luonnon konsertisali oli yksi Suomen luonnon päivän päätapahtumista.

Esiintymislavalla näkyy kahden muusikon taustalla viedotaidetta.

”Me voimme toimia pölyttäjien ja luonnon monimuotoisuuden hyväksi niin yksilöinä kuin organisaatioina. Tähän tarvitaan sekä sydämen halua toimia että tietoa. Luonnon konserttisali -tapahtuma yhdisti uudella tavalla tieteen ja taiteen. Tapahtuman vierailijat saivat työkalupakin luonnon monimuotoisuuden puolesta toimimiseen sekä upean taide-elämyksen”, Metsähallituksen luontopalvelujohtaja Henrik Jansson sanoo.

Tapahtuman kruunasi kartanokimalaisen vuodenkierrosta kertonut ulkoilmakonsertti. Auringon laskiessa alkaneesta konserttiteoksesta nautti yli 400 henkilöä. Teoksen säveltäneet Max Lilja ja Ringa Manner esiintyivät lavalla näyttävän videotaiteen pyöriessä taustalla. Kimalaiskuningattaren roolissa nähtiin tanssija Kaisa Niemi, joka tanssi upeassa puvussaan välillä yleisön seassa ja lavalla. Esityksen päätteeksi yleisö nousi osoittamaan seisaaltaan suosiotaan. 

Luonnon konserttisalin teemana oli luonnon monimuotoisuus ja erityisesti pölyttäjien merkitys. Tarina avautui yhden lajin kautta: päivän sankarina oli Bombus hypnorum eli kartanokimalainen. Kimalaistutkija Olli Loukola oli tuonut Oulun yliopiston tutkimuspisteeltään koulutettuja kimalaisia ihmisten ihmeteltäväksi. Pörriäisten lentoareenan äärellä riittikin ihastelijoita. 

Kimalaiskuningattaren pääsi tapaamaan Hotelli Punkaharjun pihapiirissä. Kimalaiskuningatar kertoi vierailijoille elämästään ja jakoi siirtokuvatatuointeja, joissa esiintyi luonnollisesti kuningatar itse. Kimalaiskuningattaren viesti tapahtumavieraille oli selkeä.

”Älä tapa kuningatarta! Kaikki aikaisin keväällä lentelevät kimalaiset ovat kaltaisiani kuningattaria, joiden varassa on kokonaisen yhdyskunnan synty. Yhdenkin kuningattaren menetys voi tarkoittaa 10–20 kilon menetystä marjasadossa – sen verran pölytysvoimaa jää syntymättä”, korosti kimalaiskuningattaren asuun sonnustautunut Metsähallituksen suojelubiologi Miina Auttila

Kukkien koristelema tanssija tanssi puussa köyden varassa. Taustalla yleisöä sekä kukkiensitoja.

Vieno Motors toteutti Hotelli Punkaharjun Putiikin edustalla anarkofloristisen esityksen, jossa taiteilijoiden näyttävillä kukka-asusteilla koristelema tanssija eli niitty tanssi puussa. Jännittävän puutanssin seuraaminen oli huikea kokemus.

Aseman taidelaiturin puutarhakävelyt kiinnostivat tapahtumavieraita. Taidelaiturilla järjestettiin myös taidejatkot konsertin päätteeksi. Iltaa pystyi jatkamaan näyttelyihin tutustumalla viimeisen Savonlinnan junan lähtöön saakka.

Luonnon konserttisali on latvialainen tapahtumakonsepti, joka levittää luontotietoutta elävän musiikin, visuaalisen elämyksellisyyden, tarinallisuuden ja ympäristökasvatuksen keinoin. Latviassa vastaavia, suuren suosion saaneita Nature Concert Hall -tapahtumia on järjestetty jo 15 vuoden ajan. Ne houkuttelevat vuosittain tuhansia taiteen- ja luonnonystäviä kaikista ikäluokista.

Lisätietoja

Metsähallitus on valtion liikelaitos, jonka hoidossa on kolmasosa Suomen maa- ja vesialueita. Metsähallituksen tarkoitus on luonnon arvon ja yhteisen varallisuuden vastuullinen kehittäminen yli sukupolvien. 1200 metsähallituslaista eri puolilla Suomea vastaavat alueiden kestävästä käytöstä, hoidosta ja suojelusta - erilaiset tarpeet ja odotukset yhteensovittaen.
Metsähallituksen Luontopalvelut tarjoaa kestävän tavan nauttia Suomen kauneimmasta luonnosta. Suojelemme arvokkainta luontoa ja vastuullamme ovat maamme kansallispuistot, luonnonpuistot ja muut valtion suojelualueet, pohjoiset erämaa-alueet sekä monet merkittävät historiakohteet.