Luontoon.fi uutiset
- Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan toi uuden tilanteen luontomatkailuun
Kansallispuistojen käyntimäärät ovat tasaantuneet kysyntähuipusta, mutta kohteissa vierailtiin vilkkaammin kuin pandemiaa edeltävänä aikana. Yhteensä kansallispuistoissa vierailtiin 2,2 miljoonaa kertaa tammi- ja heinäkuun välisenä aikana (1.1.‒31.7.2022). Kasvua vuoteen 2019 eli pandemiaa edeltäneeseen aikaan on 11 prosenttia ja pitkään jatkunut nousu jatkui, vaikka viime vuodesta käyntimäärät laskivat 12 prosenttia. Suomen suosituimmat kansallispuistot tammi-heinäkuussa olivat Pallas–Yllästunturi, Urho Kekkosen kansallispuisto, Nuuksio, Koli ja Pyhä–Luosto. Kävijätyytyväisyys kansallispuistovierailuissa on korkea.
”Kansallispuistojen käyntimäärät kertovat pitkän ajan kasvutrendistä. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on kuitenkin lisännyt epävarmuutta myös luontomatkailuun. Merkittävinä vaikutuksina ovat inflaatio ja polttoaineen hinta, jotka ovat tänä kesänä rajoittaneet kotimaan matkailua ja veneilyä. Pandemian jälkeen vilkastunut tapahtumatarjonta kotimaassa ja avautunut ulkomaan matkailu ovat luotsanneet kesälomalaisen ajankäyttöä”, sanoo luontopalvelujohtaja Henrik Jansson Metsähallituksesta.
Metsähallituksen Luontopalvelut ylläpitää ja kehittää Suomen kansallispuistoja.
Kansainvälisen matkailun elpymistä odotetaan yhä
Ulkomaisia matkailijoita on saapunut Suomeen, mutta isommat ryhmät puuttuvat vielä. Sota muutti matkailua vahvasti: aiemmin kansallispuistoissa on vieraillut paljon Aasiasta tai Venäjältä tulleita matkailijoita, etenkin Lapissa ja Itä-Suomessa.
”Matkailu ulkomailta Suomeen on käynnistynyt pitkän tauon jälkeen kevään aikana. Eri markkinat ovat tosin avautuneet hieman eri aikatauluilla. Valtaosa, yli 80 prosenttia, ulkomailta Suomeen saapuvista matkailijoista on Euroopasta. Tärkeimpiä markkinoita ovat Saksa, Ranska, Alankomaat, Iso-Britannia sekä Ruotsi. Kansainvälisiä yöpymisiä on kuitenkin vielä huomattavasti vähemmän (-36 prosenttia) kuin pandemiaa edeltävänä vuonna 2019. Matkailun palautumista ennalleen joudumme odottamaan vielä ainakin vuoden, ehkä jopa kaksi”, kertoo johtaja Kristiina Hietasaari Visit Finlandista.
Luontokokemuksia arvostetaan – ja tarvitaan
Pandemia-aika ja maailman kriisit ovat osoittaneet, miten suuri merkitys kansallispuistoilla ja muilla luontokohteilla on terveydelle ja hyvinvoinnille.
Kävijät arvostavat luontokokemuksiaan ja tyytyväisyys kansallispuistojen palveluihin ja retkeily-ympäristöön on korkea: 4,4 asteikolla 1–5. Metsähallitus kerää asiakaspalautetta luontokeskuksissa, asiakaspalvelupisteissä ja maastossa. Vuosittain maastossa tehdyillä kävijäkyselyillä saadaan tuhansilta vastaajilta arvioita ja tietoa retkikokemuksista ympäri Suomen.
"Kävijät ovat tyytyväisiä kansallispuistovierailuihinsa. Tyytyväisyyden syitä ovat luonto, maisemat, rauha ja ystävien seura. Myös retkeilypalvelujen, kuten reittien ja taukopaikkojen mittavien korjaustöiden tulokset ilahduttavat kävijöitä. Aktiviteettitoiveet ovat jatkuvasti monipuolistuneet ja niihin pyrimme vastaamaan mahdollisuuksien mukaan yhdessä matkailuyrittäjien kanssa”, toteaa Henrik Jansson.
”Tärkeä tulevaisuuden kysymys on liikennejärjestelyjen ja joukkoliikenteen kehittäminen suosittuihin kohteisiin. Hyviä malleja on esimerkiksi tämän kesän yhteistyö VR:n kanssa, jossa useisiin kansallispuistoihin ja luontokohteisiin pääsy mahdollistettiin junalla oman auton sijaan. Lisäksi VR avasi myös junayhteyden Hillosensalmelle lähelle Repoveden kansallispuistoa. Paikallisbussit ovat kuljettaneet retkeilijöitä Turusta Kurjenrahkaan, pääkaupunkiseudulla Hop on Hop off -linjana Sipoonkorven kansallispuistoon ja Tampereelta Seitsemiseen ja Helvetinjärvelle. Yhteistyöstä on tullut kiitosta asiakkailta ja niille toivotaan jatkoa.”
Rahoituksen on vastattava kansallispuistojen suosiota
Metsähallitus on kyennyt merkittävällä tavalla kuromaan kiinni kansallispuistojen palvelurakenteisiin syntynyttä korjausvelkaa, joka vuonna 2019 arvioitiin 39 miljoonan euron suuruiseksi. Tämän mahdollisti hallituksen erillisrahoitus eli ns. tulevaisuusinvestointirahoitus.
”Ilman erillisrahoitusta tilanne olisi ollut kestämätön, kun käyntimäärät räjähtivät kasvuun. Luontoarvot olisivat vaarantuneet, ja asiakasturvallisuus ja -kokemus heikentyneet voimakkaasti”, Henrik Jansson toteaa.
Metsähallitus korostaa, että ensi vuoden budjetissa ja seuraavalla valtiontalouden kehyskaudella on varmistettava kansallispuistojen hoidon pysyvä rahoitus tasolle, joka estää uuden korjausvelan kertymisen.
”Myös ulkomaisten matkailijoiden paluu edellyttää korkeatasoisia retkeilyrakenteita ja -palveluja. Vain siten voimme edistää luontoon tukeutuvan matkailun elpymistä.”
Lue lisää Henrik Janssonin blogista (linkedin.com): Kansallispuistoja ei saa päästää rapistumaan uudelleen – kansallispuistojen hyödyt ovat rahoitusta paljon suuremmat
Metsähallitus seuraa kansallispuistojen ja muiden suosittujen luontokohteiden käyntimääriä ja raportoi käyntimääristä vuositasolla sekä väliraportoinnin yhteydessä ajanjaksolla 1.1.‒31.7.
Lisätietoja