Luontoon.fi uutiset
Etelä-Konneveden kansallispuiston suosituimman patikointireitin, Kalajan kierroksen (4,6 km) ensimmäinen kilometri pysäköintipaikalta Vuori-Kalajan taukopaikalle on helppokulkuinen. Sen jälkeen reitti nousee yli 200 metriä korkean Kalajanvuoren laelle ja laskeutuu sieltä takaisin alas taukopaikalle. Erityisesti alastulo vuorelta on ollut erittäin vaikeakulkuista serpentiinipolkua, jossa apuna on ollut tähän asti vain köysikaide. Kalajan kierros on nyt huomattavasti aiempaa turvallisempi, sillä jyrkimpiin kohtiin valmistuivat joulun alla metalliportaat.
Eduskunnan vuonna 2020 Etelä-Konnevedelle myöntämä 200 000 euron jakovararaha mahdollisti porrashankkeen käynnistämisen. "Jo alkuvaiheessa rakennusmateriaaliksi valikoitui teräs sen pitkän käyttöiän ja turvallisuuden vuoksi. Teräsritiläportaat eivät ole märkänäkään liukkaat, kuten puu usein on. Tassulliset kansallispuistovieraat huomioitiin portaiden toiseen laitaan rakennetulla vanerisella koirakaistalla", kertoo Metsähallituksen virkistyskäytön asiantuntija Henri Solismaa.
Porrashanke oli haastava, sillä pelkästään materiaalien kuljettaminen vaati erityisjärjestelyjä. Käytännössä ainoa mahdollinen tapa saada yli kuusi tonnia terästä, puuta ja betonia kuljetetuksi tiettömälle suojelualueelle, korkealle mäen rinteeseen, oli helikopterikuljetus. Portaiden suunnittelu ja rakentaminen sekä kuljetus kilpailutettiin. Materiaalit valmistuivat lokakuussa. Niiden kuljetus sujui hyvin ja rakennustyöt etenivät talvisista olosuhteista huolimatta ripeästi. Portaat valmistuivat ennen joulua ja entistä ehompi reitti voitiin avata taas kulkijoiden käyttöön.
Kansallispuiston reiteillä ei ole talvikunnossapitoa, mutta yleensä ainakin polku Kalajan pysäköintialueelta Vuori-Kalajan taukopaikalle pysyy tallaantuneena. Lumikengät ovat kuitenkin aina varma valinta. Varsinkin Kalajanvuorelle nousevalla reitin osuudella on otettava keliolosuhteet ja varusteet erityisen tarkasti huomioon.
Lisämäärärahan turvin Etelä-Konnevedelle saatiin myös kauan toivottu uusi käymälä Konnekoskelle sekä toinen liiteri ja varastorakennus helpottamaan Vuori-Kalajan huoltoa. Ensi kesänä rakennetaan vielä köysikaide Vuori-Kalaja-lammen rannasta nousevaan rinteeseen ja viimeistellään portaat.
Virkistyskäyttöpäällikkö Tuula Peltonen on iloinen, että "Etelä-Konnevedellä pystyttiin tekemään näin merkittävä parannus lisärahoituksen turvin. Nyt toiveena on saada Luontopalvelujen pysyvä perusrahoitus riittävälle tasolle, jotta kansallispuistojen ja retkeilyalueiden hoito pystytään turvaamaan jatkossakin. Kansallispuistot ovat luonnonsuojelun lisäksi merkittäviä myös paikallistaloudelle ja tuottavat huomattavia hyvinvointivaikutuksia vierailijoilleen."