Luontoon.fi uutiset

Etelä-Suomen luonnonvarasuunnitelman laadinnassa yhteistyöryhmät käynnistyivät - sidosryhmät mukaan

Sidosryhmät pääsivät ottamaan kantaa valtion maiden ja vesien käyttöön, kun Etelä-Suomen luonnonvarasuunnittelussa yhteistyöryhmät kokoontuivat Joensuussa ja Tampereella syyskuun puolivälissä. Työpajoissa pureuduttiin muutosvoimiin, riskeihin ja mahdollisuuksiin sekä pohdittiin, millainen on onnistunut luonnonvarasuunnitelma.  

Teemu Rintala seisoo kuvan etualalla ja taaempana on neljä henkilöä pöytien ääressä.
 

Yhteistyöryhmiin oli kutsuttu alueen toimijoita 40 organisaatiosta, kuten kuntia, maakuntia, viranomaistahoja, elinkeinojen edustajia sekä edunvalvonta- ja kansalaisjärjestöjä. Keskusteluissa nostettiin esiin muun muassa ylisukupolvisuus, alueellinen elinvoimaisuus, talousnäkymät, luonto-osaaminen, ennallistaminen, tiestön kunto sekä metsätalouden kerrannaisvaikutukset.

- Sidosryhmät edustavat monipuolisesti eri alojen asiantuntemusta. Saimme erittäin hyvää evästystä, mihin haasteisiin uuden suunnitelman tulee vastata, iloitsee Etelä-Suomen luonnonvarasuunnittelun ohjausryhmän puheenjohtaja, aluejohtaja Eeva-Liisa Jorri Metsähallituksen Metsätalous Oy:stä. 

Suomen Partiolaiset on nyt ensimmäistä kertaa mukana luonnonvarasuunnittelun yhteistyöryhmässä.  

– Suomen suurimpana nuorten vapaaehtoisjärjestönä käytämme toiminnassamme paljon valtion omistamia alueita, esimerkiksi Evon retkeilyalue on meille todella tärkeä kohde. Tottakai olemme kiinnostuneita siitä, miten alueita lähdetään tulevaisuudessa kehittämään – mitä arvoja ja käyttötarkoituksia painotetaan prosessin aikana. On hienoa olla mukana luonnonvarasuunnittelussa, toteaa Suomen Partiolaisten Vaikuttamistyön asiantuntija Kati Systä.  

Seuraavat työpajat järjestetään marraskuussa, jolloin hahmotellaan luonnon käytön tavoitetta vuosille 2025–2030. Sidosryhmien lisäksi yksittäisille kansalaisille avataan myöhemmin syksyllä mahdollisuus esittää kantansa luonnonvarasuunnitteluun. 

Suunnitteluprosessin lopputuloksena valmistuu ensi kesään mennessä valtion maille Etelä-Suomen luonnonvarasuunnitelma, joka sisältää toimenpideohjelman alueen luonnonvarojen hoidolle ja käytölle 2025–2030.    

Lisätietoja