Luontoon.fi uutiset

25 kilometrin verran pitkoslankkua matkaa Kainuun ja Koillismaan retkikohteisiin tulevina kuukausina

Tulevien kuukausien aikana Kainuun ja Koillismaan hangilla matkaa moottorikelkkoja vetäen pitkoslankkukuormia. Metsähallituksen Luontopalvelut liikauttaa pitkostarpeet retkikohteille odottamaan kesän rakennuskautta.

Moottorikelkka ja sen perässä vetokärry lastattuna lankuilla Karhunkierros-kyltin alla.Metsähallituksen Luontopalvelut valmistelee Kainuussa ja Koillismaalla tulevan kesän työmaita siirtämällä rakennustarpeita maastoon. Kansallispuistojen ja muiden retkikohteiden haastavatkin maastot taipuvat kuljetuksiin lumiaikaan.

- Tällainen määrä pitkoslankkua vaatii satoja kelkkareissuja. Näistä tarpeista syntyy reilun 10 kilometrin verran valmista pitkospolkua. On hieno tilanne, että pystymme nykyisen rahoituksen turvin uusimaan monia korjausta kaipaavia reittiosuuksia. Myös reittien kestävöintiin käytettävää mursketta on ajettu jo maastoon muun muassa Pyhävaaralle ja Valtavaaralle, ynnää kenttäpäällikkö Leena Jartti Metsähallituksen Luontopalveluista.

Uutta pitkospuuta matkaa Oulangan kansallispuiston pohjoisosiin Kerojärven reitille. Myös Valtavaaran-Pyhävaaran reiteillä uusitaan pitkososuuksia ensi kesänä. 

Posion Korouomalla uusitaan rotkolaakson pohjoisosien pitkososuuksia Pirkunkirkko–Koivuköngäs-välillä.

Osa pitkokslankuista matkaa Hossan kansallispuistoon. Samoin Hossan lähikohteella, Itärajan retkeilyreitillä uusitaan pitkiä osuuksia pitkoksia. Suomussalmella jatketaan myös viime vuonna käynnistynyttä Säynäjäsuon alueen retkeilyrakenteiden kehittämistä. Tulevana kesänä pitkoksia uusitaan merkittävissä määrin Seitenahvenisen suositulla lähivirkistyskohteella.

Kuhmossa uusitaan Sinisen polun pitkososuuksia ja Sotkamossa jatketaan Hiidenportin kansallispuiston reittien kunnostamista. 

Lisätietoja