Uutiset

Keskelle suota on kohonnut Oulun seudun syksyn odottamattomin valokuvanäyttely

Muhoksella sijaitsevalla Jättiläissaaren suoalueella retkeilevä voi hämmästyksekseen löytää itsensä valokuvanäyttelystä. Näyttely koostuu 18 kasvokuvasta, jotka on ripustettu käkkärämäntyihin tai pystytetty avosuolle. Teoksiin pääsee tutustumaan kiertämällä kohteella sijaitsevan luontopolun.

Kaksi naista ripustaa taulua suolla kahden männyn väliin. Taustalla on pitkospuut, joilla seisoo joukko ihmisiä.

Jättiläissaaren suoalueen valokuvanäyttelyn takana ovat Oulun kaupungin nuorten työpajat. Taide- ja mediapajan nuoret valmentajineen toteuttivat Luonnos-valokuvanäyttelyn yhdessä luontokummien kanssa.

"Valokuvateosta tehtäessä jokainen nuori ja luontokummi rakensi kutreilleen kruunun luonnonmateriaaleista. Jokainen kruunu kuvastaa näin ollen kantajaansa. Tämän jälkeen nuoret ja luontokummit studiovalokuvattiin ja kuvat ikuistettiin tauluiksi. Lopputulos on kaunis ja tunteellinen kuvaus siitä, kuinka jokainen meistä on sidoksissa luontoon omalla henkilökohtaisella tavalla", kertoo taide- ja mediapajan työvalmentaja Annika Nykänen.

Työpajojen asiakkaat ovat 17-29 -vuotiaita oululaisia, joiden elämänhallintaa ja työelämävalmiuksia pajajaksoilla vahvistetaan erilaisen merkityksellisen tekemisen kautta. Nuorten pajatoiminta on tehnyt vuodesta 2018 lähtien yhteistyötä Metsähallituksen Luontopalvelujen kanssa. Luontoa toimintaan -hankkeessa nuoret ovat osallistuneet monenlaisiin luonnonsuojelutöihin sekä luonnonsuojeluviestinnän kehittämiseen.

Luonnos-näyttely on nähtävissä Jättilaissaaressa 15.11.2020 asti, jonka jälkeen se kiertää Liminganlahden ja Syötteen luontokeskuksissa. Syksyllä 2021 se palaa jälleen takaisin Jättiläissaareen.

Suomaisema, jossa etualalla on taulu.

Retkeilymahdollisuuksia voidaan kehittää yhdessä

Luonto on liikuttanut tänä vuonna suomalaisia enemmän kuin koskaan. Erityyppisille retkikohteille riittää kysyntää ja etenkin lähellä asutuskeskittymiä sijaitsevien kohteiden merkitys on viime aikoina korostunut.

Jättiläissaari on Muhoksella sijaitseva lähiluontokohde, jota Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminta kehittää Metsähallituksen luvalla. Kohteen metsät ovat valtion omistamia monikäyttömetsiä ja aapasuoalueet suojeltuja. Suo- ja metsäluonnosta pääsee nauttimaan kulkemalla n. 4,5 kilometrin mittaisen luontopolun, jonka varrella on myös tulipaikka.

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminta haluaa, että Jättiläissaaressa tulevaisuudessa toteutettavat toimenpiteet hyödyttävät kaikkia luonnossa liikkujia. Kohteeseen on työpajan toimesta tulossa mm. opasteviitat, wc, puuliiteri sekä lisää ympäristötaidetta. Tällä hetkellä alueelta löytyy jo kymmeniä työpajanuorten tekemiä linnunpönttöjä, Luonnos-valokuvanäyttely ja risuteoksia.

"Retkeilykohteen kehittäminen yhdessä on ollut antoisaa. Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnalta on tullut kasapäin mainioita ideoita ja jo toteutetut työt ovat olleet erittäin hienoja sekä viimeisteltyjä. Olen todella tyytyväinen siihen, mitä olemme saaneet aikaan. Ei haittaisi, vaikka tällaisia yhteistyökuvioita olisi enemmänkin", sanoo Metsähallituksen erikoissuunnittelija Hannele Kytö.