Luontoon.fi uutiset
Kolin kansallispuistoon tehtiin tämän vuoden tammi-heinäkuussa lähes 156 000 käyntiä. Käyntimäärä kasvoi prosentilla viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Ruunaan retkeilyalueella kasvua oli kolme prosenttia. Valtakunnallisesti kansallispuistojen käyntimäärät kasvoivat 2 prosentilla verrattuna viime vuoden samaan ajanjaksoon.
”Kolin kylälle avautui uusi hotelli juhannuksena, ja se varmasti lisää Kolin vetovoimaa ympärivuotisena matkailukohteena. Tämä heijastuu myös kansallispuiston käyntimääriin. Odotammekin mielenkiinnolla syksyn ja tulevan talven käyntimäärätietoja”, virkistyskäyttöpäällikkö Matti Hovi Metsähallituksesta kertoo. Myös vastaremontoitu Kolin luontokeskus Ukko oli suosittu. Sinne tehtiin lähes 65 000 käyntiä.
Lieksassa itärajan tuntumassa sijaitseva Ruunaan retkeilyalue houkutteli alkuvuonna reilut 38 000 retkeilijää, missä on kasvua kolme prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Ruunaan retkeilyalueen suosiolle voi odottaa kasvua myös jatkossa: alueen maastorakenteita, opastusta ja kalastuksen vaatimia rakenteita kunnostetaan parhaillaan kolmivuotisessa kehittämishankkeessa. Isoja yksittäisiä korjauskohteita ovat esimerkiksi Neitijoen ja Neitipuron sillat sekä Neitikosken esteettömien palvelujen kehittäminen.
Metsähallituksessa on tunnistettu retkeilyalueiden potentiaali, koska niissä voidaan muun muassa järjestää aktiviteetteja, joita kansallispuistoissa ei voi. Metsähallitus aikoo tarkastella retkeilyalueita ja kansallispuistoja laajempana yhteisenä kokonaisuutena ja tehdä tähän valtakunnallisen kehittämissuunnitelman. ”Pohjois-Karjalassa Kolin ja Ruunaan vetovoimat tukevat jo hyvin toinen toisiaan. Tämä parantaa luontomatkailuyritysten liiketoimintamahdollisuuksia ja monipuolistaa kansalaisten luonnossa virkistäytymisen tapoja”, Hovi toteaa.
Patvinsuon kansallispuistoon tehtiin alkuvuonna reilut 9000 käyntiä. Käyntimäärä laski viisi prosenttia viime vuodesta. Petkeljärven kansallispuistoon tehtiin hieman vajaat 9000 käyntiä ja käyntimäärä laski 16 prosenttia. ”Nämä pienet kansallispuistot ovat lähiasukkaiden suosiossa, mutta suosittelemme niitä esimerkiksi Kolilla tai Ruunaalle käyville. Niistä löytyy luonnonrauhaa”, Hovi sanoo.
Kansallispuistojen suosio ei taitu
Suomen 41 kansallispuistossa vierailtiin kaikkiaan 2,3 miljoonaa kertaa tammi-heinäkuussa vuonna 2023. Käyntimäärät kasvoivat 2 prosenttia vuoden 2022 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
”Retkeilybuumi jatkuu edelleen vahvana eikä pandemian aikana syntynyt luontoharrastuskipinä ole sammunut. Verrattuna aikaan ennen koronaa eli vuoteen 2019, on kansallispuistojen käyntimäärissä kasvua 14 prosenttia”, kertoo luontopalvelujohtaja Henrik Jansson Metsähallituksesta.
Käyntimäärien vertailu Pohjois-Karjalan luontokohteissa tammi-heinäkuu v. 2023 ja v. 2022
- Kolin kansallispuisto +1 %
- Patvinsuon kansallispuisto -5 %
- Petkeljärven kansallispuisto -16 %
- Ruunaan retkeilyalue +3 %