Uutiset

Kymenlaaksoon perusteilla luonnonsuojelualueita valtion maille

Ympäristöministeriön tiedote 6.11.2020

Kymenlaaksoon ollaan perustamassa luonnonsuojelualueita valtion omistamille maille. Suojeltavaksi suunnitellut alueet on pääosin varattu luonnonsuojelutarkoitukseen jo aikaisemmin. Alueita on kaikissa Kymenlaakson kunnissa: Haminassa, Iitissä, Kotkassa, Kouvolassa, Miehikkälässä, Pyhtäällä ja Virolahdella. Kaikkiaan alueita suojellaan noin 32 000 hehtaaria. Valmistelu alkaa keskusteluilla paikallistahojen kanssa.

Suojeltaviksi suunniteltuihin alueisiin lukeutuu muun muassa soita, lehtoja, vanhoja metsiä sekä vedenalaista luontoa Itäisen Suomenlahden merialueella. Suojeltavia alueita on kaikissa Kymenlaakson kunnissa ja lisäksi kokonaisuuteen sisältyy laajoja Itäisen Suomenlahden vesialueita, jotka ovat osin yleistä vesialuetta. Jo aiemmin perustettuun Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon ei kuulu merialueita, ja nyt suojeltavaksi suunnitellut merialueet sijoittuvat kansallispuiston läheisyyteen.

Suojelualueiden perustaminen alkaa keskustelulla paikallistahojen kanssa

Paikallistahojen kanssa keskustelu on keskeinen osa suojelualueiden perustamiseen liittyvää säädösvalmistelua. Tapaamiset alkavat marraskuussa 2020. Koronatilanteen vuoksi tilaisuudet järjestetään ensisijaisesti virtuaalisesti, osallistujille mahdollisimman helposti käytettävin menetelmin. Näkemyksiä luonnonsuojelualueita koskevista suunnitelmista kysytään muun muassa maakunnan liitolta, kunnilta sekä metsästys-, kalastus- ja luonnonsuojelujärjestöiltä. Keskustelujen jälkeen ympäristöministeriö valmistelee asetusluonnokset, jotka lähetetään myöhemmin lausuntokierrokselle.

Nyt käynnistyvien keskustelujen tarkoituksena on koota tietoja ja selvittää eri tahojen näkemyksiä paikallisista erityispiirteistä ja erityisesti metsästystä ja kalastusta koskevien poikkeusten tarpeista ja mahdollisuuksista. Sidosryhmäkeskustelujen jälkeen järjestetään joulukuussa 2020 vielä avoin virtuaalinen yleisötilaisuus kaikille asiasta kiinnostuneille.

Tavoitteena säilyttää alueet luonnontilassa

Luonnonsuojeluun osoitettujen alueiden käyttöä määrittää luonnonsuojelulaki. Luonnonsuojelualueilla on yleisenä tavoitteena säilyttää alueet luonnontilassa ja vapaina ihmisten aiheuttamilta häiriöiltä. Jokamiehenoikeuksia ei kuitenkaan ole yleensä tarpeen rajoittaa, eli alueilla on jatkossakin sallittua marjastaa, sienestää ja liikkua. Liikkumisen rajoitus edellyttää, että alueen eläimistön tai kasvillisuuden säilyminen sellaista vaatii.

Metsästystäkin alueilla usein sallitaan. Metsähallitus voi esimerkiksi sallia alueilla hirvenajoa ja vieras- tai haittalajien metsästystä. Valtioneuvoston asetukseen yli 100 hehtaarin kokoisilla alueilla voidaan sisällyttää muitakin metsästystä sallivia säännöksiä, vaikka pääsääntöisesti eläinten tappaminen on luonnonsuojelualueilla lain mukaan kiellettyä. Samalla on kuitenkin huolehdittava, että alueiden muuta käyttöä tai luonnonarvoja ei haitata tai vaaranneta.
Perustettavilla luonnonsuojelualueilla saa kalastaa yleiskalastusoikeuksien mukaisesti. Metsähallituksen luvalla muukin kalastus on mahdollista, ellei tälle ole esteitä luonnonsuojelualueen perustamistarkoituksen näkökulmasta. Kalastus on mahdollista myös yleisillä vesillä merialueella sijaitsevilla luonnonsuojelualueilla.

Lisätietoja