Luontoon.fi uutiset

Kainuun kansallispuistot valmistautuvat juhlavuoteen tasaisen suosion siivittäminä

Hossan ja Hiidenportin kansallispuistot säilyttivät viime vuonna suosionsa retkeilijöiden keskuudessa. Samalla Kainuun pienemmät kohteet houkuttelivat uusia kävijöitä. Kainuussa vietetään tänä vuonna tuplajuhlia, kun Hiidenportti täyttää 40 vuotta ja Hossa juhlii 5-vuotista taivaltaan kansallispuistona. 

Ryhmä lumikenkäilijöitä kävelee lumisessa metsässä.

Viime vuoden käyntimäärät osoittavat, että retkeilyinnostus on tullut jäädäkseen myös Kainuun kansallispuistoihin. Hossaan tehtiin lähes 113 000 käyntiä eli prosentin verran enemmän kuin vuonna 2020. Hiidenportin käyntimäärä, 15 000, oli runsas 3000 edellisvuotta pienempi, mutta se on edelleen korkeampi kuin vielä vuonna 2019 (14 000). 

Valtakunnallisesti kansallispuistoissa rikottiin ensimmäisen kerran neljän miljoonan kävijän raja. Käyntien vaikutus paikallistalouteen kasvoi käyntejä enemmän, sillä kävijät käyttivät erilaisiin palveluihin aiempaa enemmän rahaa. Sama ilmiö huomattiin myös Hiidenportin viimevuotisessa kävijätutkimuksessa: retkeilijät käyttivät keskimäärin 107 euroa, kun summa vielä vuonna 2012 oli 52 euroa. 

“Hiidenportin kävijätutkimuksen mukaan suurin osa viime vuoden kävijöistä oli ensikertalaisia. Suomessa on vielä valtavasti retkeilijöitä, jotka eivät ole käyneet Hiidenportissa ja muissa Kainuun kohteissa. Tässä on paljon potentiaalia, jota niin alueen kuntien, matkailutoimijoiden kuin Metsähallituksenkin kannattaa nyt hyödyntää", pohtii puistonjohtaja Sari Alatossava Metsähallituksen Luontopalveluista. 

Rakennustöitä ja juhlavuosia 

Osa retkeilijöistä on jo huomannut, että Kainuusta löytyy monenlaisia hienoja luontohelmiä. Ylä-Kainuun luontokohteet, erityisesti Ukkohalla-Paljakka, kasvattivat viime vuonna käyntimääriään. Ukkohalla-Paljakan lukema hipoi jo 40 000 käyntiä. 

“Ylä-Kainuun kohteita kunnostettiin viime vuonna urakalla eduskunnan myöntämän lisärahoituksen turvin, ja työ jatkuu tänä vuonna. Kainuusta löytyy paljon monipuolisia käyntikohteita sekä matkailijoille että paikalliselle väestölle”, Alatossava sanoo. 

Kainuussa on tänä vuonna syytä juhlaan, kun kansallispuistot täyttävät tasavuosia. Hiidenportin kansallispuisto perustettiin vuonna 1982, yhtä aikaa kymmenen muun puiston kanssa. Hossan avajaisia taas juhlittiin viisi vuotta sitten vuonna 2017. 

“Toivomme kovasti, että pääsemme juhlimaan yhdessä retkeilijöiden ja sidosryhmien kanssa. Koronatilanteen kehittyminen näyttää, mikä on ensi kesänä mahdollista. Mutta synttäreitä juhlistetaan joka tapauksessa tavalla tai toisella”, puistonjohtaja Sari Alatossava lupaa. 

Lisätietoja