Luontoon.fi uutiset

Koli jatkaa Pohjois-Karjalan suosituimpana luontokohteena - Suhteellisesti eniten nousivat Petkeljärven kansallispuiston käyntimäärät

Pohjois-Karjalan luontokohteet osoittivat vetovoimansa ja tärkeytensä virkistys- ja matkailukohteina alkuvuonna. Kaikkien kansallispuistojen sekä Ruunaan retkeilyalueen käyntimäärät nousivat merkittävästi. Eniten käyntejä tehtiin tuttuun tapaan Kolin kansallispuistoon, missä alkuvuoden käyntimäärä oli reilut 155 400 ja kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli 16 prosenttia.

Joukko retkeilijöitä istuu kalliolla. Taustalla syksyinen vaaramaisema.

”Pääosa Kolin kansallispuiston asiakkaista tulee pääkaupunkiseudulta. Ja Kolilla olikin aikaisempaa hiljaisempaa maalis-huhtikuussa, kun Uudenmaan rajat olivat kiinni. Kesällä Kolilla oli ennätyksellisen vilkasta ja pysäköintialueilla on ollut ruuhkia”, puistonjohtaja Matti Hovi Metsähallituksesta kertoo.

Kolin pysäköintihaasteiden ratkaisu häämöttää lähitulevaisuudessa. Metsähallitus on saanut eduskunnalta lisärahoitusta Kolin kansallispuiston pysäköintijärjestelyjen suunnitteluun sekä lisäpysäköintikapasiteetin rakentamiseen.

”Pysäköintiratkaisujen suunnittelutyö on juuri käynnistynyt. Suunnitelman tekee kajaanilainen Infrasuunnittelu Oy. Suunnittelualue on Kolin kansallispuisto, Kolin kylä ja Kolin satama. Alueen toimijoita osallistetaan suunnitteluprosessissa laajasti. Yleissuunnitelman luonnoksen on määrä valmistua lokakuun loppuun mennessä. Akuuteimman alueen yksityiskohtainen suunnitelma on valmis tammikuussa ja kokonaan suunnitelma valmistuu toukokuun loppuun 2021 mennessä”, puistonjohtaja Matti Hovi Metsähallituksesta sanoo.

Suhteellisesti suurinta käyntimäärien kasvu oli Petkeljärven kansallispuistossa, jossa käyntimäärät kasvoivat 69 prosenttia 1.1.-31.7.2020 välisenä aikana edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verraten. Erityisesti karavaanarit löysivät tänä kesänä Petkeljärvelle. Eduskunnan myöntämän lisärahoituksen turvin Petkeljärvelle suunnitellaan parhaillaan karavaanarialueen laajennusta. Myös Petkeljärven retkeilykeskuksen hyvät majoitus- ja ruokailupalvelut ovat saaneet kiitosta.

Luontokohde: käynnit 1.1.2020-31.7.2020, muutos vuoteen 2019 verrattuna

Kolin kansallispuisto 155 400 käyntiä, +16%
Patvinsuon kansallispuisto 15 400 käyntiä. +66%
Petkeljärven kansallispuisto 18 800 käyntiä, +69%
Ruunaan retkeilyalue 51 200 käyntiä, +13%

Lisätietoja