Uutiset

Takaisin

Ilmainen kalastuspäivä toi lapsille suursaaliin

11.6.2018

Lapset nappasivat peräti 580 kiloa lohikaloja lauantain Vapapäivässä, joka oli kaikille alaikäisille tarkoitettu ilmainen kalastustapahtuma Metsähallituksen lohikalakohteilla. Päivän aikana Vapapäivä-kohteilla kävi kalassa 1240 lasta ja nuorta, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Myös saalismäärä, 480 lohikalaa (580 kg), oli kirkkaasti uusi ennätys.

Vapapäivän saalis. Kuva: Anne HyytiäinenLasten ja nuorten lisääntynyt kalastusinnostus alkaa näkyä myös Vapapäivässä, joka järjestettiin nyt yhdeksättä kertaa lasten kesäloman alkamisen kunniaksi. Metsähallitus avasi Vapapäivää varten lapsille 36 arvokalakohdetta, joista 12 kohteella oli paikalla Suomen Vapaa-ajankalastajien järjestämät oppaat.

Lisäksi lapsille avattiin 24 kalastuskohdetta, joissa alaikäiset saivat kalastaa ilmaiseksi ilman oppaita. Näillä kohteilla myös mukana seurannut vanhempi tai huoltaja sai kalastaa päivän ajan ilmaiseksi.

Vapapäivän suosio ja saalismäärä ovat nousseet hiljalleen vuodesta toiseen. Viime kesänä tehtiin aiempi ennätys. Nyt sekä kalastajien että heidän saamiensa saaliskalojen lukumäärä nousi sadalla.

Kalansaantia edisti jälleen useilla kohteilla muutaman päivän rauhoitus sekä istutukset ennen lasten Vapapäivää.

Ikaalisissa huikea saalis

Eniten kalastajia kävi lauantaina Hämeenlinnan Evolla: 180. Sievin Maasydänjärvellä tapahtumaan osallistui 124 kalastajaa ja Nurmeksen Peurajärvellä 123 kalastajaa. Peurajärvellä paikalla oli heti aamulla tapahtuman alkaessa yli sata lasta.

Tyytyväisiä oltiin myös Kuhmossa. "Päivä oli puolipilvinen mutta lämminhenkinen", paikalla ollut opas kuvaili tunnelmia.

Huikein saalis saatiin tänä vuonna Ikaalisissa Teerilammella: 70 alaikäistä kalastajaa nosti rannalle peräti 95 kirjolohta. "Ennätysosanotto tänä vuonna ja upea tapahtuma", iloitsi Janne Rautanen Suomen Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestöstä Teerilammen Vapapäivän jälkeen.

Kävijämäärät ja saaliit alaikäisten Vapapäivässä lauantaina 9.6.

Varsinais-Suomi
Salo, Matildanjärvi: 57 kalastajaa, 29 kirjolohta, 35 kiloa.

Etelä-Savo
Mikkeli, Mikkelin Valkea: 84 kalastajaa, 19 kirjolohta, 25 kiloa.

Lappi
Sodankylä, Ahvenlampi: 47 kalastajaa, 20 kirjolohta.
Rovaniemi, Vikaköngäs: 109 kalastajaa, 21 kirjolohta (23 kiloa), 1 harjus.

Kainuu
Kuhmo, Syväjärvi: 117 kalastajaa, 10 kirjolohta (27 kiloa) ja yksi hauki. Suurimmat saaliit: Konsta Junttila 2996 g (2 kirjolohta), Juho Mikkonen 2081 g ja Eeva Kähkönen 1849 g.

Pohjois-Pohjanmaa
Sievi, Maasydänjärvi: 124 kalastajaa, 79 kiloa kirjolohta.
Vaala, Manamansalo: 57 kalastajaa, 8 kirjolohta.

Kanta-Häme
Hämeenlinna/Evo, Niemisjärvet: 180 kalastajaa.

Pirkanmaa
Ikaalinen, Teerilampi: 70 kalastajaa, 95 kirjolohta (107 kiloa). Yhteensä 56 lasta sai saalista. "Ennätysosanotto tänä vuonna. Upea tapahtuma", Janne Rautanen Suomen Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestöstä kertoi.

Keski-Suomi
Kivijärvi, Heikinlampi: 105 kalastajaa, 101 kirjolohta. Suurin kala painoi 1560 grammaa.

Pohjois-Karjala
Lieksa, Änäkäinen: vahvistetut tiedot puuttuvat.
Nurmes, Peurajärvi: 123 kalastajaa, 31 kiloa kirjolohta ja 5 kiloa haukea.

Muu Suomi
Omatoimikohteet: 120 kalastajaa.

Lisätietoja