Uutiset

Kiivas kesä nosti Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kansallispuistojen alkuvuoden käyntimäärät selvästi plussan puolelle - Kaikista hurjin kasvu Syötteellä

Kansallispuistoissa ja muilla retkikohteilla on takana monivaiheinen alkuvuosi. Korona sulki keväällä Pohjois-Suomen matkailukeskukset, mikä toi käyntimäärien pudotuksen vielä hyvistä hankikeleistä nauttiville kohteille. Kesän retkeilijäryntäys on kuitenkin kääntänyt monen retkikohteen alkuvuoden käyntimäärät kokonaisuudessa plussan puolelle. Muun muassa Syötteen ja Oulangan kansallispuistojen käyntimäärissä on merkittävää kasvua verrattuna viime vuoteen.

Aikuinen, kaksi lasta ja koira seisovat pitkospuilla suolla.

Alkuvuonna 2020 Suomen kansallispuistoihin on tehty yhteensä 2,4 miljoonaa käyntiä. Kasvun määrä viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon (1.1.-31.7.) on 20 prosenttia eli 400 000 käyntiä.

Käyntien keskimääräinen kasvu todentuu myös Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kansallispuistoissa. Tosin Syötteen kansallispuisto pyörii omissa luvuissaan. Voimakasta kasvun aikaa viime vuodet elänyt Syöte jatkaa edelleen nousukiitoaan. Kansallispuiston alkuvuoden käyntimäärissä on kasvua viime vuoteen peräti 40 prosenttia. Kansallispuiston kyljessä sijaitsevalla Iso-Syötteen retkeilyalueella kasvu oli jopa 59 prosenttia.

 "Alkuvuoden upeat hiihtokelit nostivat koko Syötteen matkailualueen käyntimääriä. Kesällä näkyy yleinen kotimaanmatkailubuumi ja esimerkiksi pyöräilyn suosio pitää pintansa ja kasvaa. Kansallispuiston reitistön kehitys sekä koko alueen palvelujen kehitystyö näkyy Syötteen suosion kasvuna", kuvailee puistonjohtaja Saara Airaksinen Metsähallituksen Luontopalveluista.

Myös Hossan ja Riisitunturin kansallispuistojen alkuvuoden käyntimäärissä on nousua viime vuoteen verrattuna. Koillismaan suosituin kansallispuisto, Oulanka, kasvatti sekin edelleen suosiotaan. Alkuvuoden käyntimäärissä on kasvua viime vuoteen verrattuna 28 prosenttia. Luonto- ja kotimaanmatkailun kasvu näkyi kaiken kaikkiaan Ruka-Kuusamon alueella vilkkaana kesänä. Oulangan lähikohteen Valtavaaran ja Pyhävaaran luonnonsuojelualueen käyntimäärät nousivat nekin 32 prosenttia.

"Kaiken kaikkiaan voi todeta, että uutta kävijäkuntaa oli paljon liikenteessä. Tämä näkyi muun muassa luontokeskuksessa, joissa erilaiset kysymykset ja avunpyynnöt lisääntyivät. Retkietiketille ja muulle retkeilyviestinnälle on nyt todella tilausta", pohtii asiakaspalvelupäällikkö Airi Kallunki Oulangan luontokeskuksesta.

Metsähallitus uskoo, että iso osa uusista kävijöistä jää pysyviksi, kun he kerran ovat löytäneet kansallispuistojen luonnon, toimivat retkeilyrakenteet ja sekä alueiden matkailuyrittäjien hyvät palvelut.

Hiljaisempi Rokuan kansallispuisto ja naapurinsa Oulujärven retkeilyalue ovat nekin kasvattaneet tänä vuonna käyntimääriään. Rokuan käyntimäärät nousivat neljänneksi viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna (+26%). Rokualla on havaittavissa telttailun suosion kasvua; viipymät alueella on pidentyneet. Alue on edelleen myös pyöräilijöiden suosiossa. Oulujärven retkeilyalueella käyntimäärien kasvua on 27 prosenttia. Muun muassa retkeilyalueen suosio karavaanareiden käyntikohteena on nostanut lukuja.

Retkeilijöiden määrän kasvu ja uudet luontoliikuntamuodot ovat paljastaneet kansallispuistoissa ja muilla suosituilla luontokohteilla myös kehitys- ja uudistamistarvetta. Hallituksen tulevaisuusinvestointirahoituksen avulla Metsähallitus pystyy kuromaan umpeen palvelurakenteiden korjausvelkaa, mutta kehittämistyö vaatii pitkäjänteisyyttä, myös rahoituksen osalta.

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kansallispuistojen käynnit ja käyntimäärien kehitys (vrt. viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon 1.1.-31.7.):            
Oulanka: 133 626, muutos +28%    
Syöte: 65 028, muutos +40%   
Hossa: 64 387, muutos +14%  
Riisitunturi: 34 324, muutos +16%
Rokua: 11 476, muutos +26%
Hiidenportti: 7 985, muutos -7%

Lisätietoja