Luontoon.fi uutiset

Chattia kokeillaan keväällä Eräluvat.fi- ja Luontoon.fi-palveluissa

Metsähallituksen Luontopalvelut tarjoaa asiakaspalvelua usealla eri tavalla, sekä kasvokkain että sähköisessä muodossa. Luontopalvelut pyrkii kehittämään yhä parempia asiakaslähtöisiä digitaalisia ratkaisuja, joilla parannetaan asiakkaiden palvelua ja helpotetaan henkilöstön työtä. Yksi osa tätä kehitystyötä on chatti-kokeilu, jossa asiakas saa kontaktin suoraan asiantuntijaan.  

Eräluvat.fi-palvelusta löytyy tietoa esimerkiksi kalastuksesta, metsästyksestä ja maastoliikenneluvista. Huhtikuun alkupuolelta aloitetaan kokeilu, jossa asiakkaalla on mahdollisuus saada palvelua myös chatin kautta. Asiantuntija vastaa asiakkaalle chatti-keskustelussa ennalta sovittujen aukioloaikojen puitteissa. Lisäksi kokeiluun tulee myös chatti-robotti, jolta voi kysyä usein kysyttyjä kysymyksiä. Kokeilu kestää noin kuukauden.  

Luontoon.fi-palveluun chatti ilmestyy noin huhtikuun puolivälissä ja se on rajattu koskemaan vain tiettyjä retkikohteita. Kysymyksiä voi esittää Oulangan kansallispuistosta ja luontokeskuksesta, Riisitunturin kansallispuistosta sekä Karhunkierroksesta.  

”Kyseessä on mielenkiintoinen kokeilu, jossa saamme ensi kertaa arvokasta kokemusta tällaisen palvelun soveltuvuudesta. Kokeilun perusteella teemme johtopäätöksiä tulevaisuuden asiakaspalvelun kokonaisuudesta”, toteaa virkistyskäytön erityisasiantuntija Olli-Petteri Help.

Chat on käytössä sivuilla: