Luontoon.fi uutiset

Fiskträskin uusi laavu valmistui – Sipoonkorven kansallispuiston uudet palvelurakenteet vastaavat kasvaneeseen kysyntään

Sipoonkorven kansallispuistossa on viimeisen kahden vuoden aikana parannettu palvelurakenteita muun muassa uusien reittien, taukopaikkojen ja parkkipaikkojen muodossa. Sipoonkorpi onkin noussut Nuuksion rinnalle pääkaupunkilaisten suosittuna retkeilykohteena.  

Puurakenteinen laavu metsässä. Laavun edustalla on tulentekopaikka ja penkit.

Fiskträskin rantaan vastikään valmistuneen taukopaikan yhteyteen Sipoonkorpeen on rakennettu uusi laavu ja tulipaikka. Keravan vankilassa valmistettu ja vankityönä pystytetty laavu palvelee retkeilijöitä Fiskträskin kierroksen varrella aiemmin tänä vuonna valmistuneen keittokatoksen tuntumassa.  

Puurakenteinen keittokatos, jonka keskellä on tulisija. Katoksessa on kolme ihmistä.

“Laavu täydentää uusia palvelurakenteita, joihin olemme satsanneet kovasti viimeisen kahden vuoden aikana”, kertoo aluesuunnittelija Liisa Neuvonen Metsähallituksen Luontopalveluista. 

Laavulle pääsee Korvenportin ja Bakunkärrin parkkipaikoilta. Alueella on syytä liikkua vain merkityillä reiteillä, sillä läheisyydessä sijaitsee yksityisiä tontteja.

Sipoonkorven suosio ei ole jäänyt korona-ajan ilmiöksi 

Sipoonkorven kävijämäärä nousi muiden kansallispuistojen tapaan koronan myötä vuonna 2020 ja on säilynyt koronaa edeltänyttä aikaa huomattavasti korkeammalla. Tänä vuonna Sipoonkorvessa oli heinäkuun loppuun mennessä vieraillut jo lähes 75 000 kävijää. Se on 44 prosenttia enemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna 2019.  
 
Kasvaneeseen kysyntään on pyritty vastaamaan tekemällä uusia reittejä, rakentamalla taukopaikkoja ja sallimalla telttailu taukopaikoilla, pois lukien Storträsk. Parissa vuodessa ovat valmistuneet Bakunkärrin, Knutersin ja Fiskträskin kierrokset sekä Bisajärven, Fiskträskin ja Bakunkärrin taukopaikat keittokatoksineen. Osaa reiteistä on kestävöitetty sorastamalla niistä helposti kuluvia osia ja lisäämällä pitkospuita märkiin paikkoihin. Lisäksi hakkeen käyttöä reitin päällysteenä testataan muutamalla reittiosuudella. Myös uusia parkkipaikkoja on rakennettu ja vanhoja laajennettu.  

“Nyt, kun taukopaikkoja ja parkkipaikkoja on saatu rakennettua lisää, keskitymme ensi vuonna kunnostamaan olemassa olevia merkittyjä reittejä ja kehitämme kansallispuiston huoltoa”, kertoo Sipoonkorven puistomestari Juha Roisko.  

Aluesuunnittelija Liisa Neuvonen on iloinen siitä, että pääkaupunkilaiset ovat löytäneet Nuuksion lisäksi myös Sipoonkorpeen.  
 
“Sipoonkorpi on noussut Nuuksion rinnalle pääkaupunkilaisten tuntemana ja rakastamana retkeilykohteena”, hän sanoo.  

Lisätietoja