Luontoon.fi uutiset
Lapin kansallispuistot: luontomatkailun käyntimäärissä palattiin viime vuonna tasaiseen kasvuun koronavuoden 2021 jälkeen
Käyntimääriltään suosituimmat kansallispuistot olivat viime vuonnakin Lapissa. Lapin kansallispuistojen käyntimäärät olivat viime vuonna korkeammalla tasolla kuin ennen pandemiaa, mutta jäivät koronavuoden 2021 määristä.
Pallas–Yllästunturin kansallispuisto edelleen Suomen suosituin
Suomen suosituin kansallispuisto oli viime vuonna jo aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan Pallas–Yllästunturin kansallispuisto Tunturi-Lapissa. Kansallispuiston alkuvuosi 2022 oli historiallisen vilkas: tammi–maaliskuussa käyntejä oli enemmän kuin koskaan aiemmin. Yhteensä Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa käyntejä oli viime vuonna 594 300.
– Ennen kesäkautta koronarajoitukset purettiin, mikä vähensi luontomatkailun käyntimääriä. Myös Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan leimasi vuotta. Ruskakausi oli käyntimääriltään hiljaisempi kuin muutamat viime vuodet. Sodasta johtuva elinkustannusten nousu saattoi vaikuttaa myös siihen, kuinka ahkerasti pohjoisen luontokohteisiin lähdettiin loppuvuodesta lomille, kansallispuiston virkistyskäyttöpäällikkö Pekka Sulkava Metsähallituksen Luontopalveluista kertoo.
Sulkava avaa Pallas-Yllästunturin kansallispuiston suosiota blogikirjoituksessaan (linkedin.com).
Lapissa on nyt selkeästi kaksi luontomatkailun sesonkia: talvi ja sulan maan kausi
Lapin kansallispuistojen käyntimäärät ovat edelleen kasvussa, jos tarkastellaan pidemmän aikavälin trendiä. Retkeilijät, pyöräilijät ja muut kävijät ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana löytäneet aivan uudella tavalla Lapin kesän.
– Kun aiemmin käynnit painottuivat talven hiihtokauteen, nyt meillä on ollut useamman vuoden toinen selkeä piikki käynneissä kesällä ja alkusyksystä. Lapin kesän on löytänyt uusi sukupolvi, paikalla on paljon myös lapsiperheitä. Myös luonnossa liikkumisen tavat ovat monipuolistuneet. Esimerkiksi pyörällä liikkuminen on suosittua sekä kesällä että talvella, Urho Kekkosen kansallispuiston virkistyskäyttöpäällikkö Pirjo Seurujärvi Metsähallituksen Luontopalveluista kertoo.
Savukosken, Sodankylän ja Inarin alueella sijaitseva Urho Kekkosen kansallispuisto oli viime vuonna käyntimääriltään Suomen toiseksi suosituin. Käyntejä kansallispuistossa oli 405 400.
59 300 käyntiä uudessa Sallan kansallispuistossa
Viime vuoden alusta Lappi sai uuden kansallispuiston, Sallan kansallispuiston. Aiemmin alue oli Metsähallituksen luonnonsuojelualuetta.
– Jos vertaa kansallispuiston käyntimääriä luonnonsuojelualueen käyntimääriin, Sallassa oli vilkkaampaa kuin koskaan mittaushistoriamme aikana, virkistyskäyttöpäällikkö Hely Juntunen Metsähallituksen Luontopalveluista sanoo.
Sallan kansallispuistoon on ensimmäisen vuoden aikana rakennettu uusia tupia, kotia ja reittejä. Työt jatkuvat vielä tänä vuonna.
– Lämpimästi toivotamme kävijät tervetulleiksi Sallaan. Olemme uusineet rakenteita sillä ajatuksella, että uudessa kansallispuistossa tupia ja kotia myös tehdään uudella tavalla. Parhaillaan lausunnoilla on Sallan hoito- ja käyttösuunnitelma. Siinä linjataan, mihin retkeilyreittejä alueella keskitetään ja mitkä alueet suojellaan tiukasti, Juntunen kertoo.
Hoito- ja käyttösuunnitelmaa voi kommentoida viimeistään 10. helmikuuta (metsa.fi).
Tänä vuonna selviää, pysyvätkö kansallispuistojen palvelut 2023–2026 nykyisellä tasolla
Metsähallituksen Luontopalvelut hoitaa ja kehittää kansallispuistoja ja muita valtion luonnonsuojelualueita Suomessa. Luontopalvelujen toimintaa rahoitetaan pääosin valtion budjetista. Kuinka paljon Luontopalvelujen työhön osoitetaan rahaa, riippuu tulevan hallituksen hallitusohjelmasta.
– Kohonneiden kävijämäärien myötä perusrahoituksemme kansallispuistojen ja erityyppisten retkeilyalueiden hoitoon on tällä hetkellä liian tiukka. Jos joudumme sopeuttamaan palvelujemme tarjontaa vaalien jälkeen, haluamme valmistella ratkaisuja yhdessä kuntien, matkailutoimijoiden ja muiden kumppaniemme kanssa, Lapin aluejohtaja Jyrki Tolonen Metsähallituksesta sanoo.
Kansallispuistoilla on Lapissa merkittävä vaikutus paikalliseen talouteen. Esimerkiksi vuonna 2022 Pallas–Yllästunturin kansallispuiston vaikutukset paikallistalouteen olivat 71,0 miljoonaa euroa, Urho Kekkosen kansallispuiston 44,7 miljoonaa euroa ja Pyhä–Luoston kansallispuiston 18,3 miljoonaa euroa.
Suosituimmat Lapin kansallispuistot 2022
1. Pallas–Yllästunturin kansallispuisto, käyntejä 594 300
2. Urho Kekkosen kansallispuisto, käyntejä 405 400
3. Pyhä-Luoston kansallispuisto, käyntejä 203 600
4. Riisitunturin kansallispuisto, käyntejä 62 300
5. Sallan kansallispuisto, käyntejä 59 300
6. Lemmenjoen kansallispuisto, käyntejä 18 300
7. Perämeren kansallispuisto, käyntejä 5 800
Fakta: kansallispuistojen käyntimäärät ovat aina suurempia kuin puistossa vierailevien henkilöiden lukumäärä
- Metsähallitus mittaa kansallispuistojen käyntimääriä laskureilla, jotka on sijoitettu virallisille retkeilyreiteille.
- Esimerkiksi yhden viikon lomamatkan aikana yksi ihminen saattaa käydä kansallispuiston alueella useita kertoja. Uniikkien kävijöiden määrä onkin aina pienempi kuin puistojen käyntimäärät.
- Metsähallituksen käyntimäärätilastoissa on otettu huomioon myös henkilöt, jotka eivät liiku kansallispuistojen virallisilla reiteillä, esimerkiksi marjastavat paikalliset ihmiset.
- Kesällä 2021 Metsähallitus otti käyttöön ensimmäistä kertaa myös pyöräilyreiteille sijoitettuja laskureita. Metsähallitus saa vertailutietoa pyöräilijöiden ja kävelijöiden käyntimääristä entistä paremmin tulevina vuosina.